Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Lahden yliajo: kolme vangittiin murhasta epäiltynä, poliisilla motiivista "jonkinlainen käsitys"

Kuva: Armi Salonen

Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi tiistaina kolme kaksikymppistä miestä Lahden Kivimaalla viime perjantaina tapahtuneeseen yliajoon liittyen.

Yliajon uhri, vuonna 1998 syntynyt mies, menehtyi. Miehiä epäillään murhasta.

Vanhin, 22-vuotias, vangittiin todennäköisin syin murhasta epäiltynä. Poliisin käsitys on, että hän ajoi autoa.

Kahta muuta epäillään lievemmällä, syytä epäillä -perusteella. He ovat 20-vuotiaita.

Epäiltyjä on kuultu. Tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Miia Lehtinen ei kommentoi, ovatko epäillyt kiistäneet tai myöntäneet teon.

Teon motiivista poliisilla on jonkinlainen käsitys.

Epäilty poliisin vanha tuttu

Kuljettajaksi epäilty on ollut ennenkin tekemisissä poliisin kanssa. Viime toukokuussa hänet tuomittiin vangin karkaamisesta, rattijuopumuksesta ja ajokortitta ajosta sakkorangaistukseen.

Hänet oli otettu heinäkuussa 2017 kiinni poliisilain perusteella ja pantu poliisiauton takatilaan, josta hän oli karannut. Mies saatiin pian uudelleen kiinni.

Karkaaminen poliisiautosta oli tapahtunut pari viikkoa ennen Lahden keskustassa Lanunaukiolla sattunutta puukotusta. Karkaajan veli oli Lanunaukion tapauksen uhreista se, jota oli aukion varrella olevassa ravintolassa osoiteltu aseella jalkoihin ja uhattu tappamisella.

Poliisin mukaan yliajolla ja Lanunaukion tapahtumilla ei ole yhteyttä

Itä-Suomen hovioikeuden mielestä laittomalla uhkauksella oli ollut rasistinen motiivi. Myös toiseen uhriin kohdistuneella tapon yrityksellä oli ollut rasistinen motiivi. Teosta tuomitut ovat hakeneet valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Hakemusta ei ole vielä ratkaistu.

Jutun otsikkoa ja loppua väliotsikon jälkeen muokattu kauttaaltaan 31.1.2019 kello 13.16.

Mikko Kivelä
mikko.kivela@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 5,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
5,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi