Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Isyysvapaauudistus ei juuri lisännyt isien vapaiden käyttöä, kertoo Kela

Isyysvapaauudistus mahdollisti aiempaa pidemmät ja joustavammat vapaat isille, eivätkä isän vapaat enää vähennä äidin vapaita. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Isyysvapaauudistus ei juuri vaikuttanut isien isyys- tai vanhempainvapaiden käyttöön, kertoo Kela. Ennen vuoden 2013 uudistusta isät pitivät vapaita keskimäärin 33 arkipäivää, kun vuonna 2015 lapsen saaneet isät saivat vanhempainpäivärahaa keskimäärin 36 arkipäivältä.

Kolme neljästä vuonna 2015 lapsen saaneesta isästä sai vanhempainpäivärahaa. Osuus on sama kuin ennen uudistusta.

Isyysvapaauudistus mahdollisti aiempaa pidemmät ja joustavammat vapaat isille, eivätkä isän vapaat enää vähennä äidin vapaita.

Vapaalla ollaan usein äitien kanssa samaan aikaan

Vanhempainpäivärahaa saaneita isiä oli eniten Pohjanmaalla, 82 prosenttia. Hännille jäi Kymenlaakso, jossa luku oli 70 prosenttia.

– Maakunnissa, joissa isät pitivät ahkerasti isyysvapaita vanhempainrahakauden jälkeen, vapaat olivat myös keskimääräistä pidempiä, kertoo tiedotteessa suunnittelija Siru Keskinen Kelan tilasto- ja tietovarastoryhmästä.

Pisimmät vapaat pidettiin Ahvenanmaalla, missä isien vapaat kestivät keskimäärin 46 arkipäivää. Lyhyimmät vapaat pidettiin Päijät-Hämeessä, missä vapaalla oltiin keskimäärin 32 arkipäivää.

Isät olivat vapaalla usein samaan aikaan kun äiti sai äitiys- tai vanhempainrahaa. Vain viisi prosenttia vietti kaikki vapaat eri aikaan kuin lapsen äiti.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi