Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Suomalaiset jakautuvat melko tasaisesti oikealle, vasemmalle, keskelle ja "ei osaa sanoa" -porukkaan, kertoo kysely

Yli kolmannes vastaajista, jotka ilmoittivat varmasti äänestävänsä huhtikuun eduskuntavaaleissa, sijoittaa itsensä oikealle, reilu neljännes vasemmalle ja hieman reilu neljännes keskelle. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Reilu neljännes suomalaisista kokee olevansa enemmän tai vähemmän oikeistolaisia, selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön joulukuun Ilmapuntari-tutkimuksesta. Enemmän oikeistolaiseksi sijoittuu 9 prosenttia ja vähemmän, mutta silti oikeistolaiseksi 20 prosenttia.

Tutkimuskyselyn vastaajia pyydettiin sijoittamaan itsensä viisiportaiselle akselille poliittisen suuntautumisensa mukaisesti.

Reilu neljännes, 27 prosenttia, arvioi kuuluvansa poliittisesti keskelle. Vasemmalla laidalla on tasan neljännes: vasemman suuntaan nojaa 18 prosenttia, ja asteikon vasemmanpuoleisimmasta portaasta löytyy 7 prosenttia.

Loput tutkimukseen vastanneista, vajaa viidennes, eivät osaa arvioida sijoittumistaan vasemmisto-oikeisto-ulottuvuudella.

Yli kolmannes vastaajista, jotka ilmoittivat varmasti äänestävänsä huhtikuun eduskuntavaaleissa, sijoittaa itsensä oikealle, reilu neljännes vasemmalle ja hieman reilu neljännes keskelle.

Kantar TNS:n toteuttamaan tutkimukseen vastasi 1 020 osallistujaa. Virhemarginaali on vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Vasemmistoliitolla selkein profiili

Hallituspuolueiden kannattajien kantojen perusteella nykyhallitus on oikeistokeskustalainen. Sen sijaan oppositio on vasemmistokeskustalainen.

Tutkimuksen mukaan tämän hetken pääpuolueiden kannattajat eroavat huomattavasti sijoittumisessaan oikeiston ja vasemmiston välillä. Kokoomuslaiset ovat selvästi oikeistolaisia. Perussuomalaiset ovat oikeistokeskustalaisia, ja keskustan tukijat keskustaoikeistolaisia. Demareiden ja vihreiden kannattajat ovat vasemmistokeskustalaisia, ja muiden puoluiden, kuten RKP:n ja kristillisdemokraattien, kannattajat oikeistokeskustalaisia.

Kaikista selkein profiili on tutkimuksen perusteella vasemmistoliitolla. Yli puolet kannattajista sijoittaa itsensä vahvasti vasemmalle, ja yli 90 prosenttia akselin vasemmanpuoleisiin portaisiin.

Miehet ovat naisia yleisemmin oikealla, kun taas naisista jopa neljännes ei pysty sijoittamaan itseään asteikolle lainkaan. Kallistuminen oikealle kasvaa iän karttuessa.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi