Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Bryggan tilalle avataan uusi baari viikonloppuna – Hygge on Suomen ensimmäinen Lahden Erikois -pubi

Tuula Koivisto palasi takaisin synnyinseudulleen Lahteen ja perusti Hygge-Barin. Kuva: Janne Ranne

Lahden keskustassa torin laidalla on ollut Bryggan-kokoisen baarin mentävä aukko kohta kolme kuukautta. Viisi vuotta Aleksilla toiminut Brygga lopetti toimintansa talousvaikeuksien vuoksi elokuussa.

Kaikessa hiljaisuudessa Bryggan tiloja on remontoitu, ja ikkunat ovat saaneet uusia teippauksia. Tänään perjantaina aloittaa toimintansa Hygge-Bar. Tarkkaa kellonaikaa ei ole vielä päätetty.

– Siivoamme vielä vähän ja avaamme ovet jossain vaiheessa. Jos joku sisälle kävelee, emme käännytä pois, lupaa baarin uusi omistaja Tuula Koivisto.

Hygge on olut- ja viinibaari. Hanoista saa 11:tä erilaista olutta. Viinivalikoima on Koiviston mukaan hyvä.

– Kauhean usein toinen osapuoli ottaa olutta ja toinen viiniä. Haluamme tarjota muuta kuin vain sitä halpisviiniä, Koivisto kertoo.

Oluissa pääpaino on Hartwallin tuotteissa. Hygge on Suomen ensimmäinen Lahden Erikois -pubi.

– Se tarkoittaa sitä, että Lahden Erikoisen tuoteperhe on meillä hanoissa. Halusimme kannattaa oman kaupungin panimoa. Se oli selvä juttu, Koivisto kertoo.

Kuten Brygga, mutta kodikkaampi ja tyylikkäämpi

Hygge nimi kertoo monille jo, mistä uudessa baarissa on kyse. Hygge on tanskaa ja tarkoittaa mukavuuden ja kodikkuuden tunnetta.

– Emme ole muuttaneet paljon, mutta kuten ystäväni sanoi, tämä on kodikkaampi ja tyylikäämpi. Meillä on kynttilöitä ja tulee sisustustakkakin. Musiikki soi taustalla, jotta ihmiset pystyvät keskustelemaan ja tapaamaan ystäviä, Koivisto kertoo.

Hyggen ajatuksena on olla kuin olohuone, missä saa tavata ystäviä. Kuva: Janne Ranne

Vaikka Hygge onkin tarkoitettu Koiviston mukaan ihmisille, jotka tuntevat olonsa aikuiseksi, ei opiskelijoita ole unohdettu.

– Viikolla opiskelijoille on alennuksia. Emme me mitään mummobaaria ole pitämässä.

Takaisin Lahteen

Koivisto on paljasjalkainen lahtelainen. Hänellä oli 1990-luvun puolella keskiolutbaari Countrypub Luhtikylässä. Kymmenen vuotta sitten hän lähti Lappiin töihin. Viimeiset vuodet hän oli hotellinjohtajana Ylläksellä.

Hassu sattuma on, että Bryggan omistanut Juha Muotka lähti syksyllä kotiseudulleen pohjoiseen juuri hotellinjohtajaksi.

– Se on aika jännä yhteensattuma. Emme tunteneet toisiamme emmekä olleet kuulleet toisistamme, Koivisto nauraa.

Koivisto palasi takaisin perheensä vuoksi.

– Perhe on kauhean tärkeä. Olen aina halunnut tehdä paljon töitä ja vaikuttaa omaan työhön omalla panoksella. Tämä tuli kuin tarjottimella, tartuimme heti kiinni.

Vaikka baari aukeaakin jo nyt, Hyggen avajaisia juhlitaan vasta kuun lopussa 30. päivä.

Muokattu otsikkoa 3.11. kello 16.50. Hygge avautui tänä viikonloppuna.

Heidi Asplund
heidi.asplund@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi