Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Kuluttajat eivät saa enää myrkyttää rottia – myrkkyjen käyttö sallittu vain ammattilaisille

Jyrsijämyrkyt voivat aiheuttaa myös muita myrkytysoireita ihmisille, ja ne ovat erityisen vaarallisia lapsille. LEHTIKUVA / Pekka Sakki

Rottien tuhoamiseen tarkoitetut jyrsijämyrkyt viedään kuluttajien ulottumattomiin, ja rottia saavat jatkossa myrkyttää enää vain ammattilaiset. Rottien tuhoamiseen tarkoitettujen jyrsijämyrkkyjen myyminen kuluttajille on ollut kielletty jo helmikuusta lähtien uuden EU-lainsäädännön takia, ja puolen vuoden siirtymäaika päättyi elokuussa, kertoo Turvallisuus- ja kemikaaliviraston ylitarkastaja Sanna Koivisto.

Nyt enää ammattilaiset saavat käyttää jyrsijämyrkkyjä rottien torjuntaan.

– Olemme Suomessa vähän jäljessä muista Pohjoismaista, joissa kuluttajat eivät ole enää vuosiin saaneet torjua rottia jyrsijämyrkyillä, Koivisto kertoo.

Uuden lainsäädännön myötä jyrsijämyrkkyihin lisättiin varoitus, että tuote voi olla lisääntymiselle vaarallinen. Tämän varoituksen sisältäviä valmisteita ei saa myydä kuluttajille.

Jyrsijämyrkyt voivat aiheuttaa myös muita myrkytysoireita ihmisille, ja ne ovat erityisen vaarallisia lapsille. Ihminen saa myrkytyksen usein ihon tai suun kautta. Oireita voivat olla esimerkiksi hallitsematon verenvuoto sekä hengitysvaikeudet.

Rotanloukut ovat edelleen kuluttaji en saatavilla

Koivisto muistuttaa, että kuluttajat voivat edelleen tuhota rottia mekaanisilla loukuilla. Kuluttajien ei haluta käyttävän jyrsijämyrkkyjä, koska niissä olevat myrkyt ovat erittäin pysyviä ja kertyviä. Niitä löytyy vielä pitkän ajan kuluttua luonnosta ja toisista eläimistä.

– Haluamme välttää muiden eläinten altistumista näille myrkyille. Rotanmyrkkyä löytyy yli 80 prosentilta niiltä eläimiltä, jotka syövät jyrsijöitä, Koivisto sanoo.

Toinen syy siirtää rotanmyrkkyjen käyttö ammattilaisille on, että rotille voi kertyä vastustuskyky myrkkyjä vastaan, jos myrkkyjä ei osata käyttää oikein.

Kuluttajat saavat kuitenkin edelleen ostaa jyrsijämyrkkyjä, jotka on tarkoitettu hiirien torjuntaan.

– Uskomme myös, että kuluttajilla on enemmän tarvetta hiirien kuin rottien torjunnalle, Koivisto sanoo.

Näiden valmisteiden myrkkypitoisuus on alle 30 milligrammaa per kilo, ja niitä myydään vain esitäytetyissä syöttölaatikoissa.

– Vaikka rotta mahtuisi kuluttajille myytävään hiirien syöttölaatikkoon ja myrkky olisi tehokas myös rotalle, on hiirille suunnatun syöttölaatikon myrkkymäärä liian pieni rotalle, Koivisto sanoo.

Ennaltaehkäisy on rotantorjunnan ydin

Koivisto muistuttaa, että kuluttajat voivat tehdä paljon rottien torjumiseksi. Ennaltaehkäisy on tärkein keino pitää rotat ja muut jyrsijät poissa pihapiiristä.

– Piha kannattaa pitää siistinä niin, ettei sieltä löydy rotille ruokaa, juomaa eikä piilopaikkoja. Jätteet pitää laittaa kannellisiin jäteastioihin ja avokompostia ei kannata pitää. Lintujen ruokinta ja siitä maahan valuvat siemenet on luultavasti paras keino houkutella rottia pihapiiriin, Koivisto kertoo.

Lintujen ruokkimisen voi myös lopettaa tai käyttää talipalloja, joista ei helposti irtoa siemeniä. Jos lintuja haluaa kuitenkin ruokkia siemenillä, voi ruokintapaikan alle laittaa metallisen korkeareunaisen astian, johon siemenet tippuvat ja johon rotat eivät pääse kiipeämään.

– Mikäli pihalle ilmestyy rottia kaikista varotoimista huolimatta, niille voi virittää loukkuja. Mikäli kuluttaja ei pääse itse eroon rotista, kannattaa apuun kutsua tuholaistorjuntayritys, Koivisto sanoo.

STT
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X