Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Syyttäjä vaatii käräjillä vankeutta Suomen suurimmasta valepoliisihuijauksesta syytetyille

Poliisina esiintyneiden epäillään vieneen iäkkäiltä ihmisiltä yli 800 000 euroa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Pohjois-Savon käräjäoikeus alkoi käsitellä tiistaina Suomen suurimmaksi kutsuttua valepoliisivyyhteä. Poliisina esiintyneiden epäillään vieneen iäkkäiltä ihmisiltä yli 800 000 euroa ympäri Suomea. Jutun syytetyistä osan epäillään esiintyneen poliiseina ja osan esimerkiksi toimineen välikäsinä rahaliikenteessä. Vaikka epäillyt jäivät kiinni ja poliisi ehti palauttaa satojatuhansia euroja uhreille, lähes 400 000 euroa jäi kateisiin. Ainakin osa syytetyistä on tunnustanut osallistuneensa huijaukseen.

Tiistaina käräjillä alettiin käsitellä vasta osan syytteitä muun muassa virkavallan anastuksesta, törkeistä petoksista ja rahanpesusta. Syyttäjän mukaan eri rooleissa ihmisiä huijanneille vaaditaan rangaistuksia ehdollisesta vankeudesta ehdottomaan vankeuteen syytetystä riippuen. Kaikkien osalta syytteet ja rangaistusvaatimukset eivät ole vielä tulleet julkisiksi.

Oikeuskäsittelyn on määrä jatkua lokakuulle asti.

STT
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X