Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

SDP:n Antti Rinne pelastaisi nuoret pudokkaat ja antaisi yrityksille oikeusapua

"Hallituksen irtisanomisesityksestä on syntynyt harha."

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ei lähde arvioimaan, paljonko SDP:n keinot loisivat uusia työpaikkoja. Kuva: Laura Oja

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoo puolueensa tavoittelevan seuraavalla vaalikaudella 75 prosentin työllisyysastetta. Se tarkoittaa noin 100 000 uuden työpaikan luomista.

Rinne luettelee neljä keskeistä toimenpidettä, joilla työllisyyttä voidaan nostaa. Ensimmäisenä on oppivelvollisuusiän nostaminen 18 vuoteen. Se estäisi Rinteen mukaan 3 500 "ikäluokkapudokkaan" syntymisen. Tämän verran peruskoulunsa päättäneitä nuoria jää joko toisen asteen koulutuksen tai työelämän ulkopuolelle joka vuosi.

"He ovat hukassa"

Toiseksi Rinne esittää nuorten aikuisten osaamisohjelmaa, joka koskee noin 60 000 nuorta. He ovat peruskoulun varassa olevia nuoria, jotka ovat ilman työ- ja koulutuspaikkaa.

– He ovat "hukuksissa", ja heille pitää tehdä konkreettinen ohjelma.

Neljäntenä Rinne mainitsee perhevapaauudistuksen ja viidentenä työperäisen maahanmuuton lisäämisen.

– Tarvitsemme ulkomaalaista työvoimaa entistä enemmän, ja sen prosessit on saatava sellaisiksi, ettei yritys joudu odottamaan vuotta, ennen kuin saa työntekijän. En tarkoita tällä kuitenkaan tarveharkinnan poistamista.

Rinne ei lähde arvioimaan, kuinka paljon edellä mainitut keinot loisivat uusia työpaikkoja. Se riippuu siitä, miten toimissa onnistutaan.

Lakia noudatettava jatkossakin

Rinne kertoo, että ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän palkkaaminen on yritykselle riski samoin kuin rekrytoinnin epäonnistuminen. Hän on valmis käyttämään 50 miljoonaa euroa toimiin, joilla helpotetaan ensimmäisen ulkopuolisen työntekijän palkkaamista pieniin yrityksiin.

Rinteen mukaan työantajaliittoon kuulumattomissa pienissä yrityksissä ongelmana on se, ettei siellä ole tarvittavaa ammattitaitoa henkilöstö- ja työsuhdeasioissa.

– Siksi olen esittänyt, että yrityksille tarjottaisiin julkista oikeusapua työelämäkysymyksissä.

Rinteen mukaan hallituksen irtisanomisesityksestä on syntynyt julkinen harha siitä, ettei lakia tarvitsisi noudattaa ja se poistaisi riidat ja oikeudelliset tulkinnat työsuhdeasioista.

– Lakia pitää soveltaa samoin kuin nytkin, eivätkä ongelmat poistu.

Rinteen mukaan uudistus tulisi kalliiksi, koska uusi lainsäädäntö vaatii korkeimman oikeuden tulkintaa.

Ari Helminen / Uutissuomalainen
ari.helminen@uutissuomalainen.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi