Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Paikallispolitiikan kultapoika ja keskustasäätiöiden vakiokasvo

Keskustanuoret yhdisti Nuorisosäätiön ex-johtokaksikon Perttu Nousiaisen ja Aki Haaron.

Perttu Nousiainen (vas.) oli viime kevääseen saakka Nuorisosäätiön puheenjohtaja, Aki Haaro toimitusjohtaja. Kuva: Annamaija Herola / Kai Jäderholm

Helmikuu 1999. Keskustan eduskuntavaaliehdokas, hallintotieteen ylioppilas Perttu Nousiainen, 20, aloittaa urakkansa Kuopion Raittiustalolla. Tavoitteena on puhua keskeytyksettä 26 tuntia ja päästä sillä Guinnessin ennätysten kirjaan.

Politiikan nuori lupaus puhuu muun muassa Kalevalasta, suomalaisten kansallisesta heräämisestä ja kultakauden taiteilijoista. Eväinä on hedelmiä ja mehua.

Runsas vuorokausi ja urakka on ohi. Nousiainen on maailmanennätysmies.

Parikymmentä vuotta myöhemmin Nousiainen on julkisuudessa muusta syystä. Poliisi tutkii, ovatko keskustataustaisen Nuorisosäätiön entinen puheenjohtaja Nousiainen ja säätiön ex-toimitusjohtaja Aki Haaro syyllistyneet muun muassa törkeään petokseen ja törkeään lahjuksen ottamiseen elinkeinotoiminnassa. Vyyhdissä on useita muitakin epäiltyjä.

Miehet itse eivät ole enää Suomessa kommentteja antaneet, mutta ovat kiistäneet avustajiensa välityksellä rikosepäilyt.

Rakettimainen nousu

Nousiaisen kanssa paikallispolitiikassa paljon tekemisissä olleen henkilön mukaan puhemaraton oli "tyypillistä Perttua". Jo teinipojasta lähtien politiikassa mukana ollut Nousiainen oli intoa täynnä.

Projektit olivat kuitenkin lyhytaikaisia.

Vuosituhannen alussa ura paikallispoliitikkona lähti rakettimaiseen nousuun.

Jääkiekkokielellä sanottuna Nousiainen oli "ykköskierroksen varaus".

Kuopion kaupunginvaltuustoon Nousiainen valittiin vuonna 2000 lähes 300 äänellä.

Nousiainen oli kotoisin pieneltä kylältä Kuopion eteläpuolelta.

– Sieltä tuli ääniä. Samoin nuoret äänestivät taatusti Perttua.

Vuonna 2002 Nousiainen nousi Suomen nuorimmaksi valtuuston puheenjohtajaksi. Asiasta käytiin tosin valtuuston ja keskustan ryhmän sisällä vääntöä. Kokematon Nousiainen olisi haluttu laittaa kasvamaan lautakuntaan.

Ilta-Sanomien haastattelussa tuore valtuuston puheenjohtaja kertoi tienneensä jo 15-vuotiaana, että hänestä tulee Suomen tasavallan presidentti.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi Nousiainen valittiin 2005.

Puvussaan ja kravatissaan hän näytti ikäistään vanhemmalta esiintyessään lehtikuvissa maakunnassa vierailleiden eduskunnan puhemiehen Paavo Lipposen (sd.) ja kuntaministeri Hannes Mannisen (kesk.) seurassa.

Rima putosi eduskuntavaaleissa

Nuoren tähden tavoitteet olivat valtakunnanpolitiikassa. Nousiainen oli ehdolla eduskuntaan kolme kertaa, mutta rima putosi kolisten joka yrityksellä.

Viimeisellä kerralla, vuonna 2007, hän imitoi kampanjakuvissa presidentti Urho Kekkosta. Sekään ei auttanut.

– Perttu käytti erittäin paljon rahaa vaalikampanjoihinsa. Mutta jotain kummaa siinä oli. Olisi luullut, että tuollaisessa asemassa oleva olisi pärjännyt paremmin, Nousiaisen hyvin tuntenut henkilö kertoo.

Hän arvelee, ettei Nousiaisen kärsivällisyys riittänyt.

– Politiikka on pitkäjänteistä puuhaa, jossa ei pikavoittoja jaella.

Kärsivällisyys ei aina riittänyt edes esiintymisiin valtuuston ja hallituksen puheenjohtajana. Muut kaupungin johtohenkilöt olivat Uutissuomalaisen tietojen mukaan varautuneet siihen, että Nousiainen saattaa "tehdä oharit" eikä saavu pitämään puhettaan. Ainakin kerran niin kävikin.

Parivaljakko syntyi

Lokakuussa 2003 Nousiainen valittiin Kokkolassa Keskustanuorten puheenjohtajaksi.

Keskustanuorissa yhteistyökumppaniksi tuli järjestön talousvastaava, vantaalainen kolmekymppinen yo-merkonomi Aki Haaro. Parivaljakko oli syntynyt.

Haarosta tuli myöhemmin keskustan hallintopäällikkö ja puoluesihteeriksi nousseen Jarmo Korhosen apuri.

Politiikkaankin Haaro yritteli, mutta huonolla menestyksellä. Hän oli ehdolla Vantaan valtuustoon 2004 ja 2008, mutta ei tullut valituksi. Vuonna 2008 hän sai 39 ääntä.

Sen sijaan Haaro oli mukana lukuisissa keskustataustaisissa yhdistyksissä, säätiöissä ja kiinteistöyhtiöissä muun muassa tilintarkastajana, asiamiehenä ja hallituksen jäsenenä. Yksi näistä oli Nuorisosäätiö, jonka hallituksessa hän oli.

Julkisuuteen Haaro nousi kesällä 2010, kun niin sanottu vaalirahakohu jysähti päälle. Lisäksi keskustaa syytettiin siitä, että puolueella olisi ollut jopa 50 000 haamujäsentä.

Haaro oli mukana myös Suomenmaa-lehteä kustantavan Joutsen Median valtausyrityksessä. Samassa rytäkässä yhtiön hallitukseen nousi Perttu Nousiainen.

Kohun ollessa kovimmillaan hallintopäällikkö Haarosta julkaistiin Lehtikuvan kuvaajan ottama kuva, jossa hän pakenee toimittajia kiipeämällä keskustan puoluetoimiston takapihan aidan yli.

Haaro tuomittiin vuonna 2013 sakkoon luottamusaseman väärinkäytöstä Nuorisosäätiön jakamiin vaalirahoihin liittyen. Samassa yhteydessä ehdollista vankeutta sai keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen.

Runnista tappioita

Vielä kaupunginhallituksen puheenjohtajana ollessaan Nousiainen perusti muutaman muun nuoren keskustataustaisen henkilön kanssa hoivapalveluyritys Sellinan. Yritys aloitti toimintansa useilla paikkakunnilla ja sen tarkoituksena oli muun muassa osallistua tarjouskilpailuun Kuopion kaupungin ostopalveluista.

Sellina kuitenkin poistui vähin äänin Kuopiosta. Samalla Nousiainen jätti politiikan ja muutti Helsinkiin.

Sellinan taivalkin on ollut takkuinen, yhtiö on kertaalleen asetettu konkurssiin ja sen liiketoiminta myytiin ensin Silver Care oy:lle ja sitten VKY Care oy:lle. Toiminta jatkuu edelleen Sellina-tuotemerkin alla.

Vuonna 2012 Nousiaisen yhtiö Neola oy osti Iisalmessa sijaitsevan Runnin kylpylän toiminnot keskustalaiselta Lomayhtymältä. Seuraavana vuonna Nousiaiselle siirtyivät myös kylpylän kiinteistöt.

Myös Lomayhtymän hallituksessa ollut Aki Haaro tuli Runnin yritykseen mukaan.

Julkisuudessa Nousiainen kertoili suurisuuntaisista suunnitelmistaan järjestää remontoidussa kylpylässä erilaisia tapahtumia rockfestivaalista puistohiihtoihin.

Kaksikon bisnekset Runnilla eivät kuitenkaan ottaneet tulta, vaan velkaa tuli yli 1,5 miljoonaa euroa. Kylpylä myytiinkin vuonna 2015 kiinteistövälittäjä Ilari Hassisen Hassile oy:lle.

Nousiainen vakuutteli julkisuudessa, että kylpylän velat hoidetaan.

– Rahallahan ne maksetaan, Nousiainen totesi Savon Sanomissa toukokuussa 2015.

Ylen MOT:n mukaan Runnin kylpylän toimintaa pyöritettiin muun muassa GF Money -yhtiöltä saadulla 750 000 euron lainalla.

Lähtö Nuorisosäätiöstä

Nyt poliisitutkinnassa olevan vyyhdin keskiössä on Nuorisosäätiö, joka jo aiemmin oli sotkeutunut keskustan vaalirahavyyhtiin. Sen jälkeen Perttu Nousiainen tuli vuonna 2013 säätiön hallituksen puheenjohtajaksi. Äkkilähtö tuli tämän vuoden maaliskuussa.

Haaro puolestaan oli vuodet 2010–2018 säätiön asiamies ja toimitusjohtaja. Kohun myötä hän jätti paikkansa kohta Nousiaisen jälkeen.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran ja Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamasta yleishyödyllisestä rakentajasta tuli kaksikon myötä nopeasti isoja riskejä ottava kovan rahan asuntojen rakennuttaja.

Nyt poliisitutkinnassa ovat Nousiaisen ja Haaron toimet Nuorisosäätiössä. Vyyhteen liittyy lukuisia lonkeroita; eri yrityksiä ja säätiöitä sekä niiden välisiä rahansiirtoja.

Tutkintapyyntöjä Nuorisosäätiön entisen johdon toimista ovat tehneet säätiön nykyjohdon lisäksi ainakin Ara sekä Patentti- ja rekisterihallitus. Kesäkuussa Ara peruutti Nuorisosäätiön yleishyödyllisyysaseman.

Antti Launonen 
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi