Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa
Ari
Helminen
ari.helminen@uutissuomalainen.fi

Kommentti: Budjetissa pienellä rahalla hyvää omille kannattajille

Kuskin paikalla on kuitenkin sote. Saako hallitus sen maaliin vai ei.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen viimeinen budjettiesitys on varsin yllätyksetön. Se ei ole varsinainen vaalibudjetti, mutta kaikki hallituspuolueet onnistuivat saamaan läpi tavoitteitaan, joita ne voivat hehkuttaa vaalikentillä.

Maatalouden kriisipaketti on erityisen tärkeä keskustalle samoin kuin pienimpien päivärahojen nostaminen. Sijoitussäästötili on toteutumassa, mitä ennen kaikkea kokoomus on ajanut. Siniset pääsevät iloitsemaan Lex Lindström kakkosesta.

Kaikki hallituspuolueet voivat kehua vaalikentillä, että kokonaisveroaste laskee ja nyt veroale kohdistuu pieni- ja keskituloisiin. Yrittäjien puolison työttömyysturvauudistus sataa myös kaikkien laariin samoin kuin Itämeren suojelu sekä panostukset tutkimukseen ja innovaatioihin.

Hallitus onnistui tekemään uudistuksia varsin pienillä rahoilla, mutta tämä ei luonnollisesti kelpaa oppositiolle. Se muistuttaa, että ensin leikataan miljarditolkulla ja sitten palautetaan muutamia kymmeniä miljoonia.

Budjetti syntyi varsin kivuttomasti, ja pääministeri Sipilä aloittikin budjetti-infon sanomalla, että viimeinen vääntö meni nopeiten. Selitys löytyy siitä, että hallitus teki suurimmat leikkaukset hallituskauden alussa, ja kaikki hallituksen talouspoliittiset tavoitteet ovat toteutuneet tai ovat ainakin lähellä maalia.

Velkasuhde taittuu, velaksi eläminen loppuu, kokonaisveroaste ei nouse ja työllisyysaste nousee 72 prosenttiin. Sipilä piti tärkeänä, että viestikapula on paremmassa kunnossa ensi keväänä kuin neljä vuotta sitten, jolloin Sipilä astui remmiin.

Hallituspuolueet yrittävät pitää viestikapulan itsellään hokemalla vaalikentillä, että Suomi on pantu kuntoon. Aika näyttää, riittääkö se. Oppositiossa oleva vihervasemmisto rökittää hallitusta huonoista arvovalinnoista ja hyväosaisten suosimisesta. Se sanoo, että rikkaille suunnitellaan jo uusia veroetuja.

Kuskin paikalla on kuitenkin sote, saako hallitus sen maaliin vai ei. Hallituksen uskottavuuden ohella kyse on myös kestävyysvajeen selättämisestä.

Ari Helminen / Uutissuomalainen
ari.helminen@uutissuomalainen.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Aiheet:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X