Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Karavaanareiden määrä Suomessa on vähentynyt

Suomessa on lähes 200 000 karavaaniharrastajaa, arvioi keskusjärjestö SF-Caravanin toiminnanjohtaja Timo Piilonen. LEHTIKUVA / Anni Reenpää

Viime vuosina Suomen matkailuautoilijoiden määrä on kääntynyt laskuun. Näin voi päätellä siitä, että karavaaniyhdistysten jäsenmäärä on hieman laskenut, selviää keskusjärjestö SF-Caravanin tilastoista. Pirjo Kuisma järjestön liittohallituksesta arvelee syyksi harrastajien ikääntymisen.

– Suuret ikäluokat ovat siinä iässä, että eivät enää jaksa harrastaa, joten jäsenien keski-ikä pienenee ja määrä vähenee eikä tilalle ole saatu vielä uusia jäseniä. Nykyään opiskellaan pitempään ja perhettä perustetaan myöhemmin. Vaunun hommaaminen ei ole ensimmäisenä mielessä, Kuisma pohtii.

Jäsenmäärän laskusta huolimatta viime vuonna matkailuajoneuvojen myynti on useiden vuosien laskusuhdanteen jälkeen lähtenyt nousuun. Vuonna 2017 matkailuajoneuvoja myytiin noin 20 prosenttia edellisvuotta enemmän. Matkailuajoneuvotuojat ry:n toiminnanjohtaja Antti Siljamäki arvelee suurimmaksi syyksi parantuneen taloustilanteen ja kiinnostuksen kasvun harrastusta kohtaan.

– Se, miksi ajoneuvojen määrä on noussut ja yhdistysten jäsenmäärä laskenut, ovat kaksi erillään olevaa asiaa, mutta ehkä uudet harrastajat eivät ole löytäneet yhdistykseen kuulumisen tuomia etuja, Siljamäki pohtii.

Hän myös miettii, että asiaan voi vaikuttaa aikansa elänyt uskomus karavaanareihin kohdistuvasta asenteesta teiden tukkona.

Suomessa on lähes 200 000 karavaaniharrastajaa, arvioi keskusjärjestö SF-Caravanin toiminnanjohtaja Timo Piilonen. Keskusjärjestöön kuuluu noin 63 000 jäsentä, ja koska usein koko perhe on mukana toiminnassa, harrastajien määrä on Piilosen mukaan ainakin kaksinkertainen.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi