Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

”Lapsilisät tulivat tarpeeseen” - Juha Sipilän opiskeluaikana perheen talous oli tiukalla

Pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä parantaisi perheiden ja yksin lasta haluavien tilannetta perhepaketilla. Kuva: Risto Aalto

Syntyvyyden lasku ja lapsiperheiden köyhyys huolettavat nyt laajalti. Pienlapsiperheen arjesta ja rahan niukkuudesta on kokemusta hieman myös pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Juha Sipilällä ja vaimollaan Minna-Maaria Sipilällä.

– Kyllähän se oli tiukkaa. Tuolloin 1980-luvun alussa opiskelin vielä, ja vaimo oli juuri valmistunut lastentarhanopettajan ammattiin. Halusimme kuitenkin perustaa perheen ja meillä oli toiveena saada useampikin lapsi.

Juha ja Minna-Maaria Sipilän esikoispoika syntyi vuonna 1983, ja sen jälkeen vielä neljä lasta.

Sipilä sanoo, että esimerkiksi lapsilisät olivat tärkeä osa perheen arkea.

– Niin kuin nytkin monessa perheessä, meidänkin perheessä lapsilisät menivät suoraan lapsiin liittyviin kuluihin.

Tuloja puutyöopettajana

Perheen taloustilanne alkoi kohentua, kun Oulun yliopistossa tietoliikennetekniikkaa opiskellut Sipilä ryhtyi hankkimaan lisätuloja puu- ja metallityön opettajana, ensin Kiimingin työväenopistossa ja viimeisinä opiskeluvuosinaan Kiimingin yläasteella. Opettajan työn hän sai sattumalta.

– Olin ilmoittautunut puutyökurssille työväenopistoon, mutta kurssia ei ollutkaan, koska opettaja oli kieltäytynyt kurssin pitämisestä. Kysyin sitten, että kelpaako tämmöinen teekkari opettajaksi.

Lastenhoidon pitää lähteä perheen päätöksestä. Pääministeri Juha Sipilä

Varsinaisen työuran hän aloitti diplomityöntekijänä ja tuotekehityspäällikkönä kempeleläisessä Lauri Kuokkanen oy:ssä. Kolmikymppisenä hän oli Solitra oy:n toimitusjohtaja, ja on ollut useissa yrityksessä omistajana ja hallituksen jäsenenä. Sipilä rikastui huomattavasti it-buumin yrityskaupoissa 1990-luvulla.

Puolangalla syntyneellä Sipilällä on kolme sisarusta, yksi sisko ja kaksi veljeä. Perheen isä työskenteli kansakoulunopettajana ja rehtorina ja oli keskustalainen kunnallispoliitikko. Perhe oli uskovainen, tausta rauhansanalaisuuden herätysyhdistyksessä.

Perheensä lapsiluku ei hänen mukaansa johdu kuitenkaan sen enempää lapsuudenperheestä kuin herätysyhdistyksestä.

– Se oli vaimon ja minun yhteinen tahtotila, että hankitaan useampi lapsi, jos vain mahdollista.

Perhepaketista synnytysintoa

Perheiden ja yksin lasta haluavien tilannetta keskustan puheenjohtaja parantaisi perhepaketilla. Perhevapaauudistusta on keskustan mielestä tehty työmarkkinat edellä, vaikka siinä pitäisi edetä lapset ja perheet edellä.

– Lastenhoidon pitää lähteä perheen päätöksestä. Esimerkiksi me käytimme kaikkia hoitomuotoja. Vaimo hoiti lapsia osan aikaa kotona, osan aikaa lapset olivat perhepäivähoidossa ja päiväkodissa. Koimme hyväksi sen, että oli valinnanmahdollisuuksia eri elämäntilanteisiin. Ne ovat olleet hyviä myös lasten näkökulmasta.

Sipilä haluaisi isien osallistuvan lastenhoitoon nykyistä enemmän. Hän kertoo itsekin käyttäneensä isyysvapaat, myös yrittäjäaikanaan.

Sipilät ovat nyt kuuden lapsenlapsen isovanhempia.

– Äärettömän rakkaita ovat kaikki lastenlapsetkin, ja he tuovat ilon hetkiä tähän kiireiseen arkeen.

Anne Repo
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi