Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Yhä useampi suomalainen rattijuoppo ajaa huumeiden tai lääkkeiden vaikutuksen alaisena

Suomen teillä liikkuvista rattijuopoista yhä suurempi osa ajaa lääkkeiden tai huumeiden vaikutuksen alaisina, varoittaa vakuutusyhtiö LähiTapiola. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Suomen teillä liikkuvista rattijuopoista yhä suurempi osa ajaa lääkkeiden tai huumeiden vaikutuksen alaisina, varoittaa vakuutusyhtiö LähiTapiola. Yhtiö viittaa Liikenneturvan tilastoihin, joiden mukaan kolmannes vuoden 2017 rattijuopoista jäi kiinni muun päihteen kuin alkoholin alaisena ajamisesta.

Vielä vuonna 2014 vastaava osuus oli Liikenneturvan mukaan 22 prosenttia ja vuonna 2010 taas 15 prosenttia. Suomalaiset huumekuskit ovat Liikenneturvan mukaan tyypillisesti rauhoittavien lääkkeiden vaikutuksen alaisina rattiin tarttuneita.

LähiTapiolan mukaan liikenneturvallisuudessa muita nousevia trendejä ovat kännyköiden aiheuttamien vaaratilanteiden yleistyminen ja iäkkäiden kuskien määrän kasvu.

Kokonaisuutena liikenne on kuitenkin kehittynyt vakuutusyhtiön mukaan turvallisempaan suuntaan. 20 vuoden aikana liikennekuolemien vuosittainen määrä on puolittunut.

LähiTapiolan mukaan vuonna 2017 tieliikenteessä kuoli 212 ihmistä, kun vielä 2000-luvun alussa vuosittain liikenteessä kuoli noin 400 ihmistä.

STT
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X