Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Vaatiiko monikulttuuristuminen kirkolta uusia linjauksia? Tätä pohditaan Lahdessa uuden arkkipiispan johdolla

Piispainkokouksessa päätetään muun muassa siitä, alkaako kirkko laatia linjausta, jonka pohjalta se käy tulevaisuudessa uskontojen välistä keskustelua.

Arkkipiispa Tapio Luoma aloitti työssään kesäkuun alussa. Nyt hän heiluttaa ensi kertaa puheenjohtajan nuijaa piispainkokouksessa Lahdessa. Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Evankelisluterilaisen kirkon hiippakuntien piispat ja arkkipiispa kokoontuvat tiistaiksi ja keskiviikoksi Lahteen piispainkokoukseen. Kyseessä on ensimmäinen piispainkokous, jossa puheenjohtajana toimii kesäkuun alussa uutena arkkipiispana aloittanut Tapio Luoma.

Piispainkokous järjestetään kuusi kertaa vuodessa, ja joka vuosi yksi kokouksista on jossain muualla kuin Helsingissä. Muut kuin Helsingin hiippakunta saavat kokouksen järjestettäväkseen vuorovuosina.

Tampereen hiippakuntaan kuuluvassa Lahdessa piispat eivät ole kokoontuneet ainakaan 15 viime vuoteen.

Kirkko ei ole juuri antanut virallisia lausuntoja siitä, miten se suhtautuu muihin uskontoihin. Piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen.

"Tässä kokouksessa käynnistellään prosesseja"

Piispainkokous on eräs luterilaisen kirkon keskeisistä päätöksentekoelimistä. Se käsittelee esimerkiksi kirkon oppiin ja hiippakuntiin liittyviä asioita. Lahdessa asialistalla ei ole merkittäviä linjanvetoja.

– Lahdessa ei ole tällä kertaa mitään erityistä kannanottoa tai lausuntoa hyväksyttävänä. Tässä kokouksessa käynnistellään prosesseja, piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen kertoo.

Asialistalla uskontojen kohtaaminen

Kokouksessa päätetään, alkaako kirkko laatia linjausta, jonka pohjalta se käy tulevaisuudessa uskontojen välistä keskustelua.

Keskustelua käydään Uskontojen kohtaamisen toimikunnan laatiman esityksen pohjalta. Toimikunta näkee uuden linjauksen tarpeellisiksi, sillä Suomi on nopeassa ajassa muuttunut monikulttuuriseksi ja moniuskontoiseksi maaksi.

– Jos uskontojen kohtaamista koskevaa linjapaperia päätetään alkaa tehdä, se varmasti tulee sisältämään paljon kiinnostavaa. Kirkko ei ole juuri antanut virallisia lausuntoja siitä, miten se suhtautuu muihin uskontoihin, Komulainen sanoo.

Kirkkojärjestyksen pykälät syyniin

Lisäksi piispainkokous päättää, onko tarpeen alkaa uudistaa kirkkojärjestyksen pykäliä, joissa määritellään, mitä on kirkon lähetystyö ja kirkon diakonia. Komulaisen mukaan pykälistä ei näy täysin uusin kansainvälinen kehitys.

– Esimerkiksi diakoniassa on auttamistyön ohelle noussut niiden puolesta puhuminen, joilla ei ole omaa ääntä yhteiskunnassa. Tämä ulottuvuus on läsnä kirkon työssä, mutta se ei näy nykyisissä säädöksissä, Komulainen pohtii.

Lue myös: Sysmän kirkon vierestä löytyi yllättäviä esineitä
 
Juha Kaita-aho
juha.kaita-aho@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi