Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Otkes: Husin tietojärjestelmän häiriö vaaransi erityisesti vakavasti sairaiden hoitoa

Laajat häiriöt rampauttivat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin eli Husin tietojärjestelmiä marraskuussa 2017. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) tietojärjestelmävika marraskuussa 2017 liittyi potilastietojärjestelmän kannalta tärkeään runkokytkimeen, kertoo Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) turvallisuustukinta.

Ohjelmistopäivityksiä oli tekemättä ja laitetta oli käytetty yhtäjaksoisesti kahdeksan vuotta. Sen käyttöikä oli päättymässä.

– Se, että laite rikkoutui, ei ole jälkikäteen katsottuna yllätys, summasi tutkinnanjohtaja Kai Valonen tiedotustilaisuudessa.

Häiriön ensimerkit olivat ilmenneet jo kaksi viikkoa ennen tutkittuja häiriöitä. Varaosia laitteeseen ei ollut heti saatavilla.

Häiriö vaikeutti tai esti kokonaan potilastietojärjestelmään pääsyn. Vaikutuksia oli lähes kaikkien potilaiden hoitoon, mutta erityisesti vaarantui vakavasti sairaiden potilaiden hoito. Leikkauksiin jouduttiin menemään vajain esitiedoin.

– Jossakin vaiheessa potilaan tiedot katosivat jopa kesken leikkauksen, Valonen sanoo.

Yksi leikkaus peruttiin vian takia.

Ongelmat alkoivat 7. marraskuuta 2017 ja jatkuivat seuraavaan päivään. Ensimmäisenä päivänä vika oli runkokytkimessä, toisena päivänä vika oli vain Uranus-potilastietojärjestelmässä, Valonen sanoi. Toisen päivän viat johtuivat edellisen päivän kuormituksesta, mikä aiheutti tietokantalukkoja järjestelmään. Poikkeava kuormitus oli suuri määrä puskuroituneita laboratoriotutkimuksen tuloksia.

. Yhteiskunnan riippuvuus sähköjärjestelmistä kasvanut .

Otkes on laatinut suosituksia tutkinnan pohjalta. Yksi niistä on, että tietojärjestelmien tulee olla kunnossa ja sairaaloiden tulee varautua toimimaan poikkeustilassa ilman tietojärjestelmiä. Asia on otettava huomioon myös tulevissa terveydenhuoltouudistuksissa.

Myös päivitysjärjestelmien seurannasta tulee huolehtia. Sosiaali- ja terveysministeriön tulee varmistaa, että terveydenhuollon toimijoilla on käytössä tietojärjestelmien huolto- ja uusimisohjelmat. Päätöksenteon huoltotoimista pitää olla selkeää, jotta toimenpiteet eivät viivästy.

– On tärkeää, että nämä opit otetaan todesta, eikä pelkästään sairaalaympäristössä. Yhteiskunnan riippuvuus erilaisista sähköjärjestelmistä on kasvanut, joten tutkinnasta saadut opit ovat sovellettavissa myös muilla aloilla, sanoi Otkesin johtaja Veli-Pekka Nurmi tiedotustilaisuudessa.

Husin mukaan tietojärjestelmähäiriöstä on otettu opiksi. Hus kertoo tiedotteessa tehneensä tapahtuneen jälkeen selvityksiä ja ryhtyneensä toimintavarmuutta parantaviin toimenpiteisiin. Myös valmiutta kohdata vastaavia ongelmia on parannettu.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi