Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Kesäiset lämpötilat jatkuvat – päivät aurinkoisia, aamut sumuisia

Koko maassa on ensi viikolla tavanomaista lämpimämpää, kertoo Ilmatieteen laitos. Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen

Alkavalla viikolla Suomessa on luvassa tavanomaista lämpimämpää säätä, kertoi sunnuntai-iltana Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Antti Jylhä-Ollila STT:lle.

– Uskaltaa mainostaa kesäisiä lämpötiloja ensi viikolle, hän sanoo.

Lämpötilat ovat yli 20 asteen tuntumassa pitkin maata, ja jopa hellerajaa hätyytellään loppuviikosta. Lämpötila on Lapissa noin 2–3 astetta keskimääräistä lämpimämpää, muualla maassa viitisen astetta.

– Varsinkin Etelä- ja Keski-Suomen osalta säässä on hyvin huomattava poikkeama keskimääräisen osalta, Jylhä-Ollila sanoo.

Lämpimät säät jatkuvat ainakin viikon loppupuolelle, ehkä jopa pidempään.

– Erityisesti yöt ovat hyvin lämpimiä vuodenaikaan nähden, lämpötilan ollessa 10–15 asteen tuntumassa, meteorologi sanoo.

"Lämmin elokuu, mutta ei ennätyksellinen"

Aamut saattavat olla hyvinkin sumuisia muun muassa lämpimän ja kostean ilmamassan vuoksi. Pitkät yöt ja lämpimän ilmamassan yhdistelmä luovat sumua, kuten myös vähäinen tuulten määrä.

– Sumupilviä on luvassa useana päivänä. Joku päivä saattaa olla, että ne jäävät pidemmäksikin aikaa taivaalle, jopa iltapäivän tienoille. Tyypillisesti ne kuitenkin haihtuvat jo aamupäivän aikaan, Jylhä-Ollila sanoo.

Erittäin lämpimän kesän jatkona myös elokuu oli kokonaisuudessaan tavanomaista lämpimämpi. Maan etelä- ja keskiosissa elokuu oli kaksi astetta keskimääräistä lämpimämpi, Pohjois-Suomessa 1–2 astetta.

– Lämmin elokuu, mutta ei mitenkään ennätyksellinen, arvioi Jylhä-Ollilla.

Hän kertoo, että elokuussa näin lämmintä on ollut viimeksi vuonna 2010. Näin lämmintä elokuussa onkin keskimäärin kerran 10 vuodessa.

Elokuun ylin lämpötila oli 32,9 astetta, joka mitattiin Lappeenrannan Konnunsuolla elokuun alussa. Alhaisin lämpötila oli 2,5 astetta pakkasen puolella, ja se mitattiin Kittilässä kuun loppupuolella.

STT
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X