Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Suomessa on selvittämättä yli 200 henkirikosta - missä lienee esimerkiksi hiekkakuoppasurmien tekijä?

Kuuluisat tapaukset nousevat otsikoihin yhä uudelleen. Silti vanhat jutut selviävät harvoin.

Poliisi saa vihjeitä vanhoista rikoksista tulee yleensä silloin, kun rikos on jostain syystä ollut esillä esimerkiksi tiedotusvälineissä. Kuva: Emmi Korhonen

Epävirallisen ja päivittämättömän listan mukaan selvittämättömiä henkirikoksia vuosilta 1950–2017 on Suomessa noin 240.

– Keskusrikospoliisi ei pidä yllä mitään tilastoa niistä, rikosylikomisario Mika Ihaksinen keskusrikospoliisista kertoo.

Avoimia henkirikoksia oli vuonna 1997 käyttöön otetun poliisin tulostietojärjestelmän mukaan Suomessa lokakuussa 2018 yhteensä 70, joista 24:n nimikkeenä on murha ja 46:n tappo.

Ero Ihaksisen arvioimaan lukuun 240 selittyy sillä, että avoimeksi nimitetyn henkirikoksen tutkinta on käynnissä.

– Eikä sitä siis ole keskeytetty, kuten monen muun ja varsinkin vanhemman selvittämättömän henkirikoksen, erikoissuunnittelija Vesa Leppänen Poliisihallituksesta kertoo.

Kadonneita ihmisiä on suunnilleen samalta aikaväliltä noin 350–380.

– Nämä ovat jääneet pysyvästi kateisiin, Ihaksinen sanoo.

Selviävät harvoin

Vanhat henkirikokset selviävät varsin harvoin. Ihaksiselle tulee mieleen Espoon Muuralassa kivihiomossa vuonna 1987 tapahtunut murha, jonka tekijä sai tuomion vasta vuonna 2008.

Surmaaminen tapahtui Iltalehden (20.11. 2009) mukaan raa’alla tavalla muun muassa kilojen painoista kiskopyörää käyttäen. Naista myös raahattiin paikasta toiseen.

Uhri, joka oli nainen, oli tehnyt normaalin työpäivän, käynyt välillä kotona ja palannut alkuillasta takaisin työpaikalleen. Seuraavana päivänä yhtiön työntekijät löysivät hänet verilammikon keskeltä kuolleena.

Miestä oli epäilty teosta jo vuonna 1991, ja hän oli eri yhteyksissä kertonut surmanneensa naisen. Oikeudessa hän kuitenkin kiisti koko ajan syyllisyytensä, väheksyi ja selitti aiempia puheitaan.

Oikeuden mukaan mies oli kertonut tapahtumasta sellaisia yksityiskohtia, joita vain tekijä oli voinut tietää. Saatuaan elinkautisen tuomion käräjäoikeudelta kertoi mies valittavansa hovioikeuteen mutta tyytyikin sitten tuomioonsa.

Mielentilatutkimuksen mukaan mies oli täydessä ymmärryksessä. Häntä pidettiin erityisen vaarallisena toisten hengelle ja terveydelle.

Vihjeitäkin tulee

Vanhoista rikoksista tulee vihjeitä yleensä silloin, kun asia on jostain syystä ollut esillä esimerkiksi tiedotusvälineissä.

Näin esimerkiksi voi käydä, jos kuuluisasta henkirikoksesta on kulunut tasavuosia, ja lehdet kirjoittavat siitä. Esimerkiksi Tulilahden kaksoismurha ja Kyllikki Saaren murha nousevat aina uudestaan otsikoihin, ja usein nostoihin liittyy jokin uusi, epämääräinen vihje.

– Vihjeiden tulo liittyy osaltaan myös jutun luonteeseen. Järjestäytynyttä, kuten esimerkiksi huumekauppaan liittyvää rikollisuutta koskevissa jutuissa ei rikosten tapahtumapaikalla yleensä ole ulkopuolisia eikä näin myöskään ole vihjeiden antajia, Ihaksinen sanoo.

Metrin syvyydestä paljastui muumioituneen naisen pää.

Näissä niin sanotuissa pimeissä henkirikoksissa ei myöskään tunnustuksia tule kovin usein toisin kuin tavallisissa äkkipikaistuksissa tehdyissä tapoissa.

– Täytyy myös erottaa ”tunnustus” ja ”tunnustus” eli se, että jos joku tunnustaa surmanneensa toisen tai aiheuttaneensa tämän kuoleman, ei välttämättä tarkoita sitä, että hän tunnustaisi tehneensä sen rikosnimikkeen, josta henkilöä epäillään, Ihaksinen huomauttaa.

Uusi tekniikka auttaa

Myös uusi tutkintatekniikka voi johtaa henkirikoksen tekijän tai tällaiseksi epäillyn jäljille jopa vuosikymmenten päästä.

Kesän 1960 Espoon Bodominjärven murhat, joissa tapettiin kaksi tyttöä ja yksi nuori mies, nousivat esille vuonna 2004, kun telttaretkestä ainoana hengissä selvinnyt Nils Gustafsson yllättäen pidätettiin epäiltynä murhista.

Keskusrikospoliisi ilmoitti lokakuussa 2004, että teltasta otettujen verinäytteiden analyysi tukee niitä tietoja, joita poliisilla on epäillyn Gustafssonin osuudesta murhiin.

Poliisin mukaan nykyisin tunnettu dna-tekniikka, jota ei vielä vuonna 1960 ollut käytettävissä, oli tuonut esiin merkittäviä uusia seikkoja asiassa.

Seuranneessa oikeuskäsittelyssä ei kuitenkaan veri- tai dna-näytteistä saatu mitään oleellista uutta näyttöä sen enempää Gustafssonin puolesta kuin häntä vastaankaan.

Bodominjärven kolmoismurhan lisäksi Suomen kuuluisimmat selvittämättömät henkirikokset ovat Tulilahden murhat ja Kyllikki Saaren murha.

Heinäveden Tulilahden leirintäalueella murhattiin kaksi telttailemassa ollutta nuorta naista heinäkuussa 1959. Kyllikki Saari murhattiin ja laitettiin suohautaan Isojoella toukokuussa 1953.

Julkisuuden määrässä niiden rinnalle tai jopa ylikin yltää Ulvilan surma joulukuussa 2006, kuuluisa ja monimutkainen Anneli Auer -tapaus.

Pimeitä henkirikoksia, joskin paljon vähemmän tunnettuja, on toki huomattavasti enemmän. Ehkä muutamat näistä muista ansaitsevat tulla tässä mainituksi rikoksiin liittyvien erikoisuuksien vuoksi.

Uunisurma

Kokemäellä joulun alla 1960 tehty niin kutsuttu uunisurma vaikuttaa siitä saatujen tietojen ja todisteiden valossa selvältä tapaukselta, mutta poliisin kirjoihin se jäi selvittämättömänä rikoksena.

40-vuotias Pentti Frans Olavi Saarinen ja hänen 33-vuotias vaimonsa Hilkka Saarinen asuivat omakotitalossa eräässä kylässä. Heillä oli viisi lasta, jotka oli otettu huostaan perheen vaikeuksien ja isän väkivaltaisuuden takia. Vanhin pojista ilmoitti isälle, että hän tulee muutaman päivän vierailulle äidin ja isän luo tapaninpäivänä.

Poika tulikin jo joulupäivänä, mikä yllätti isän. Äiti ei ollut kotona, ja isä sanoi tämän lähteneen jonnekin hänen nukkuessaan. Kun pojat astuivat ulko-ovesta eteiseen, tuli isä keittiöstä estäen poikien kulun sinne ja lukitsi keittiön oven.

Myöhään illalla pojat ihmettelivät, miksi keittiö on pimeänä. Isä vastasi, että lamppu on rikki. Pojat onnistuivat näkemään, että leivinuunin muurille vuosien varrella kertyneet tavarat olivat hujan hajan lattialla. Isä, jonka toisen käden rystyset olivat vereslihalla, sanoi siivonneensa. Pojat ihmettelivät, miksi hän siivosi pimeässä.

Vuosien kuluessa poika vieraili talossa silloin tällöin. Kerran hän kokeili sormillaan muurin saumoja. Muurin päällä saumat tuntuivat sormissa täysiltä, hienoilta ja irrallisina pyöriviltä muruilta. Hän ihmetteli myös, minne pihalla ollut hiekkakasa oli hävinnyt.

Vuonna 1966 poika lähetti poliisille kirjeen, jossa kertoi, että isä on selvästi avannut leivinuunin ja muurannut sen kiinni, vaikka sitä ei ollut käytetty vuosiin. Poliisi ei noteerannut kirjettä.

Vuonna 1972 poliisi otti yhteyttä poikaan. 27. marraskuuta 1972 komisario avustajineen tuli ja purki leivinuunin.

Metrin syvyydestä paljastui muumioituneen naisen pää. Kun kaivettiin hieman lisää, tuli esiin jalkaterä ja lopulta koko ruumis. Seuraavana päivänä poika tunnisti ruumiin äidikseen.

Oikeudessa kävi todistajien kautta ilmi, että äiti oli hengenhädässä valitellut tuttaville saamiaan pahoinpitelyjä ja vammoja. Hän oli käynyt lukuisia kertoja lääkärissä saamiensa vammojen takia.

Todiste miehen kirjastolainahistoriasta huhti- ja joulukuun välisenä aikana 1960 jätettiin huomiotta: hän oli lainannut 75 rikosromaania, joista monet liittyivät murhiin, myös aviovaimon murhaamiseen.

Kihlakunnanoikeus katsoi, että mies ei ollut aiheuttanut vaimon kuolemaa tahallaan, ja tuomitsi hänet 8 vuodeksi kuritushuoneeseen törkeästä pahoinpitelystä.

Tuomiosta mies ehti suorittaa vain yhden vuoden, sillä Turun hovioikeus ja korkein oikeus vapauttivat hänet perustelemalla, ettei naisen kuolinsyytä tai surmatapaa saatu selville, eikä kuolemantuottamuksesta voinut enää tuomita 12 vuoden jälkeen.

Hiekkakuoppasurmat

Hausjärven hiekkakuoppasurmat on 1990-luvun alussa tapahtunut kahden, ehkä kolmen tai jopa useamman rikoksen sarja, joka tehtiin samalla hiekkakuopalla tai sen ympäristössä.

39-vuotias Helena Meriläinen oli marraskuussa 1990 viettämässä iltaa Järvenpäässä. Hän lähti juna-asemalle mennäkseen kotiinsa Riihimäelle, kun tummatukkainen, nahkatakkiin pukeutunut mies tarjosi hänelle autokyytiä.

Hieman humaltunut nainen suostui. Matkalla mies tarjosi hänelle alkoholia ja lääkekapseleita, joita nainen nautti. Nainen nukahti ja herätessään huomasi, että auto oli syrjäisellä metsätiellä.

Mies ajoi auton hiekkakuopalle. Hän sanoi menevänsä tarpeilleen, ja nainen seurasi häntä. Naisen ollessa kyykyssä mies lähestyi nopeasti ja iski häntä teräaseella päähän. Nainen sai pistohaavan ja lähti juoksemaan pakoon kohti metsää.

Nainen kuuli miehen sanovan: ”Eipä onnistunut tällä kertaa” ja näki hänen lähtevän ajamaan autolla. Nainen löysi tien erääseen taloon, josta hälytettiin apua.

Uusi tutkintatekniikka voi johtaa henkirikoksen tekijän tai tällaiseksi epäillyn jäljille jopa vuosikymmenten päästä.

Keväällä 1991 28-vuotias Tuula Lukkarinen lähti asiointilomalle Kellokosken sairaalasta tarkoituksenaan mennä sopimaan poikaansa liittyvää huoltajuusasiaa. Nainen ei koskaan saapunut Tuusulaan. Viimeksi hänet nähtiin Järvenpään Alkon edessä odottelemassa sen avautumista aamupäivällä.

Seuraavana päivänä maanomistaja löysi Hausjärven hiekkakuopasta Lukkarisen pahoin silvotun ruumiin. Ruumis oli noin 100 metrin päässä paikasta, josta aiemmin oli hyökätty Helena Meriläisen kimppuun.

Elokuussa 1993 katosi 40-vuotias Maarit Haantie, jonka ruumista on etsitty tuloksetta Hausjärveltä. Keskusrikospoliisi tulkitsee, että kaikkien kolmen naisen tapaus on saman tekijän käsialaa. Naisia yhdisti moni seikka, kuten alkoholin käyttö, tumma hiusten väri ja asuinpaikka. Poliisi on profiloinut tekijänkin melko tarkasti.

Haantie oli lähtenyt porukalla viettämään iltaa ravintolaan Järvenpäähän 13. elokuuta. Seurueeseen kuului Haantien lisäksi hänen avomiehensä sekä muutama ystävä. Seurue oli menossa sisään ravintolaan, mutta yllättäen Haantietä ei syystä tai toisesta päästetty sisään. Kaikki muut seurueesta pääsivät ravintolaan.

Nainen jäi seisomaan ravintolan edustalle. Tämän jälkeen hänestä ei ole yhtään varmaa havaintoa.

Tapausta tutkittiin aluksi tavallisena katoamistapauksena ilman viitteitä henkirikoksesta. Pian saatiin kuitenkin selville, että mahdollisesti Haantielle kuuluva laukku oli löydetty hyvinkääläisestä ravintolasta, jonka henkilökunnan kuulusteluissa selvisi, että ravintolasta oli poistettu myöhään katoamisiltana tummatukkainen naisihminen voimakkaan humalatilan takia.

Keskusrikospoliisi suoritti maastoetsintöjä Hausjärven metsäalueilla ja erityisesti hiekkakuopalla mitään kuitenkaan löytämättä.

Vasta vuonna 2017 tuli julki, että näihin murhiin liittyy myös neljäs tapaus. Vuonna 1989 30-vuotias nainen oli tulossa ravintolasta ja oli humalassa. Mies tuli paikalle ja tarjosi kyytiä. Hän antoi naiselle alkoholia ja pillereitä. Sitten tultiin johonkin metsään. Nainen ei koskaan itse tuonut tapausta julki, vaan uhrin äiti toi sen esille.

Tapausten tutkinta jatkuu.

Koulutytön surma

Seuraavassa tapauksessa kiintoisaa on tunnustus ja sen peruminen.

Helsingin Kumpulassa surmattiin 16-vuotias Iisalmesta kotoisin ollut Pirkko Ryhänen iltamyöhällä maaliskuussa 1963 hänen ollessa palaamassa kotiin iltakoulusta. Tyttö työskenteli lastenhoitajana eräässä perheessä, jonka luona hän asui. Surmailtana tytön kimppuun hyökättiin kadulla. Mies iski puukolla häntä ylävartaloon noin 20 kertaa.

Avunhuutojen ansiosta tapauksen havainneet näkivät noin 180-senttisen miehen pakenevan metsikköön. Kun tytön luo tultiin, hän oli vielä elossa, mutta kuoli sairaalaan vientimatkalla.

Oikeudessa teosta tuomittiin 12,5 vuodeksi kuritushuoneeseen alkoholisoinut kirvesmies, jonka tilillä oli joitakin aiempia rötöksiä. Mies oli ollut humalassa liikenteessä samoilla paikoilla surmailtana ja joutunut riitoihin kolmen nuorukaisen kanssa.

Mies oli raapaissut veitsellä poskeen yhtä nuorista, jotka lähtivät etsimään pakoon juossutta miestä. Yksi heistä oli pukeutunut samoin kuin surmattu tyttö, ja myös hiukset ja vartalon tanakkuus olivat samanlaiset.

Poliisi päätteli, että mies oli luullut tyttöä yhdeksi näistä nuorukaisista ja tappanut hänet. Mies ei muistanut mitään kellonajasta 20.50–21.30, jolloin tyttö oli tapettu.

Moni asia soti kirvesmiehen syyllisyyttä vastaan, kuten se, että tyttö surmattiin puukolla eikä veitsellä. Tuomion perusteluja pidettiin heti puutteellisina. Sen purku sai lisävauhtia, kun eräs varastomies tunnusti tehneensä teon.

Mies perui tunnustuksensa myöhemmin, mutta tämä ei vaikuttanut toisen miehen tuomion purkamiseen maaliskuussa 1970. Tunnustuksen peruja oli lisäksi pienikokoinen ja hintelä toisin kuin surman silminnäkijöiden havaitsema mies.

Tuomittu mies oli ehtinyt kärsiä tuomiostaan 7,5 vuotta. Hän vapautui 1. joulukuuta 1970 ja sai 93 290 markan korvauksen. Alkoholistina mies käytti rahat 8 kuukaudessa.

Tunnustuksen peruja vapautui syytteistä todisteiden puuttuessa. Koulutytön surma on edelleen selvittämättä.

Hannu Kauhanen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi