Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Palkansaajat: Lakiesitys pois, jotta keskustelu etenee – "Hallitus ratkoo ongelmaa, jota ei ole"

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola ja Akavan johtaja Pekka Piispanen vierailivat Kuopiossa keskiviikkona. Kuva: Matias Honkamaa

Palkansaajakeskusjärjestöjen puheenjohtajien mukaan keskiviikkoinen keskustelu pääministeri Juha Sipilän (kesk.) kanssa oli rakentava, mutta sitä ei voinut kutsua neuvotteluksi.

Hallituksen valmistelema esitys irtisanomislaista on saanut palkansaajajärjestöiltä täystyrmäyksen ja johtanut työtaistelutoimiin, joille ei näy loppua.

– Pääministeri halusi kuulla, missä mennään. Tapaaminen oli tilannepäivystys ja hyvä ja rakentava keskustelu, mutta siinä ei ilmennyt mitään uutta, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoo.

– Pattitilanne. Meillä on selkeä päätös, että olemme valmiita käymään keskusteluja puhtaalta pöydältä työllisyyden parantamiseksi, mutta se tarkoittaa, että hallitus vetää tämän esityksensä pois, puheenjohtaja Antti Palola kertoo STTK:n liittojen kannan.

"Hallitus ratkoo olematonta ongelmaa"

Elorannan mukaan tilanne on erikoinen.

– Hallitus on lähtenyt ratkomaan ongelmaa, jota ei olemassakaan. Pienten yritysten irtisanomisten riitauttamisia on erittäin vähän, maksimissaan joitakin kymmeniä vuosittain. Pääosin irtisanomislainsäädäntö Suomessa on kunnossa. Kun tilanne on tämä, on vaikea löytää korvaavaa kikkaa tarjottavaksi hallitukselle, Eloranta sanoo.

Elorannan mukaan hallitus perusteli mallia ensin työllisyysasteen nostamiselle, sitten työvoimavirran aikaan saamisella.

– Tällaiset perustelut tuntuvat kaukaa haetuilta.

"Raja on tullut vastaan"

Eloranta, Palola ja Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder tapasivat Sipilän keskiviikkona aamulla, kun ennalta aiemmin sovitun talousneuvoston kokouksen jälkeen pääministeri pyysi keskustelua. Illalla Eloranta, Palola ja Akavan johtaja Pekka Piispanen vierailivat Kuopiossa.

Palolan mukaan pattitilanteeseen on johtanut asioiden kertyminen.

– Missä asiassa tällä hallituskaudella voi sanoa, että palkansaaja on voittanut? Yhteiskuntasopimuksen jälkeen sopimusrintamalla tyydyttiin hyvin maltillisiin kiky-malleihin. Työttömyysturvaa on heikennetty. Koeaikaa pidennetty. Takaisinottovelvollisuutta muutettu, Palola luettelee.

– Palaute on ollut hyvin selkeää, että raja on tullut nyt vastaan. Hallituksen esitys irtisanomismallista on jakamassa yritykset ja palkansaajat kahteen eri leiriin. Sitä ei pidetä tasa-arvoisena. Malli on herättänyt myös pelkoa, jos sote- ja maakuntauudistus pilkkoo julkista sektoria pienempiin työnantajiin. Ketä kaikkia päästään sitten irtisanomaan? Palola kertoo pohdinnoista.

Uskaltaako lisien perään enää kysellä?

Elorannan mukaan esitys on huolestuttanut tässä vaiheessa myös jo etenkin kuljetussektorilla ja palvelualalla.

– Irtisanomismalli johtaa siihen, että moni näkee entistä vaikeammaksi kysellä esimerkiksi iltalisiensä perään. Aloilla ei haluta nähdä sentyyppistä kehitystä.

Sipilä kertoi keskiviikkona STT:lle, että hallitus aikoo viedä irtisanomismallin eduskuntaan. Mallin idea on muuttaa lakia, niin, että alle kymmenen työntekijän yritysten on aiempaa helpompi irtisanoa työntekijä henkilöperusteella.

Palkansaajajärjestöjen johtajat sanoivat, että juuri tämä on oikea aika vaikuttaa asiaan, kun lakiesityksen valmistelu jatkuu seuraavaksi arviointineuvostossa.

Asta Tenhunen
asta.tenhunen@savonsanomat.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi