Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Kuntaministeri tyrmää SDP:n tarjoaman mallin

Keskustan Anu Vehviläisen mukaan Rinteen malli toisi kaksinkertaisen kunta- ja verotusjärjestelmän.

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen sanoo, ettei missään nimessä pidä ryhtyä tekemään uutta sote-mallia. Tämä malli pitää viedä loppuun ja seuraava hallitus voi sitä muuttaa. Kuva: Jarno Artika

Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) tyrmää SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen esittämän sote-mallin, jolla SDP uudistaisi Suomen sosiaali ja terveydenhuollon.

Vehviläinen kertoo perehtyneensä kotikonnuillaan Höytiäisen rannalla Rinteen malliin, jota hän on esitellyt pitkin kevättä julkisuudessa, viimeksi Aamulehden haastattelussa. Vehviläinen pitää Rinteen mallia erittäin sekavana.

– Se tarkoittaa sitä, että meille tulisi kaksinkertainen kuntarakenne. Suomessa olisi 295 peruskuntaa ja tietty määrä sote-kuntia, Vehviläinen sanoo.

Erikoissairaanhoito pirstaloituu?

Rinteen mallissa Suomeen ei välttämättä syntyisi 18:aa maakuntaa, vaan tiheästi asutuilla alueilla sote-kuntia voisi olla useita. Rinteen kuvitteellisessa esimerkissä nykyisten Tampereen, Lempäälän ja Pirkkalan rinnalle tulisi sote-kunta, joka järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut. Jos sote-kunta niin arvioi, ne voisivat toimia palveluiden tuottajana.

Rinne havainnollistaa, että tamperelaiset ja pirkkalalaiset olisivat myös sote-kunnan asukkaita ja valitsisivat sille valtuuston samalla tavalla kuin he äänestävät valtuutetut kotikuntiinsa.

Vehviläisen mukaan Rinne ei ole kertonut, syntyvätkö sote-kunnat vapaaehtoiselta pohjalta vai määrättäisiinkö niistä laissa. Rinteen mallissa yksittäinen kaupunki voisi olla sote-kunta.

– Tämä tarkoittaa sitä, että erikoissairaanhoito pirstaloituisi toisin kuin maakuntamallissa. Se on iso asia, että hän rikkoo tällä mallilla erikoissairaanhoidon, koska meidän malli perustuu siihen, että erikoissairaanhoitopiirit ovat maakuntamallissa mukana. Integraatio rikkoutuu hänen mallissaan, Vehviläinen sanoo.

"Sekava malli"

Vehviläisen mukaan Rinne ajaa kaksinkertaista kuntarakennetta. Se johtaa siihen, että tulee myös kaksinkertainen valtionosuusjärjestelmä, koska peruskunnille jää sivistystehtävä ja sote-kunnille tulee oma valtionosuusjärjestelmä.

Rinne kertoo, että "maantieteellisesti isommalla sote-kunnalla olisi oikeus verottaa kuntalaisia sosiaali- ja terveyspalveluista syntyvien kulujen verran". Vehviläisen mukaan tämä johtaa kaksinkertaiseen verotusjärjestelmään, koska peruskunnilla säilyy kuntaverotus.

– Tämä ei ole yksinkertainen vaan aika sekava malli, kuntaministeri luonnehtii.

Liian tiukka aikataulu

Kunta- ja uudistusministeri Vehviläinen ei usko, että Rinteen esittämä aikataulu toteutuisi. Rinne panisi kevään eduskuntavaalien jälkeen kaiken vuodeksi parlamentaariseen komiteavalmisteluun ja uudistus tulisi voimaan jo 2021 alusta kuten pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen esityksessä.

– Missään nimessä ei pidä ryhtyä uuteen malliin. Tämä malli pitää viedä loppuun ja seuraava hallitus voi sitä muuttaa, Vehviläinen sanoo.

Hän korostaa, että ”meidän malli” on huomattavasti yksinkertaisempi kuin Rinteen malli. Nyt kootaan hallintoa yhteen, yhteensä yli 400 toimijaa 18 maakuntaan, joista sote-järjestäjiä on 190.

– Rinne ei kokoaisi mitään hallintoa yhteen, mutta tekisi sekavan ja kaksinkertaisen kuntarakenteen. Valtion rooli olisi siinä erittäin pieni. Kuka huolehtisi esimerkiksi tietojärjestelmistä, ICT:stä, Vehviläinen pohtii.

Skinnari torjuu kritiikin

SDP:n varapuheenjohtaja ja perustuslakivaliokunnan jäsen Ville Skinnari torjuu ministeri Vehviläisen kritiikin. Skinnari kertoo tutustuneensa perustuslakivaliokunnan jäsenenä yli kahden vuoden ajan hallituksen sote-esitykseen ja siihen liittyviin ongelmiin.

– En ymmärrä Vehviläisen kritiikkiä siitä, että tässä syntyi monenkertaisia päällekkäisyyksiä verrattuna hänen esitykseensä.

Skinnarin mukaan SDP haluaa päinvastoin yksinkertaistaa hallituksen valinnanvapaus-mallia, jota asiantuntijatkin tukevat. Kyse on myös siitä, millainen hallituspohja eduskuntavaalien jälkeen syntyy.

Skinnari ei vastaa suoraan kysymykseen, eikö peruskuntien rinnalle tulevat sote-kunnat merkitse kaksinkertaista kuntarakennetta.

– Jos ajatellaan nykytilaa, meillä Päijät-Hämeessä on jo toimiva kuntayhtymämalli, jossa on leveät hartiat.

Verotus ratkaisee perustuslailliset ongelmat

Kysymykseen kaksinkertaisesta verotusjärjestelmästä Skinnari vastaa, että Vehviläinenkin on todennut, että maakunnillakin voi olla verotusoikeus. Hallituksen mallissa maakunnilla ei olisi ansaintalogiikkaa. Skinnari kysyykin, miten perustuslain 19 pykälän kirjaus täyttyy.

– Verotusoikeus on se, joka ratkaisisi perustuslailliset ongelmat. Voi hyvin olla, ettei seuraavallakaan kierroksella (syksyllä) maakuntien rahoitus mene läpi juuri tästä syystä.

Skinnarin mukaan SDP:n mallissa peruskunnilla on verotusoikeus ja sote-palvelut tuottavalla sote-kunnalla olisi oikeus kerätä veroeuroja laajemmille sote-kunnille syntyvien kulujen verran.

– Ihmiselle tämä näkyisi samana yhtenä veropaperina eli se ei toisi kaksinkertaisuutta tai päällekkaisyyttä.

Skinnari jatkaa, että SDP ei lähtisi kasvupalvelupuolelle rikkomaan toimivia järjestelmiä kuten hallitus tekee, kun se siirtää työ- ja elinkeinopalvelut maakunnille.

Ari Helminen / Uutissuomalainen
ari.helminen@uutissuomalainen.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi