Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Käräjäoikeus hylkäsi Nuorisosäätiöstä tehdyn konkurssihakemuksen

Nuorisosäätiö vuokraa asuntoja myös Lahdessa. Kuva: Janne Ranne

Nuorisosäätiötä ei aseteta konkurssiin, päätti Helsingin käräjäoikeus maanantaina.

Konkurssihakemuksen jätti marraskuun lopulla Pasilver-yhtiö, joka vaati säätiötä maksamaan yhteensä noin 580 000 euron laina- ja välityspalkkiosaatavat.

Nuorisosäätiö kiisti perusteettomina vaatimukset, jotka olivat syntyneet Nuorisosäätiön vanhan johdon tekemissä liiketoimissa.

Kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja nuorille tarjoava Nuorisosäätiö sai viime vuoden alkupuolella uuden hallituksen ja toimivan johdon. Poliisi tutkii useita vanhan johdon tekemiä liiketoimia, joista uuden johdon mukaan on voinut syntyä yhteensä jopa 40 miljoonan euron tappio säätiölle.

Nykyinen johto katsoi Pasilverin laskuttaneen Nuorisosäätiöltä aiheettomasti 1,5 miljoonaa euroa muun muassa välitys- ja konsultointipalkkioina.

Nuorisosäätiö on valtakunnallinen toimija, jolla on asuntoja myös Lahdessa

Lue myös: SK: Nuorisosäätiö pyysi poliisia tutkimaan suomalaisen miljonäärin yhtiön roolia Hollolan tonttikaupoissa
Kalle Puttonen
kalle.puttonen@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi