Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Sosiaali- ja terveysvaliokunta lopetti sote-kuulemiset, oppositio toivoi lisäkuulemisia

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on päättänyt lopettaa kuulemiset maakuntauudistusta sekä sote-palvelujen valinnanvapauslakia koskevista lakiesityksistä.

Päätös syntyi äänestyksessä hallituspuolueiden äänin 10–7, sillä oppositiossa toivottiin vielä joitain asiantuntijoiden kuulemisia liittyen hallituksen viimeksi tekemiin muutoksiin.

– Opposition mielestä asiantuntijakuulemista olisi pitänyt jatkaa. Tässä on yli puolet pykälistä muuttunut, ja vielä tässä viimeisimmässä vastineessa on myös pykälämuutoksia, sanoi vasemmistoliiton kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen.

Hänen mukaansa pelkona on, että perustuslakivaliokunta joutuu lopulta tekemään sen työn, jonka sosiaali- ja terveysvaliokunta nyt jättää tekemättä.

Syksyn aikataulua ruoditaan iltapäivällä

Valiokunnan puheenjohtajan Krista Kiurun (sd.) mukaan äänestykseen joutuminen ei ole merkki siitä, että valiokunnan työ olisi jatkunut riitaisissa merkeissä. Hänen mielestään tunnelma on ollut hyvinkin positiivinen eikä äänestämällä tehty päätös kuulemisten lopettamisesta ollut dramaattinen.

– Uskon, että me olemme kyllä jo asennoituneet niin, että sosiaali- ja terveysvaliokunnalla on menossa tässä loppusuora. Asiantuntijakuulemisen päättäminen on ollut meillä kuitenkin avoinna, koska on ollut avoimia kysymyksiä.

Kiurun mukaan hallituksella on mahdollisuus vielä täydentää esityksiä vastineella kesän aikana saatujen lausuntojen pohjalta.

– Olemme saaneet kesän aikana itse asiassa aika monta lausuntoa niiltä kuultavilta, jotka eivät kesän aikana päässeet henkilökohtaisesti paikalle.

Kiuru ei tässä vaiheessa ottanut kantaa siihen, saako valiokunta lausuntonsa valmiiksi syyskuun aikana.

Valiokunta jatkaa sote-paketin käsittelyä iltapäivällä. Tuolloin esillä on muun muassa syksyn aikataulu ja se, miten valiokunnan sote-käsittely etenee.

STT
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X