Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Helin ja Sarin perhe on vielä harvinainen sijaisperheenä - "Ammattilaisten joukossa on paljon asenteellisuutta ja tietämättömyyttä"

Väriä perhehoitoon -hankkeessa pääpaino on ammattilaisten koulutuksessa ja oikean tiedon jakamisessa, sillä lopullisen päätöksen sijaisperheestä tekevät sosiaalityöntekijät.

Heli Karjalaisen (vas.) ja Sari Makkosen luona on asunut kymmenen sijoituslasta. Lapset eivät ole ihmetelleet sitä, että perheessä on äiti ja äiskä.

Hyppykiikku roikkuu ovensuussa tyhjillään. Tänään Heli Karjalaisen, 47, ja Sari Makkosen, 46, kotona on poikkeuksellisen hiljaista, sillä perheen 14-vuotias tytär on koulussa ja sijoitettu lapsi omilla menoillaan.

Sijoitettu lapsi on asunut perheessä vähän toista kuukautta, eikä hän jää pysyvästi. Hän saattaa lähteä kuukauden, kolmen tai vaikka kymmenen kuukauden päästä takaisin biologisten vanhempiensa luo. Hän voi myös siirtyä pitkäaikaiseen sijoitukseen toiseen sijaisperheeseen.

– Pisimmillään sijoitettu lapsi on ollut meillä kymmenen ja puoli kuukautta, Karjalainen ja Makkonen sanovat.

Pariskunta on tarjonnut lyhytaikaista perhehoitoa viiden vuoden ajan. Sitä ennen he toimivat tukiperheenä vuodesta 2005 lähtien kaikkiaan viidelle lapselle.

– Meistä tuntui, että meillä on aikaa ja resursseja enempäänkin kuin tukiperheenä toimimiseen.

Sateenkaariperheet ovat Suomessa harvinaisia sijaisperheitä. Sen sijaan Keski-Euroopassa ja etenkin Englannissa sateenkaariperheet ovat perhehoidossa samalla viivalla heteroperheiden kanssa.

Kyse ei ole siitä, etteivätkö suomalaiset sateenkaariperheet haluaisi toimia perhehoitajina. Lainsäädäntökään ei sitä estä.

– Ammattilaisten joukossa on paljon asenteellisuutta ja tietämättömyyttä. Se voi estää sateenkaariperheen toimimisen sijaisperheenä, Väriä perhehoitoon -hankkeen projektipäällikkö Heidi Puustinen toteaa.

Hän on kuullut tarinoita, joissa perhemuoto on ollut ainoa este sijaisvanhemmuudelle.

– Sateenkaariperheillä voi olla vaikeuksia päästä mukaan sijaisvanhempien ennakkovalmennukseen, eikä heille tunnu löytyvän lapsiakaan, vaikka tarvetta sijaisperheille on koko ajan enemmän kuin halukkaita perheitä, Puustinen sanoo.

Huostaan otettuja lapsia on Suomessa kaikkiaan 10 500, ja heistä puolet on sijoitettu perheisiin.

Tänä vuonna käynnistyneessä ja vuonna 2020 päättyvässä Väriä perhehoitoon -hankkeessa pääpaino on juuri ammattilaisten koulutuksessa ja oikean tiedon jakamisessa.

Se on tärkeää, sillä vaikka biologisten vanhempienkin toiveita kuullaan, lopullisen päätöksen sijaisperheestä tekevät sosiaalityöntekijät.

– Haluan pystyä vaikuttamaan siihen, että sosiaalityöntekijät sitoutuvat ammattimaisiin arvoihin ja myös organisaatiot tukevat niitä. Toivon, että he miettivät, mitkä asiat heidän päätöksiinsä vaikuttavat, Puustinen sanoo.

Hänen mukaansa saman sukupuolen perheitä esimerkiksi yliseksualisoidaan. Se johtaa siihen, että perhettä ajatellaan enemmän seksuaalisuuden kuin vanhemmuuden tai huolehtimiskyvyn kautta.

– Tärkeämpää kuin vanhemman seksuaali- tai sukupuoli-identiteetti on miettiä riittävän vanhemmuuden mittaa. Sijoitettavalle lapselle etsitään aina paras mahdollinen perhe – sellainen, jossa resurssit ja voimavarat ovat sopivat. Perheiden erilaisuus on rikkaus.

Joskus sateenkaariperhe on lapsen syntymävanhemmalle mieluisin vaihtoehto. Jos lapsi on otettu huostaan vaikkapa yksinhuoltajaisältä, kahden naisen perhe ei uhkaa tai kyseenalaista hänen isyyttään.

Jyväskyläläisten Heli Karjalaisen ja Sari Makkosen tie tukiperheeksi ja perhehoitajiksi on ollut varsin mutkaton, vaikka he ovat kuulleet myös toisenlaisia tarinoita.

– Kukaan ei ole ottanut ainakaan päin naamaa esiin, että emme kelpaisi perhehoitajiksi siksi, että olemme sateenkaariperhe. Lapsen etu on ollut tärkeämpää, he sanovat.

– Toisaalta pidämme itsekin itseämme samanlaisina kuin ketä tahansa.

Ainoastaan yhden kerran biologiset vanhemmat ovat vastustaneet lapsensa sijoittamista Karjalaiselle ja Makkoselle. Heille ajatus kahden naisen perheestä oli täysin uusi.

– Tapasimme biologisten vanhempien kanssa, ja sen jälkeen asiassa ei ollut enää mitään ongelmaa.

Suomalaisten asenteet ovat selvästi muuttuneet. Niin Puustisen kuin Karjalaisen ja Makkosenkin mukaan suurin osa 20–30-vuotiaista nykyvanhemmista suhtautuu seksuaalivähemmistöihin avoimesti.

Myös lapsille kaikki on luonnollista. Karjalainen ja Makkonen sanovat, että kukaan lapsista ei ole ihmetellyt, miten perheessä voi olla sekä ”äiti” että ”äiskä”. Sekään ei ole lapsista outoa, että heillä on syntymä-äiti ja -isä sekä sijaisperheen vanhemmat.

– Lapset eivät erottele ihmisiä samalla tavalla kuin aikuiset joskus tekevät, eivätkä he kyseenalaista perhemuotoamme.

Koska alusta saakka on selvää, että jossain vaiheessa sijoitettu lapsi muuttaa pois, Karjalainen ja Makkonen käyvät prosessia läpi hänen kanssaan.

– Me vastaamme siihenkin kysymykseen, miksi lapsi ei saa jäädä meille asumaan, vaikka haluaisikin. Se kuuluu tähän työhön.

Monet sateenkaariperheet haluavat saada lapsia ja elää lapsiperheen arkea. Sijaisperheenä toimiminen on siihen yksi tie, ja siksi hankkeessa jaetaan tietoa ja tukea ammattilaisten lisäksi perheille.

– Tammikuussa järjestetään erityisesti sateenkaari-ihmisille suunnattu pilottivalmennus. Se on herättänyt paljon kiinnostusta, Heidi Puustinen kertoo.

Hän näkee sateenkaariperheen yhdeksi erikoisvahvuudeksi sen, että niissä eletään marginaalissa, kuten sijoitettu lapsikin elää omalla tavallaan. Se lisää ymmärrystä lapsen kokemukseen erilaisuudesta. Lisäksi sateenkaariperheet osaavat kohdata sijoitetun lapsen mahdollisen kipuilun oman seksuaali- ja sukupuoli-identiteettinsä kanssa ja tukea lasta asiassa.

– Hankkeen tarkoituksena ei kuitenkaan ole erityisyyden vaan pikemminkin tavallisuuden korostaminen, Puustinen painottaa.

Lue myös: Lahden seudun kriisikodeille ideoitiin lisää apua - päivystysperhe auttaa lasta silloin, kun vanhempien voimat eivät riitä
 

Karjalaisen ja Makkosen perheessä eletään ”tylsää ja tavallista arkea”. Elämää aikatauluttavat yhteiset ruokailuhetket, harrastukset ja vaihtuva perheenjäsen.

Tällä hetkellä Karjalainen hoitaa sijoitettua lasta päätyökseen, Makkonen on palkkatyössä. Rooleja on vuosien varrella vaihdeltu.

Sijoitetut lapset ovat perheessä aina nuorempia kuin pariskunnan oma lapsi. Näin esikoistytär saa aina paistatella perheen vanhimpana lapsena. Jokaisesta uudesta tulokkaasta on aina neuvoteltu koko perheen kesken, sillä sijoitettu lapsi muuttaa kaikkien elämää.

Näillä näkymin nykyinen, perheen kymmenes, sijoitettu lapsi on viimeinen ”lainalapsi” tässä perheessä.

– Heli totesi vähän aikaa sitten, ettei jaksaisi opettaa enää yhtäkään lasta niistämään, Sari Makkonen naurahtaa.

Ketkä?

Heli Karjalainen, 47, ja Sari Makkonen, 46

Naimisissa.

Asuvat Jyväskylässä.

Yksi biologinen lapsi.

Tarjonneet lyhytaikaista perhehoitoa viiden vuoden ajan.

Tämänhetkinen sijoitettu lapsi on perheen kymmenes sijoitettu lapsi.

Ira Blomberg-Kantsila
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi