Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Sähköt yhä poikki 11 700:lta – vikatilastoon tuli piikki Ahvenanmaan tiedoista

Eilen riehunut Aapeli-myrsky vei pahimmillaan sähköt noin 120 000 asiakkaalta. LEHTIKUVA / Mikko Stig

Sähköt ovat yhä poikki noin 11 700 asiakkaalta eri puolilla Suomea Aapeli-myrskyn jäljiltä, ilmeni Energiateollisuuden sähkökatkokartasta iltapäivällä.

Vikatilastoon tuli aamulla piikki ylöspäin. Tämä johtui siitä, että katkoskarttaan saatiin vasta silloin mukaan tieto Ahvenanmaalla vaille sähköjä jääneistä, kertoi Energiateollisuuden johtaja Kenneth Hänninen STT:lle.

Ahvenanmaalla oli iltapäivällä sähköttä runsaat 7 700 Ålands Elandelslagin asiakasta. Sähköyhtiöistä toiseksi eniten katkoksia oli Vaasan Sähköverkon ja kolmanneksi eniten Elenian alueella.

Kunnista eniten sähkökatkoksia oli puolenpäivän jälkeen Vaasan Sähköverkon alueella Vaasassa, Maalahdessa ja Mustasaaressa. Yhtiö kertoo, että ennen iltapäiväkahta sen asiakkaista vielä yli 3 300 oli sähköttä.

Vaasan Sähköverkko pyrkii palauttamaan sähköt kiinteälle asutukselle, mutta vapaa-ajan asuntoja jäänee vielä sähköttä. Yhtiö arvioi, että puiden poisto sähkölinjoilta vienee kokonaisuudessaan viikkoja.

Pahimmillaan sähköt olivat poikki noin 120 000 asiakkaalta vuodenvaihteen Aapeli-myrskyn jälkeen, arvioi Energiateollisuuden Hänninen.

Aapelin aiheuttamien tuhojen korjaaminen jatkunee vielä pitkään. Sää kuitenkin parantui torstaina, eikä Suomessa ollut maa-alueilla voimassa varoituksia.

Yritti hypätä liikkuvaan traktoriin

Aapeli-myrskyn tuhojen raivaus on vaatinut kuolonuhrin. Noin 45-vuotias mies menetti henkensä onnettomuudessa Ahvenanmaalla, tiedotti Maarianhaminan pelastuslaitos. Poliisi sai tiedon Lumparlandissa sattuneesta kuolemantapauksesta keskiviikkona iltayhdeksältä.

Mies oli ollut ulkona raivaamassa myrskyn jälkiä traktorikaivurilla. Hän poistui ajokin hytistä, mutta jätti traktorin käyntiin. Traktori lähti itsestään liikkeelle. Turma sattui, kun mies yritti hypätä takaisin ohjaamoon, mutta päätyi traktorin alle.

Myrsky ja sen seuraukset haittaisivat muun muassa raideliikennettä, mutta torstaina junien ongelmat ovat olleet jo pienempiä kuin keskiviikkona, kerrottiin VR:n viestinnästä. Tampere–Seinäjoki-välillä on kuitenkin ollut lumentulosta seuranneita vaihdehäiriöitä torstaina. Osa kaukojunista on myöhästynyt jonkin verran. Iltapäivällä viivästymiset olivat puolisen tuntia tai vähemmän.

Kökarissa mitattiin Suomen merialueiden mittaushistorian kovin tuulennopeus

Aapeli-myrsky oli ennätyksellisen voimakas läntisillä merialueilla, mutta mantereella yhtä voimakkaat myrskyt eivät ole tavattoman harvinaisia, kertoi Ilmatieteen laitos.

Ahvenanmaan Kökarissa mitattiin myrskyn aikaan yöllä Suomen merialueiden koko mittaushistorian kovin tuulennopeus: kymmenen minuutin keskiarvo oli 32,5 metriä sekunnissa. Edellinen Suomen ennätys oli 31 metriä sekunnissa. Puuskissa tuuli nousi reilusti yli hirmumyrskyrajan, kovimmillaan 41,6 metriin sekunnissa merellä.

Seuraavaksi kovimmat puuskatuulet jylläsivät Ahvenanmaan Hammarlandissa ja Kumlingessa.

– Jos ajatellaan Suomen maa-alueita, tällainen esiintyy kerran 1–3 vuodessa, kertoi meteorologi Hannu Valta Ilmatieteen laitoksesta.

Valta lisäsi, että esimerkiksi vuoden 2013 Seija-, Oskari- ja Eino-myrskyt olivat nyt koettua voimakkaampia, samoin vuoden 2011 myrskyt Hannu ja Tapani.

Manner-Suomessakin Aapelin tuuli nousi kuitenkin puuskissa paikoin huimiin lukemiin: Vaasan keskustan kupeessa sijaitsevassa Klemettilässä tuuli puhalsi 32,8 metriä sekunnissa.

Seuraavaksi suurimmat maa-alueiden lukemat mitattiin Kruunupyyssä Kokkola–Pietarsaaren lentoasemalla (24,1 metriä sekunnissa) ja Turun Artukaisissa (23,1 metriä sekunnissa).

Ahvenanmaalla myös Maarianhaminan lentoasemalla mitattiin puuskissa huomattava 29,8 metriä sekunnissa.

Myös aallokko oli nyt rajua. Selkämerellä mitattiin aaltopoijun kahdeksanvuotisen mittaushistorian suurin aallonkorkeus. Ilmatieteen laitoksen alustavien tietojen mukaan merkitsevä aallonkorkeus oli 7,9 metriä.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi