Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Pysäytetty kaahari rimpuili vielä poliisia vastaan Orimattilassa

Hämeen poliisin partio joutui takaa-ajoon torstai-iltana Orimattilassa yrittäessään pysäyttää pakoon pyrkineen hurjastelijan.

Tilanne alkoi hieman ennen iltayhdeksää, kun partio mittasi Lahdentiellä vastaan tulleelle henkilöautolle nopeudeksi 124 km/t. Nopeusrajoitus kohdassa on 80 km/t. Partio kääntyi auton perään pysäyttääkseen sen. Autoilija puolestaan kiihdytti karkuun.

Partio tavoitti auton Orimattilan taajamassa, kun pakenija joutui hidastamaan muun liikenteen vuoksi. Vesitornintien risteyksen jälkeen kyseinen auto pysähtyi linja-autopysäkille.

Autolla liikkeellä ollut mies puhalsi alkometriin nollat, mutta huumausaineen pikatesteri antoi positiivisen tuloksen kannabikselle. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Miestä epäillään myös haitanteosta virkamiehelle, sillä hän vastusti kiinniottoa. Silminnäkijän mukaan tien viereen kiilatun auton kuljettaja oli noussut autosta ja käynyt poliisin kimppuun. Toinen poliisi oli rynnännyt partioautosta apuun ja yhdessä he saivat miehen taltutettua.

Kari Anttinen
kari.anttinen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X