Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Surmatun rikollispomon leskelle seitsemän vuotta vankeutta huumejutussa

Epäillyt piilottamassa huumausaineita 51-vuotiaan naisen kiinteistön alueelle poliisin välittämässä päiväämättömässä handout-kuvassa. Jutun päätekijöiden epäillään välittäneen alkuvuoden 2018 aikana yhteensä 4,5 kiloa amfetamiinia, 2000 Subutex-tablettia, 100 grammaa kokaiinia ja pienen määrän ekstaasitabletteja. LEHTIKUVA / HANDOUT / POLIISI

Surmatun rikollispomo Raimo Anderssonin leski sai käräjillä keskiviikkona lyhyemmän tuomion kuin syyttäjä hänelle huumejutussa vaati.

Satu Kristiina Andersson, 51, sai seitsemän vuotta vankeutta muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta sekä ampuma-aserikoksesta tältä vuodelta. Oikeus katsoi, että nainen piti laittomasti levitystarkoituksessa hallussaan ja levitti huumeita. Hän toimi levittämisessä yhteistyössä 52- ja 63-vuotiaiden miesten kanssa. Aineiden hankkimisesta hän sopi tuntemattomien tahojen kanssa.

Nainen myös rahoitti huume-eriä. Huumeita hän säilytti muun muassa kiinteistöllään Vantaalla sekä huhtikuussa säilyttämistä varten vuokraamassaan asunnossa Helsingin Koskelantiellä.

Naisen hallussa 3,5 kiloa amfetamiinia

Nainen välitti amfetamiinia ja kokaiinia. Hänen hallussaan oli tuomion mukaan ainakin noin 3,5 kiloa amfetamiinia, josta myytiin kolmisen kiloa. Kokaiinia Andersson piti levitystarkoituksessa hallussaan ainakin 90 grammaa, josta myi noin kolmanneksen.

Oikeus totesi, että teon kohteena on ollut suuri määrä erittäin vaarallisia huumeita ja teossa on saatu huomattavaa taloudellista hyötyä. Huumeita on myös levitetty pitkähkön ajan ja laajamittaisesti. Nainen oli lisäksi pitänyt luvatta hallussaan muun muassa revolveria.

Syyttäjä vaati naiselle vähintään kymmentä vuotta vankeutta ja katsoi naisen toimineen huumeiden levityksessä johtavassa asemassa. Oikeuden mukaan Anderssonin johtoasemasta ei kuitenkaan ollut näyttöä.

Nainen määrättiin pidettäväksi edelleen vangittuna.

Poliisi on kertonut, että leski ja 52-vuotias mies saatiin kiinni keväällä, kun he olivat hakemassa asunnolta huumeita. Muutama viikko myöhemmin 63-vuotias saatiin kiinni huumekämpältä.

Pisin tuomio viisikymppiselle miehelle

Jutussa pisimmän tuomion sai Terno Allan Theslund, 52, joka tuomittiin muun muassa törkeästä huumerikoksesta, törkeästä ampuma-aserikoksesta ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta yhdeksän vuoden vankeuteen. Siinä pantiin täytäntöön aiempi ehdollinen tuomio. Esa Kalervo Aadolf Mantere, 63, sai kuusi vuotta vankeutta törkeästä huumerikoksesta.

Syytettyjä jutussa oli kaikkiaan 14, joista osa selvisi pelkillä sakoilla. Miia Maarit Annika Jokinen, 31, sai törkeästä huumerikoksesta kolme vuotta ja kymmenen kuukautta vankeutta, Mohamed Ben Abdallah, 49, sai törkeästä huumerikoksesta kaksi vuotta vankeutta.

Satu Anderssonin puoliso, elinkautista istunut Raimo Andersson surmattiin huhtikuussa vaimonsa kotona Vantaan Viinikkalassa, kun mies oli lomalla vankilasta. Kun poliisit tutkivat henkirikosta, asunnolta löytyi valvontakamerajärjestelmä. Kuvissa piilotettiin huumepakettia asunnon pihalla.

Nainen puolestaan kuuluu M.O.R.E.-rikollisjärjestön perustajajäseniin. Nykyisin järjestö on osa United Brotherhoodia.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi