Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

SAK:n Eloranta: Palkkaveron keventämiseen ei tarvetta nykyisessä suhdannetilanteessa

SAK käyttäisi veroaleen suunnattavia rahoja mieluummin esimerkiksi TE-toimistojen työttömille tarjoamien palvelujen parantamiseen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Työntekijäpuolen suurin keskusjärjestö SAK katsoo, että valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) kaavailemat ansiotuloveron kevennykset ovat tarpeettoman suuria nykyisen hyvän suhdannetilanteen aikana.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoo STT:lle, että tuloveroasteikon inflaatiotarkistukset ja työttömyysvakuutusmaksun alentaminen olisivat riittäviä toimenpiteitä. SAK käyttäisi veroaleen suunnattavia rahoja mieluummin esimerkiksi TE-toimistojen työttömille tarjoamien palvelujen parantamiseen.

– Suhdannepoliittisesti ei ole nyt tarpeen keventää palkkaveroa. Olisi hyvä jättää veronalennukset tekemättä ja kohdistaa rahoja työllisyyden hoitoon, Eloranta sanoo.

Orpo on linjannut, että palkkaverotusta pitää tarkistaa niin, ettei kenenkään verotus kiristy ensi vuonna. Veronalennusten suuruusluokka on noin 300 miljoonaa euroa, mutta tarkka summa selviää vasta hallituksen budjettiriihessä kuun lopulla.

Orpon mukaan veronalennukset tarvitaan kompensoimaan kilpailukykysopimuksen mukaiset työntekijämaksujen korotukset. SAK puolestaan katsoo, että kikyn tuomat maksukorotukset on jo kompensoitu palkansaajille.

Veroalen suuruuteen vaikuttaa myös se, miten työttömyysvakuutusmaksu kehittyy. Veronmaksajain Keskusliitto arvioi keskiviikkona, että maksu alenisi 0,2 prosenttiyksikköä ensi vuodeksi.

SAK ei innostu haittaverojen korotuksista

Palkkaveron kevennysten vastapainoksi on tarkoitus kiristää haitta- ja ympäristöveroja. Tällä viikolla julkaistussa valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa esitetään muun muassa uutta korotusta tupakkaveroon. Orpo ei ole vielä kertonut tarkemmin, mitä muita veroja mahdollisesti kiristetään.

SAK:ta huolestuttaa, millä tavoin luvassa olevat veronkorotukset kohdistuvat pienituloisiin.

– Kannatamme progressiivista tuloverotusta, koska monet näistä kulutus- ja haittaveroista iskevät suhteellisesti enemmän pienituloisiin, Eloranta sanoo.

Orpo totesi tällä viikolla, että esimerkiksi alkoholi- ja tupakkaveroja on tällä hallituskaudella kiristetty niin paljon, että niiden kohdalla alkaa tulla raja vastaan.

– Nämä täytyy kaikki käydä läpi vielä kerran, Orpo sanoi keskiviikkona budjettiehdotusta esitellessään.

Budjettiehdotuksessa esitetään noin 10 miljoonan euron lisäystä TE-toimistojen määrärahoihin. Elorannan mielestä summa on hyvä alku, mutta ei kuitenkaan riittävä panostus.

– Satsausten työvoimapalveluihin ja työllisyyden hoitoon pitäisi olla tukevampia. Sekä palveluihin että vaikkapa palkkatukeen pitäisi löytää uusia rahoja, Eloranta sanoo.

STT
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 vk 0 € ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X