Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Näitä tavaroita lentokoneeseen yritetään viedä – ”Saattaa löytyä suriseva sähkölaite, eikä se aina ole hammasharja”

Helsinki-Vantaalla matkustajilta poistettavista tavaroista kertyy nopeasti valtavia jätevuoria.

Tässä on osa esineistä, jotka otettiin pois matkustajilta Helsinki-Vantaan lentoasemalla yhden tavallisen kesäviikon aikana.

Lentokenttien turvatarkastus ei ole pikku juttu: runsas kaksi viikkoa sitten yksi ainoa turvatarkastuksen läpi kävellyt matkustaja aiheutti Münchenin lentokentän sulkemisen viideksi tunniksi, yli 300 lennon myöhästymisen tai perumisen, jatkolentokaaoksen sekä miljoonien eurojen tappiot ja korvaukset.

Tämän viikon tiistaina osa Frankfurtin lentokentästä suljettiin, kun perhe pääsi epähuomiossa kentän kansainväliselle alueelle, vaikka räjähdetesti oli näyttänyt positiivista.

Samana päivänä suljettiin myös osa Berliinin Schönefeldin lentokentästä. Matkatavaroiden läpivalaisussa löytyi epäilyttäviä esineitä, ja matkalaukun omistaja kieltäytyi kertomasta jopa poliisille, mitä laukku sisältää. Lopulta esineet paljastuivat seksileluiksi.

Turvatarkastaja voi lähteä saattamaan

Jos Suomessa matkustajalta löytyy lennolla kiellettyjä esineitä turvatarkastuksessa, hänelle tarjotaan muutamaa vaihtoehtoa: tavaran voi toimittaa ruumassa kuljetettavaksi, lähettää postissa tai rahtina, noutaa myöhemmin kentältä tai antaa hävitettäväksi.

– Turvatarkastaja lähtee tarvittaessa saattamaan asiakkaan takaisin lähtöselvitykseen, jossa tavaran voi laittaa ruumaan. Näin matkustaja pääsee nopeasti uudelleen turvatarkastukseen, Helsinki-Vantaan lentoaseman turvayksikön palvelupäällikkö Joni Pekkanen Finavialta kertoo.

Lentokentällä jokainen matkustaja ja jokainen matkatavara tarkastetaan. Ihmiset kulkevat turvatarkastuksen läpi, ruumaan menevät matkatavarat läpivalaistaan. Lentokoneisiin ei haluta esimerkiksi paloturvallisuusriskin aiheuttavia tavaroita eikä esineitä, joita voi käyttää häiriöiden aiheuttamiseen.

Asiakkaat ovat yleensä ymmärtäväisiä, kun jotakin joudutaan poistamaan matkatavaroista.

– Eniten ongelmia tulee yhteisen kielen löytämisestä. Ja päihtyneiden suusta saattaa joskus tulla asioita, joita ei muuten sanottaisi, Pekkanen kertoo.

Käsilaukkuun unohtuneita saksia ei tarvitse nolostella: turvatarkastajat ovat nähneet saman tilanteen todennäköisesti satoja kertoja aikaisemminkin.

Matkalaukut, reput, käsi- ja läppärilaukut ja taskut kannattaa tyhjentää kokonaan ennen pakkaamista. Pakkaaminen kannattaa tehdä itse. Lentoyhtiöiden tai Finavian verkkosivuilta voi tarkastaa, mitä lentokoneessa saa kuljettaa. On hyvä ottaa huomioon, että turvallisuusmääräykset ja tullimääräykset saattavat poiketa toisistaan.

Vahinkoja kuitenkin tapahtuu. Turvatarkastajat pyrkivät silloin auttamaan. Pekkanen muistaa esimerkiksi tapauksen, jossa ammattivalokuvaajan vara-akkuja jouduttiin poistamaan matkatavaroista kentällä. Lentokentän henkilökunta auttoi toimittamaan ne rahtina Pohjois-Siperiaan.

– Pyrimme tekemään parhaamme ja katsomme, mihin se riittää, hän sanoo.

Jätevuorta torjutaan viemällä ehjää tavaraa myyntiin

Vilkkaalla lentokentällä poistettavista tavaroista kertyy nopeasti valtavia jätevuoria. Pelkästään vesipulloja voi kertyä lyhyessä ajassa kymmeniätuhansia, varavirtalähteitäkin useita satoja päivässä.

Hiuskiinnepulloja, hajuvesiä, hammastahnoja, maaleja, tupakansytyttimiä ja tulitikkuja poistetaan jatkuvasti.

Poistettujen esineiden käsittelyn aiheuttamista kustannuksista ei ole tehty arvioita, mutta esimerkiksi akut ovat ongelmajätettä, jonka käsittely on kallista. Ongelmaan on pyritty viime aikoina vastaamaan toimittamalla kentälle jääneitä akkuja, varavirtalähteitä, saksia ja työkaluja myyntiin Suomen Punaiselle Ristille.

Matkustajien tavaroista löytyy hyvin harvoin mitään varsinaisesti yllättävää.

– Tarinat turvatarkastukseen tuoduista lyömämiekoista ovat enemmän urbaanilegendoja. Matkustajat tietävät aika hyvin, mitä matkaan saa ottaa ja mitä ei, Pekkanen sanoo.

– Useimmiten kyse on unohduksesta tai huolimattomuudesta.

Turvatarkastuksessa asiakkaan matkatavaroissa voi olla jotakin, mitä ei haluta näyttää. Esimerkiksi Berliinin tapauksen kaltaiset ongelmat voidaan välttää, kun turvahenkilökunta osaa hoitaa intiimitkin tilanteet hyvin, Pekkanen sanoo.

– Joskus matkatavaroista saattaa löytyä itsekseen suriseva sähkölaite, eikä se aina ole sähköhammasharja.

Teppo Koskinen
teppo.koskinen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X