Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Kolumni: Olemme kaikki avaruusroskan peitossa

Perttu Häkkisen mielestä tämä ei ollut hullumpi kolumniaihe, kirjoittaa Koko Hubara.

Näin unen, jossa tapasin vastikään edesmenneen toimittajan Perttu Häkkisen. Uni johtui varmaankin vain siitä, että tiesin herääväni aamulla kirjoittamaan tätä kolumnia, jolla astun keskuudestamme aivan liian aikaisin poistuneen kollegani suuriin saappaisiin.

Mutta unella oli myös toinen taso. Se muistutti, mikä nautinto on loputon kiinnostus kaikkea mahdollista universumissa olevaa kohtaan – ja mikä yhteiskunnallinen kerrannaisvaikutus on sillä, jos kertoo vangitsevasti löydöksistään. Se oli sanalla sanoen perttumainen uni.

Unessa istuin Häkkisen kanssa helsinkiläisessä kulttuuritoimituksessa, jossa olen aikanani oikeastikin saanut editoida hänen juttujaan. Istuimme lakatusta pahkasta rakennetuissa nojatuoleissa, ja kerroin hänelle innoissani New York Timesista lukemastani jutusta.

Juttu kertoi norjalaisesta jazzmuusikosta Jon Larsenista. Hän oli lapsena nörtti, joka keräili kiviä. Aikuisiällä hän eksyi avaruusaiheisille nettikeskustelupalstoille, kun oli löytänyt puutarhapöytää pyyhkiessään oudon symmetrisen, ihmishiuksen levyisen murusen. Se paljastui myöhemmin mikrometeoriitiksi.

Nettifoorumeilla teoretisoitiin harrastelijapohjalta kysymystä siitä, mitä tapahtuu ”kosmiselle roskalle” eli sille pölylle, jota mahdollisesti putoaa avaruudesta maahan noin kymmenen tonnia vuorokaudessa.

Kirjoitan ”mahdollisesti” siksi, että tiedemiehet olivat jo vuosia aiemmin teilanneet ajatuksen siitä, että pöly laskeutuisi maapallolle saakka, etenkään kaupunkeihin – talojen katoille, autojen tuulilaseille ja puutarhapöydille. He pitivät sitä urbaanina legendana, jonka tarkoitus oli pitää harrastelija-astronomit toimeliaina.

Pari vuotta sitten joukko amatööritutkijoita, joita Larsen johti, kuitenkin paljasti arvostetussa Geology-tiedelehdessä, että oikeat tiedemiehet olivat väärässä ja nettitiedemiehet oikeassa: avaruusroska on totta, ja sitä on joka puolella.

Sittemmin tieteellinen yhteisö on myöntänyt, että Larsenin työllä oli merkittäviä vaikutuksia alan kehittymiseen ja maailmankaikkeuden ymmärtämiseen.

Henkilökohtaisesti ajattelen, että yhteiskunnallisten kriisien keskellä on lohdullista muistaa, että me kaikki olemme räjähtäneistä metoriiteista poksahdelleiden roskahiukkasten peitossa.

Unessani Häkkinen kuunteli selostustani keskeyttämättä ja sanoi lopulta kirjakielellään ironisesti virnistäen: ”Valtavan kiehtovaa! On sitä huonompiakin kolumniaiheita nähty!”

Ja niin minä nyt kirjoitan. Teille ja Pertulle.

Koko Hubara
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi