Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Suomi huomenna

Lentomatkailu jatkaa kasvamistaan ilmastonmuutoshuolista riippumatta

Matkailun kasvulle ei näy loppua edes ilmastonmuutoksen paineissa.

Matkailun kasvu jatkuu, samoin lentäminen maailmanlaajuisesti lisääntyy ilmastonmuutoshuolista riippumatta. Kuva: Heikki Saukkomaa

Matkailun kasvu on notkahtanut vain pari kertaa 1950-luvulta alkaneen massaturismin kaudella, öljykriisin ollessa pahimmillaan 1970-luvun alussa sekä finanssikriisin iskiessä vuonna 2008. Matkailun kasvulle ei näy loppua edes ilmastonmuutoksen paineissa.

Millainen on matkailun tulevaisuus, Itä-Suomen yliopiston matkailuliiketoiminnan professori Raija Komppula?

– Matkailuun vaikuttavat maailmanlaajuiset megatrendit. Yksi on väestön ikärakenteen globaali muutos. Vuoteen 2030 mennessä 22 prosenttia maailman väestöstä on yli 55-vuotiaita, ja se näkyy matkailussa muun muassa siten, että vanhempien sijaan yhä useammin isovanhemmat matkustavat lastenlasten kanssa, ikääntyneiden matkailijaryhmistä tulee entistä suurempia ja esteettömyyteen liittyvät kysymykset nousevat esiin.

– Toinen on maailmantalouden painopisteen siirtyminen Aasiaan, ja alueen korostuminen lähtömaana. Matkakohteissa vaaditaan uudenlaista kielitaitoa, kulttuurista tietotaitoa ja ruokaa. Kolmas on mobiiliteknologia, jossa käännöskoneet, virtuaalitodellisuus ja mobiilimaksaminen vaikuttavat matkailuun. Neljäs on ilmastonmuutos; esimerkiksi Suomen viileästä ilmastosta tulee vetovoimainen.

Millaisia matkoja ihmiset tekevät?

– Matkailuun vaikuttavat erilaiset, jopa toisilleen päinvastaiset kuluttajalähtöiset trendit. Eettisyys, vastuullinen matkailu ja paikallisuuden arvostaminen korostuvat etenkin nuorilla, ja siihen liittyy myös lähimatkailun nousu. Toisaalta matkailuun liittyy henkilökohtainen hyvinvointi, jopa hedonismi etenkin nuorten aasialaisten matkailijoiden kohdalla.

– Yhteisöllisyys ja vertaisarviot korostuvat edelleen. Naiset jatkavat matkailua yksin tai naisryhmissä, ruuan perässä matkustetaan yhä ja bisnes- ja lomamatkailua yhdistetään.

– Matkailijoissa on kuitenkin isoja eroja eri kansallisuuksien ja sukupolvien välillä. Osa matkustaa turvallisuushakuisesti, ja pakettimatkoille on kysyntää. Osa seikkailee.

Vähentääkö ilmastomuutos lentämistä?

– Ei vähennä. Maailman matkailuorganisaation UNWTO:n ennusteen mukaan matkailu kasvaa ja lentäminen lisääntyy. Enemmän luotetaan siihen, että lentomatkoja kompensoidaan ja teknologia kehittyy vähäpäästöisemmäksi.

– Esimerkiksi suomalaiset tekevät enemmän mutta lyhyempiä matkoja Keski-Euroopan kaupunkeihin. Myös Aasiasta tehdään Eurooppaan lyhytkestoisia matkoja, mutta niiden aikana pyritään näkemään mahdollisimman monta eri paikkaa, ja siirtymät hoidetaan lentäen.

Mikä matkailun tulevaisuudessa huolestuttaa?

– Suurin huoli on liikaturismi, suosittujen matkakohteiden ylikuormittuminen. Esimerkiksi Venetsiasta paikalliset muuttavat pois, kun turismin takia siellä esimerkiksi asuntojen hintojen ja kaiken muunkin kallistuttua ei voi elää. Lopulta tällainen kohde kuolee matkakohteenakin.

– Myös Suomessa asiaan on kiinnitettävä huomiota. Halutaanko Suomesta massamatkakohde vai puhtaaseen luontoon, kauniisiin maisemiin ja autenttisin kokemuksiin pohjautuva kohde, jonne tulee vähemmän matkailijoita mutta jotka maksavat matkastaan enemmän?

Suomi huomenna -juttusarjassa asiantuntija katsoo alansa tulevaisuuteen.

Sari Vanninen 
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi