Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Pekka Timonen aloittaa Lahden johdossa matkustamalla Tanskaan – "Sain pidettyä kunnon kesäloman ja kerättyä voimia, olen innostunut ja utelias"

Lahden kesäkuussa valittu kaupunginjohtaja aloittaa virassaan keskiviikkona.

Pekka Timonen aloittaa työt kaupungintalolla 20. elokuuta. Kuva: Elena Liseytseva

Lahden kesäkuussa valittu kaupunginjohtaja Pekka Timonen aloittaa virassaan keskiviikkona. Työt alkavat matkalla pohjoismaisten ystävyyskaupunkien kaupunkijohtajatapaamiseen Tanskan Randersiin, jonne Timonen lähtee yhdessä kaupunginhallituksen puheenjohtajan Pekka Komun (sd.) kanssa.

Olen käynyt muutamaa asuntoa katsomassakin, mutta etsintä jatkuu. Kaupunginjohtaja Pekka Timonen

– On kiva heti alkuun tutustua pohjoismaisiin kollegoihin ja verrokkikaupunkeihin. Lahdella on pitkät ja hyvät suhteet pohjoismaisiin ystävyyskaupunkeihin ja ihan aitoa tietojen vaihtoa. Kannattaa tarkalla korvalla kuunnella, miten joku muu on asioita ratkaissut tai tehnyt. Kaikki viisaus ei asu Lahdessa tai edes Suomessa, Timonen toteaa.

Kaksikko palaa Suomeen lauantaina. Maanantaina 20. elokuuta Timonen tekee ensimmäisen työpäivänsä kaupungintalolla.

– Aloitan Lahdessa hyvillä mielin ja valmiina. Sain pidettyä kunnon kesäloman ja kerättyä voimia. Olen innostunut ja utelias.

Lahden asioita lomalukemisena

Lahden asiat tulivat Timoselle tutuksi jo keväällä kaupunginjohtajahaun yhteydessä. Juhannuksen alla hän oli lahtelaisdelegaation mukana Hollannissa Euroopan ympäristöpääkaupunkikisan finaalitapahtumassa.

– Kesän aikana olen lomalukemisena perehtynyt Lahden asioihin. Olen lukenut erilaista materiaalia ja ryhtynyt myös Etelä-Suomen Sanomien päivittäiseksi lukijaksi.

Komu ennakoi, että Tanskan-matkalla käydään läpi myös alkavan syksyn asioita.

– Siinä on hyvää aikaa aloittaa ja perehdyttää.

Timonen aloittaa talousarviotyön varsinaisesti ensi viikolla.

– Talousarvio on aina syksyllä iso asia. Tänäkin vuonna varmaan käydään paljon keskusteluita siitä, millaiseen asentoon talousarvio asettuu. Talousarviotyö ei koskaan ole helppoa, eikä sen pidäkään, hän toteaa.

Asunto haussa

Tiistaina Timonen siivosi työpöytäänsä valtioneuvoston kansliassa, jossa hän johti Suomi 100 -juhlavuoden järjestelyjä. Sunnuntaina hän oli mukana Helsingissä järjestetyssä pyöräilytapahtumassa, jossa juhlistettiin Viron satavuotista itsenäisyyttä.

– Olin pyöräilemässä Suomen ja Viron pääministereiden kanssa. Se hyvä lopetus ja mieleen jäävä kokemus.

Lue myös: Lahdessa tankanneet ihmeissään: "Eipä ole koskaan tullut vastaan valehtelevaa mittaria"
 

Helsingissä asuva Timonen etsii parhaillaan Lahdesta asuntoa.

– Seuraan päivittäin tilannetta. Kesällä olen käynyt muutamaa asuntoa katsomassakin, mutta etsintä jatkuu.

Timonen toimii kaupunginjohtajan virassa toukokuun 2021 loppuun asti. Tämän jälkeen hänen virkansa muuttuu kansliapäällikön tehtäväksi, kun Lahti siirtyy pormestarimalliin.

Vili Uuskallio
vili.uuskallio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi