Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

103-vuotiaan Eeva Tonttilan ja ottotyttären uskomaton tarina – näitä naisia eivät pysäytä mitkään vastoinkäymiset

Hollolalainen Tonttila on selvinnyt punaisten ja sodan kynsistä ja kasvattanut raajarikkoisen lapsen aikuiseksi, joka pitää nyt hänestä huolta.

103-vuotias Eeva Tonttila kuuntelee mielellään, kun kasvattitytär Marja Sinisalo lukee hänelle. Tonttila ei enää näe itse lukea eikä katsoa televisiota. Tonttila asuu Hollolan Onnenkodossa, mutta käy viikoittain kylässä Sinisalojen luona. Kuva: Mirja Hussain

Marja Sinisalo ei muista lastenkodin ajoista juuri mitään, mutta sinne hänet vastasyntyneenä jätettiin. Sinisalo syntyi vaikeasti raajarikkoisena, ja vanhemmat päättivät viedä lapsensa muiden hoidettavaksi.

– Olin päivän vanha, kun minut vietiin Lahden pikkulastenkotiin. Asuin siellä kaksi ensimmäistä vuottani, kunnes Eeva tuli ja otti minut kasvatettavakseen. Hän sanoi, että meidän suvun lasta ei lastenkotiin laiteta, nyt 66-vuotias Sinisalo kertoo.

– Meitä oli kahdeksan sisarusta, ja Marja on nuorimman veljeni Pekan lapsi. Minä kävin Marjaa katsomassa siellä lastenkodissa. Pidin häntä sylissäni ja ajattelin, että miten oma äiti voi hylätä näin ihanan lapsen. Niin nauravaisen ja suloisen. En minä voinut häntä sinne jättää, lauantaina 103 vuotta täyttävä Eeva Tonttila kertoo.

Sinisalo ja Tonttila istuvat vierekkäin sohvalla Sinisalojen kotona. Lähekkäin, koska Tonttila ei enää kuule kunnolla. Tonttila sairastaa Alzheimerin tautia, ja kysyy tämän tästä Sinisalolta: ”Mitenkä se nyt menikään?” tai ”Missäs minä silloin olinkaan?”. Tonttila ei muista mitään kummastakaan aviomiehestään, mutta kun häntä pyydetään kahvipöydässä lukemaan runo, hän lausuu sen ulkoa helposti.

Tuon tuosta Tonttila kääntyy Sinisalon puoleen ja sanoo:

– Niin se äitisi sinut hylkäsi. Hän oli oppineesta perheestä, vähän kopeaa sorttia. Järkyttyi kai jotenkin siitä, että synnyit tuollaisena. Mutta minä sinut sitten kasvatin.

103-vuotiaan kädet. Eeva Tonttila oli kova tekemään käsillään töitä. Hän piti pitopalvelua, kutoi paljon ja hoiti maatilan eläimiä. Kuva: Mirja Hussain

Kun kotitalo poltettiin maan tasalle

Eeva Tonttila oli vasta 3-vuotias, kun punaiset valtasivat ja polttivat perheen kotitalon Ali-Hannulan Tenhiälän kylässä Hollolassa 1918. Tonttilan isä oli paennut metsään, jottei häntä saataisi kiinni ja vedettäisi mukaan taisteluihin. Tonttilan äiti kohtasi tunkeilijat yksin, helmoissaan viisi lasta, kun punaiset uhkasivat heitä pistimillä.

– Kukaan ei onneksi loukkaantunut siinä tilanteessa, mutta koti meni ja lehmät paloivat elävältä navettaan. Eevan isä piileskeli ulkona kolme viikkoa, ennen kuin uskalsi palata perheensä luo. Luulen, että siitä jäi Eevalle trauma, ja siksi hän ei koskaan halunnut tehdä omia lapsia, Marja Sinisalo sanoo.

Sisällissodan päätyttyä Tonttilan perhe rakensi itselleen uuden kodin. Veljet pitivät huolen siitä, että pikku-Eeva oppi pitämään puolensa.

– Veljet olivat olevinaan niin aikuisia miehiä. He olivat isän apuna pelloilla, ja kun oli ruoka-aika, veljet sanoivat minulle, että älä sinä likka aina joka paikkaan tunge! Tonttila kertoo.

– Se oli aluksi hyvin vaatimatonta se elämä. Mutta isä osasi rakentaa, ja pikkuhiljaa asiat lähtivät sujumaan. Äitini kuoli, kun olin vasta 20-vuotias, mutta hän ehti opettaa minulle paljon. Ruoanlaittoa, siivousta ja kodinhoitoa muutenkin. Pidin sisaruksistani huolta äitini kuoltua, ja myöhemmin järjestin pitopalvelua työkseni.

Äidin kuolema on edelleen Tonttilalle kipeä muisto. Äiti kuoli keuhkokuumeeseen, jota 1930-luvulla hoidettiin kylmillä kääreillä. Tänä päivänä tautiin kuolee nuorista ja keski-ikäisistä harvempi kuin yksi sadasta.

– Minulla on ollut aika erikoinen ja kovakin elämä, mutta täysi naisen elämä. Nuoruus, se oli hienoa aikaa, täyttä nuoren ihmisen elämää. Harrastin paljon, kävin tanhuamassa, nuorisoseuran iltamissa, olin mukana näytelmissä ja linja-autoretkiä tehtiin monta, Tonttila sanoo.

Rohkeutta nuorelta naiselta ei puuttunut, sillä hän liittyi myös Lotta Svärd -järjestöön ja palveli rintamalla Kannaksella sekä kotirintamalla Hollolassa muonitusvastaavana kenttäkeittiössä. Neljä veljeäkin lähti rintamalle, mutta he kaikki saivat palata hengissä kotiin.

– En minä osannut rintamalla pelätä. Olen joutunut erikoisiin tilanteisiin pitkin elämääni. Ja minulla on aina ollut Taivaan isä suojanani.

Eeva Tonttila kävelee varsin reippain askelin kohti Sinisalojen keittiötä ollakseen yli 100-vuotias. Hän käy Sinisaloilla kylässä viikoittain. Kuva: Mirja Hussain

Elämä kolhii, mutta kyllä se antaakin

Makuuhuoneen seinällä on esillä kolme isoa mustavalkoista hääkuvaa: Marja ja Pertti Sinisalon sekä heidän vanhempiensa hääkuvat.

– Lapsenlapset joskus kyselevät, miksi ihmeessä pidän äitini kuvaa tuossa. Mutta hän oli kuitenkin äitini, Marja Sinisalo sanoo.

Sinisalon vammat johtuvat lääkkeestä, jota hänen äitinsä raskausaikana söi. Tuohon aikaan ei tiedetty kyseisen lääkkeen vaaroista. Sinisalo vietti lapsuudessaan kaksi vuotta sairaalassa. Hänen jalassaan olevaa vammaa saatiin korjattua leikkauksin, ja hän sai käyttöönsä jalkaproteesin. Sinisalolla on silti ollut aina näkyvät vammat.

Koulun hän kävi Helsingin Ruskeasuon koulussa, jota tuolloin kutsuttiin vielä raajarikkoisten kouluksi. Koulu oli asuntola, ja sieltä poistuttiin vain lomien ajaksi.

– Eeva oli ainut, joka kävi luonani lastenkodissa. Hän oli ainut, joka kävi minua katsomassa sairaalassa. Eeva hankki työpaikankin Helsingistä ja muutti sinne ollakseen lähempänä minua ja pystyäkseen vierailemaan luonani sairaalassa ollessani. Eeva antoi minulle rakkautta ja kovaa kuria sopivassa suhteessa.

Sinisalon vanhemmat saivat toisen lapsen, terveen pojan, alle vuoden sisällä Marja Sinisalon syntymästä. Sinisalo tapasi vanhempiaan ja veljeään silloin tällöin. Koulujen loma-aikoina hän oli heidän luonaan Mommilassa Hausjärvellä.

– Jos ajattelemalla ajattelen asiaa, kyllä se pahalta tuntuu, että minut vietiin lastenkotiin. Terve veljeni on aina ollut vanhemmilleni kaikki kaikessa. On minusta silti pidetty aina hyvää huolta, enkä kanna kaunaa. Se oli heidän tapansa toimia, ja nyt jo edesmenneitten vanhempieni yhteinen päätös. Olen saanut viettää hienon ja rakkaudentäyteisen elämän Eevan kanssa, ja siitä olen hyvin kiitollinen.

Eikä siinä kaikki. Sinisaloilla on pian 40-vuotta täyttävä tytär ja kaksi lastenlasta, alakouluikäiset tytöt. Tytär perheineen asuu Pieksämäellä, mutta Sinisalot tapaavat heitä säännöllisesti. Työuransa Marja Sinisalo teki Lahden kaupungilla, 28 vuotta keskusneitinä.

– Että kaikesta rikkonaisuudesta huolimatta olen saanut elämässäni paljon hyvää, hän sanoo.

Eeva Tonttila sylissään 4-vuotias Marja Sinisalo. Kuva on yhdessä monista kuvakirjoista, joita Sinisalo on kasvattiäidistään tehnyt. Kuva: Kotialbumi

"Miehen kanssa en lähde asumaan ilman papin aamenta"

Puhutaanpa hieman lisää lemmenasioista. Tonttila löysi omat miehensä puhemiesten kautta. He tiesivät kertoa, että leskimiehet olivat emännöitsijää vailla.

– Sanoin, etten lähde miehen kanssa asumaan ilman papin aamenta, Tonttila kertoo, ja niin hän meni ensimmäistä kertaa vihille kuusissakymmenissä, leskimies Väinö Tupalan kanssa.

Pari ehti olla naimisissa vain vuoden, kun Tupalan sydän petti. Viitisen vuotta myöhemmin kuvioihin astui toinen leskimies, Allan Tonttila, entinen kauppias Asikkalasta. Tonttilat ehtivät viettää avioelämää seitsemän vuotta, kunnes Allan Tonttila kuoli keuhkosyöpään.

– Kukas se Allan nyt olikaan? Eeva Tonttila kysyy kohta.

– Allan oli sinun toinen miehesi ja mukava mies olikin, Marja Sinisalo vastaa.

Allan Tonttila sai vaimonsa luopumaan tyttönimestäänkin, joka on Puoliväli.

– Kansanopistossa nimenhuudossa opettaja tokaisi nimeni kuultuaan, että pääsit kuitenkin perille asti, Eeva Tonttila kertoo nauraen.

Puoliväli on myös Marja Sinisalon tyttönimi, ja se kiinnitti Pertti Sinisalon huomion hänen etsiessään aikoinaan kirjeystävää. Nen-päätteiset nimet eivät kuulemma iskeneet.

– Olen edelleen kesälomamatkalla, jolle läksin 45 vuotta sitten. Kaikilla kavereillani oli silloin jo tyttöystävät, ja sanoin heille, että minunkin pitää löytää joku. Lähdin Lappeenrannasta Marjaa tapaamaan, Pertti Sinisalo kertoo, ja lisää:

– Meillä on ollut yya-sopimus vuodesta 1974! Juuri tällä viikolla tulee täyteen 45 vuotta yhdessä, että tässä on enemmänkin juhlan aihetta.

Pertti Sinisalo on vaimonsa omaishoitaja.

– Olemme Pertin kanssa oikeastaan aina yhdessä. Käsi kädessä melkein, molemmilla omat tuet, joihin nojaten köpötämme samaan suuntaan! Marja Sinisalo nauraa.

Omaishoitajalla omat vammansa, mutta yhdessä jaksaa pidemmälle

Pertti Sinisalo on saanut aivoverenvuodon kaksi kertaa, ensimmäisen kerran lapsena ja toisen kerran 1996. Toinen puoli vartalosta halvaantui jo ensimmäisestä kerrasta, ja seuraava kerta vain pahensi halvausta. Tuoreempi aivoverenvuoto sattui, kun pari asui vielä omakotitalossa Lahden Ahtialassa. Se oli kaksikerroksinen talo, ja elämä siinä kävi käytännön syistä liian hankalaksi. Aikansa etsittyään pariskunta löysi Hollolasta yksikerroksisen rivitaloasunnon, jossa he ovat viihtyneet nyt 20 vuotta. Maisema aukeaa metsään ja pururadalle, ja pihassa hyppivät usein oravat ja linnut, joita Marja Sinisalo mielellään kuvaa.

– Tässä on oma rauha ja järvi lähellä, lapsenlapsetkin tykkäävät. Eeva asuu Onnenkodossa tuossa vain kilometrin päässä, melkeinpä päivittäin käymme hänen luonaan ja haemme hänet luoksemme yleensä sunnuntaisin, Marja Sinisalo kertoo.

– Tykkään olla ulkoilmassa ja jutella linnuille, Tonttila sanoo.

Tonttilan muistisairaus iski, kun hän oli 90-vuotias. Sairaus on edennyt hitaasti, ja Tonttila pukee ja syö yhä itse, ja osallistuu mielellään Onnenkodon ohjelmaan. Näkö on jo hyvin huono, eikä hän pysty katsomaan televisiota eikä lukemaan.

Tonttila on Sinisalojen mukaan Onnenkodon dementiaosastolla terävimmästä päästä, eikä juttukuntoisia kavereita tahdo löytyä. Tonttila on hyvin puhelias, kun joku vain jaksaa kuunnella.

– Siellä hän istuu sohvalla ja odottaa, että joku tulisi hakemaan syömään ja juomaan. Aika tylsää ja suljettua elämäähän se on. Mutta olen kiitollinen siitä, että olemme saaneet asua aina lähellä toisiamme. Perhe on meille hyvin tärkeä asia, Marja Sinisalo sanoo.

103-vuotias hollolalainen Eeva Tonttila virkistyy silmissä, kun pääsee puhumaan elämästään. Vaikka Alzheimerin tauti vaivaa, Tonttila muistaa vanhojen opettajiensa nimiä ja muita yksityiskohtia ja hauskoja sattumuksia elämänsä varrelta. Kuva: Mirja Hussain

Tavallisen talonpojan tytön ihmeellisen pitkä elämä

Sinisalo uumoilee Tonttilan olevan Hollolan vanhimpia asukkaita. Tonttila itse on hämmentynyt ikänsä takia saamastaan huomiosta. Hän kertoo olevansa tavallisen talonpojan tyttö, joka on saanut elää terveenä ”ihmeellisen pitkän elämän.” Tonttilan kahdeksasta sisaruksesta on elossa enää yksi, kohta 90-vuotias Liisa-sisko. Yksi sisaruksista, helmikuussa 1918 syntynyt Reetta, ehti elää vain 11 kuukautta.

– Siitä jäi suuri suru ja tyhjiö... voi sentään, niin moni on kuollut, ja minä edelleen täällä elelen, Tonttila huokaa.

Tonttila on hyvin uskonnollisen kodin kasvatti, ja usko on hänelle yhä tärkeä asia. Siksi syntymäpäiville kutsutaan usein pappi. Kun 100-vuotisjuhlia vietettiin, vieraaksi kutsuttu Kärkölän kirkkoherra Katja-Margit Takatalo sai kuulla kiperän kysymyksen:

– Mitä pahaa minä olen tehnyt, kun Taivaan isä ei jo ota minua pois? Tonttila tokaisi.

Ja Takatalo vastasi:

– Taivaan isä jakaa lahjoja kaikille, ja sinä olet saanut lahjaksi pitkän elämän.

Niinpä kun Tonttila taas kysyy samaa kysymystä perheeltään, hänelle vastataan:

– Etkö muista, mitä pappi sanoi!

... ja se pitkän elämän salaisuus

Tonttila kummastelee useaan otteeseen, miksi hänestä tehdään lehtijuttua. Onko se pitkä ikä niin ihmeellinen asia.

– Mutta kirjoittakaa mitä haluatte, mitään en häpeä. En piittaa siitä, mitä muut minusta ajattelevat, hän sanoo.

Kohta 103-vuotiaalta on pakko kysyä, mikä on pitkän elämän salaisuus. Tonttila miettii hetken.

– Kai se on se, että olen saanut olla monessa paikassa apuna. Ja rakkaus. Olen saanut läheisiltäni paljon rakkautta.

Saara Larkio
saara.larkio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X