Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Lännen Media: Liki puolet rikoksen takia karkotettavaksi esitetyistä saa jäädä Suomeen

Maahanmuuttoviraston mukaan vakavan rikoksen takia karkotettavaksi esitetyistä ihmisistä noin puolet karkotetaan. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Liki puolet vakavan rikoksen takia karkotettavaksi esitetyistä ihmisistä saa jäädä Suomeen, kertoo Lännen Media.

Tänä vuonna karkottamisesitystä koskeva päätös on annettu 154:lle rikoksiin syyllistyneelle ihmiselle. Heistä karkotetaan 84 eli yli puolet.

Maahanmuuttoviraston mukaan suhdeluku on pysynyt vuosien kuluessa miltei samana, eli noin puolet karkotetaan.

Suurin osa karkottamispäätöksistä perustuu kokonaisharkintaan. Karkottamiskynnys nousee, jos henkilö on ollut pitkään Suomessa tai jos hänellä on maassa aviopuoliso ja huollettavia lapsia, työpaikka tai opiskelupaikka.

Rikokseen syyllistyneiden karkotettavien joukossa on tänä vuonna eniten irakilaisia. Heitä karkotetaan 26.

Lain mukaan rikosperusteinen karkottamispäätös voidaan tehdä vain, jos henkilö on syyllistynyt vakaviin rikoksiin. Silloin karkottamisesityksen Maahanmuuttovirastolle tekee poliisi.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi