Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Sitran muhkea sähköautovisio saa tukea yliopistotutkijalta

"Lisäydinvoimaa siihen ei tarvita. Energiantarve voidaan kattaa tuulivoimalla."

Sähköautojen yleistymisen myötä myös latauspaikkojen määrä on kasvanut. Tällä hetkellä Suomessa on runsaat 600 latauspaikkaa. Kuva: Mikko Kilkki

Viikko sitten julkaistussa Sitran raportissa hahmoteltu tavoite kaikkiaan 800 000 sähköautosta Suomessa vuoteen 2030 mennessä on sähköenergiatekniikan professorin Pertti Järventaustan mielestä täysin realistinen tavoite. Se ei vaadi edes lisäydinvoiman rakentamista, vaan energiantarve saadaan katettua tuulivoimalla.

Tampereen teknillisessä yliopistossa työskentelevä Järventausta pitää tavoitetta haastavana, mutta toteuttamiskelpoisena.

– Esimerkiksi liikenne- ja viestintäministeriö on yhdessä skenaariossaan päätynyt jopa 900 000 autoon. Tuollainen 800 000 sähköautoa vaatii toki toimenpiteitä, muun muassa erilaisia kannusteita.

Valtiovallan virallinen tavoite on 250 000 sähköautoa vuoteen 2030 mennessä.

Päästöjä alas 60 prosenttia

Sitra laati selvityksensä yhdessä konsulttiyhtiö McKinsey & Companyn kanssa. Raportissa hahmoteltiin päästövähennyspolku Suomelle vuoteen 2030 saakka. Tavoitteena on vähentää päästöjä 60 prosenttia nykyisestä.

Yhtenä keskeisistä keinoista päästöjen vähentämiseksi raportti mainitsi liikenteen sähköistämisen.

Täyssähköautoja olisi Suomessa vuonna 2030 kaikkiaan 700 000 ja ladattavia hybridiautoja satatuhatta. Sähkö- ja ladattavia hybridipakettiautoja tulisi olla 180 000 ja sähköbusseja 8 000.

Järventaustan mukaan suhde täyssähköautojen ja hybridien kesken tulee olemaan erilainen.

– Kehitys lähtee enemmän hybrideillä liikkeelle. En osaa sanoa, mikä se suhde on, mutta veikkaisin, että hybridejä tulee olemaan enemmän.

Älykkäitä ratkaisuja

Selvityksessä arvioitiin, että esitetyn sähköautomäärän sähköntarve olisi noin seitsemän terawattituntia. Se katettaisiin tuulivoimalla.

Käytännössä tämä vastaisi noin kahden gigawatin tuulivoimalakapasiteetin vuotuista sähköntuotantoa tai puolikkaan Olkiluoto 3 -ydinvoimalan tuotantoa.

Järventausta pitää myös hyvin realistisena sitä, että tuulivoima riittää kattamaan sähköautotarpeen.

– Tuulivoimakapasiteettimme on tällä hetkellä kaksi gigawattia. Vähintään saman verran tulee lisää seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Järventaustan mukaan tuulivoima on vaihtelevaa tuotantoa.

– Se kaipaisi juuri sellaista kulutusta, joka pystyy reagoimaan tuohon vaihtelevaan tuotantoon. Toki jonkinlainen haaste voi olla hetkellisen tehon hallinta eli se, että tehoa löytyy silloin, kun autoja ladataan. Mutta erilaisilla älykkäillä ratkaisuilla sekin saadaan hoidettua.

Haaste on myös, miten latausratkaisut paikallisesti hoidetaan.

– Miten kerrostalojen pihoihin saadaan latausratkaisut, miten pysäköintialueiden paikallisten pisteiden lataus riittää? Erityisesti näihin kohteisiin tarvitaan älykkäitä latausratkaisuja.

Ydinvoimakapasiteettia ei Järventaustan mielestä tarvitse lisätä, vaikka liikenne sähköistyisi Sitran hahmotelmien mukaisesti.

Järventausta huomauttaa, ettei Suomessa sähköenergian kulutus ole lisääntynyt vuoden 2000 jälkeen. Energiaa käytetään vuodessa noin 80–85 terawattituntia.

– Energian käytössä on tapahtunut muutos. Muun muassa energiatehokkuus on parantunut.

Määrä kasvaa tasaisesti

Suomessa sähköautojen määrä kasvaa tasaisesti vuosittain.

Kesäkuun lopussa sähköautoja oli liikenteessä runsaat 11 300. Vuodessa sähköautokanta kasvoi 136 prosenttia.

Suomessa ladattavien hybridien suosio kasvaa täyssähköautoja voimakkaammin.

Täyssähköautojen osuus koko sähköautokannasta on noin 16 prosenttia. Täyssähköautojen ensirekisteröintien määrä on kasvanut vuodesta 2015 vuoteen 2017 243:sta noin viiteensataan. Esimerkiksi Ruotsissa täyssähköautoja rekisteröitiin viime vuonna noin 4 000 kappaletta.

Lue myös: Sähköauton akku voi palaa pitkään – sammutuskokeessa toisen palomiehen hengitysilma loppui kesken
 
Antti Launonen 
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi