Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Terveystalo kiistää estävänsä potilaiden valinnanvapautta - kilpailevalla yrityksellä on toisenlainen näkemys

Suomen Terveystalo oy on lähetekäytännöllään ehtinyt saada jo eduskunnankin huomion osakseen. Yhtiö vakuuttaa noudattavansa terveysalan kilpailussa reilun pelin sääntöjä. Kuva: Anna-Kaisa Kojo

Terveydenhuollon palveluita tarjoava Suomen Terveystalo kiistää jyrkästi, että yhtiö pyrkisi kyseenalaisilla keinoilla estämään asiakkaitaan käyttämästä kilpailijoiden palveluita. Yhtiön mielestä Helsingin Sanomien uutinen aiheesta pohjautui vahvaan virhetulkintaan.

Maanantain 3.9. Helsingin Sanomat kertoi Terveystalon pitävän asiakkaat itsellään niin, että lääkäri ei vastaanottotilanteessa tulosta potilaalle lähetettä jatkotutkimuksiin, kuten laboratorioon, konsultaatioihin tai kuvantamiseen. Lähete säilyy jatkohoitoa varten Terveystalon sähköisessä järjestelmässä, ja potilas pysyy yrityksen asiakkaana. Näin valinnanvapaus ei toteudu niin kuin sen pitäisi toteutua.

HS:n uutisessa viitataan myös yhtiön sisäiseen ohjeistukseen, jonka mukaan tutkimusten tietoinen ohjaaminen Terveystalon ulkopuolelle ei ole suotavaa.

Tulostaminen turhaa

Kuvantamisen ja teknologian johtaja Soile Komssi Terveystalosta kertoo, että lääkärin vastaanotolla luovuttiin lähetteiden tulostamisesta, koska se on ollut suurimmaksi osaksi turhaa.

– Pidetään jo vanhanaikaisena tulostaa valtavia paperinippuja, joilla kukaan ei tee mitään.

Jos potilas haluaa mennä jatkohoitoon tai -tutkimuksiin jonnekin muualle, hänelle tulostetaan Terveystalon lääkärin tekemä lähete ja kaikki tarvittava materiaali.

– Emme estä asiakasta hakeutumasta muualle, jos hän näin päättää tehdä, vakuuttaa Komssi.

Soile Komssi kertoo tulosteista luovutun ympäristösyistä ja potilasturvallisuuden vuoksi. Paperimateriaalin käytön väheneminen on parantanut potilaiden tietosuojaa. Paperiton toimintamalli on käytössä esimerkiksi yhtiön Lahden toimipaikassa.

Ohje ei rajaa valinnanvapautta

Komssin mukaan HS:n siteeraama ohje sisältyy Terveystalon Lahden toimipaikan viikkokirjeeseen, jossa yhtiössä vastaanottoaan pitäviä lääkäreitä kehotetaan suosittelemaan ensisijaisesti työnantajayhtiönsä palveluita. Sekään ei silti hänen mukaansa tarkoita asiakkaan valinnanvapauden rajoittamista. Asiakkaalle neuvotaan myös toinen palveluntarjoaja, jos vastaavaa palvelua ei Terveystalosta saa.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen (kesk.) ehätti jo maanantaina vaatimaan Terveystalolta selvitystä yhtiön toimintatavoista. Heikkinen muistutti potilaan oikeudesta valita hoito- ja tutkimuspaikkansa. Komssi pitää Heikkisen vaatimusta ymmärrettävänä, koska asiasta on julkisuudessa annettu väärä kuva.

Asiakkaat kertoneet ongelmasta

Kilpailijoiden leirissä ei olla vakuuttuneita Terveystalon vilpittömyydestä suojata kuluttajan oikeutta valita hoito- ja tutkimuspaikansa. Lahdessakin toimivan terveysalan yrityksen Synlab Suomen toimitusjohtaja Martti Kiuru on sitä mieltä, että Terveystalo ei halua kilpailua.

– Asiakkaat ovat meille informoineet, että Terveystalosta ei tahdo saada lähetettä. Potilaalla on oikeus saada lähete, on se sitten laboratoriota, magneettikuvauksia, fysioterapiaa tai muuta tarkoitusta varten, muistuttaa Kiuru.

Hän huomauttaa, ettei asiakkaalle välttämättä edes kerrota mahdollisuudesta valita palvelunsa vapaasti. Jos lähetettä ei anneta, tulee asianomaiselle helposti se käsitys, ettei muita vaihtoehtoja ole edes olemassa.

Viranomaiset tietävät

Terveystalon lähetekäytännöstä ja potilaiden valinnanvapauden toteutumisesta ei ainakaan vielä ole tullut yhteydenottoja Kilpailu- ja kuluttajavirastoon (KKV). Asia toki on viranomaisten tiedossa.

Jotta Terveystalon voitaisiin havaita rajoittaneen asiakkaan valinnanvapautta, pitäisi ensin osoittaa yhtiön olevan määräävässä markkina-asemassa.

– Me emme voi ottaa kantaa Terveystalon markkina-asemaan ilman tarkempaa selvitystä, sanoo Kilpailu- ja kuluttajaviraston tutkija Milla Määttä.

Terveystalon toiminta tosin on KKV:n tutkittavana jo nyt, kun yhtiö osti toukokuussa Attendolta sen terveyspalvelut. Kilpailuviranomaisten alustavan arvion mukaan kauppa voi haitata kilpailua terveyspalveluiden markkinoilla.

Hintoja vaikea verrata

Jos asiakas haluaisikin verrata, mitä mikäkin toimenpide maksaa missäkin, hän ei välttämättä ole aivan helpon tehtävän edessä. Palveluntarjoajien hintatiedot eivät näet ole suoraan verrannollisia keskenään.

Terveystalo tarjoaa rintarauhasen ja eturauhasen laajoja magneettikuvauksia 398 eurolla. Pään tietokonetomografiatutkimusten hinnat lähtevät 309 eurosta.

Mehiläinen tarjoaa laajat magneettitutkimukset 792 eurolla ja pään tietokonetomografiatutkimuksen 402 eurolla. Unilabs Mediscan myy magneettikuvauksia 179 euron omavastuuhintaan. Synlab Suomi ilmoittaa magneettitutkimusten hinnan riippuvan tutkimuksen laajuudesta. Pihlajalinna puolestaan tekee pään magneettikuvauksen 607 eurolla.

Petri Koivisto
petri.koivisto@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi