Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Paavo Väyrynen lähtee ehdokkaaksi eduskunta- ja EU-vaaleihin

Väyrynen uskoo, että Seitsemän tähden liikkeen kannatus voi nousta eduskuntavaaleissa yli kymmeneen prosenttiin. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kansanedustaja Paavo Väyrynen on ensi keväänä ehdokkaana sekä eduskunta- että europarlamenttivaaleissa.

Väyrynen ilmoittaa tiedotteessaan pyrkivänsä eduskuntaan joko Lapin tai Uudenmaan vaalipiiristä.

Väyrynen lähtee vaaleihin Seitsemän tähden liikkeen ehdokkaana. Liike kerää parhaillaan kannattajakortteja päästäkseen puoluerekisteriin.

– Kampanjoin koko maassa puolueen pääministeriehdokkaana, Väyrynen kertoo tiedotteessaan.

Seitsemän tähden liikkeen jäsenet ja kannatusjäsenet kokoontuivat viime perjantaina Väyrysen kotimaisemissa Pohjanrannassa Keminmaassa. Väyrysen mukaan paikalla oli kolmisenkymmentä liikkeen innokasta kannattajaa.

– Kannattajakorttien keräys on lähtenyt hyvin liikkeelle, mutta paljon työtä vielä tarvitaan. Kun liike on saatu puoluerekisteriin, pääsemme toden teolla etsimään ja asettamaan kansanedustajaehdokkaita.

"Paljon kodittomia äänestäjiä"

Väyrynen uskoo, että Seitsemän tähden liikkeen kannatus voi nousta eduskuntavaaleissa yli kymmeneen prosenttiin.

– Arviomme menestymismahdollisuuksistamme perustuu presidentinvaalien tulokseen. Saimme näissä poikkeuksellisissa vaaleissa runsaan kuuden prosentin kannatuksen ja voitimme suurten puolueiden, SDP:n ja keskustan ehdokkaat. Eduskuntavaaleissa voimme saada vähintään kaksinkertaisen ääniosuuden, Eurooppa-vaaleissa jopa suuremman, Väyrynen kirjoittaa.

Väyrysen mukaan Suomessa on tällä hetkellä paljon "kodittomia äänestäjiä".

– Perussuomalaisia ja keskustaa viime eduskuntavaaleissa äänestäneistä yhteensä noin kaksikymmentä prosenttia aikoo nyt äänestää jotakin muuta puoluetta. Runsaasti tyytymättömiä on myös muiden puolueiden kannattajien keskuudessa, Väyrynen arvioi.

– Ensi keväänä tavoittelemme paikkaa keskisuurten puolueiden joukossa, neljän vuoden kuluttua asemaa maan suurimpana puolueena.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi