Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Pohjanmaalla ei uusia tuhkarokkotapauksia – karanteeneja aletaan purkaa

THL kertoi viime viikolla, että Luodon kunnassa Pohjanmaalla oli todettu tuhkarokkotartunta esikouluikäisellä lapsella. LEHTIKUVA / Tomi Hirvinen

Pohjanmaalla ei perjantaina ilmennyt uusia tuhkarokkotapauksia. Pietarsaaren sosiaali- ja terveysviraston johtava lääkäri Pia-Maria Sjöström kertoi perjantaina STT:lle, että viikonloppu on vielä niin sanottua kriittistä aikaa, jolloin uusia tartuntoja saattaa ilmetä.

– Pidämme tilannetta tarkasti silmällä vielä viikonlopun ja ensi viikon ajan, Sjöström sanoi.

Yhdeksän lasta on ollut karanteenissa kodeissaan, koska he ovat altistuneet tartunnalle ja heidän vanhempansa ovat kieltäytyneet rokotuttamasta heitä. Karanteeneja puretaan Sjöströmin mukaan perjantaina ja sunnuntaina.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoi viime viikon torstaina, että Luodon kunnassa Pohjanmaalla oli todettu tuhkarokkotartunta esikouluikäisellä lapsella. Maanantaina THL varoitti, että uusia tartuntatapauksia voi tulla vielä tällä viikolla, koska taudin itämisaika on yli viikko.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi