Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Kansanedustaja Tolvanen: "Jari Aarnio kutsui minut tekemään uhka-arviota Saaran tilanteesta"

Kansanedustajaa ja eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtajaa Kari Tolvasta (kok.) on kuultu todistajana Vuosaaren palkkamurhan uudessa esitutkinnassa. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen

Kansanedustajaa ja eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtajaa Kari Tolvasta (kok.) on kuultu todistajana Vuosaaren palkkamurhan uudessa esitutkinnassa. STT:n tietojen mukaan poliisille on kerrottu, että Jari Aarnio olisi esitellyt Saaraksi kutsutun seksityöntekijän Tolvaselle vain jonkin aikaa ennen vuoden 2003 murhaa.

Käräjätuomion mukaan Aarniolla on ollut virka-ajalla seksisuhde Saaraan, joka oli murha-asunnon päävuokralainen. Aarnio on oikeudessa sanonut saaneensa Saaralta myös tietoa alamaailmasta.

Nyt epäilynä on STT:n tietojen mukaan, että Aarnio olisi tiennyt murhasta etukäteen ja jättänyt sen estämättä. Aarnio kiistää rikoksen.

Murhan aikaan Aarnio työskenteli Helsingin huumepoliisin päällikkönä. Tolvanen johti Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikköä ja toimi palkkamurhan tutkinnan yleisjohtajana.

Kansanedustaja Kari Tolvanen, esittelikö Jari Aarnio sinulle Saaran vain jonkin aikaa ennen palkkamurhaa?

– No kun en muista sitä ajankohtaa. Aarnio kutsui minut paikalle, kun oli joku tämmöinen väkivallan uhka, joka kohdistui Saaraan. Vein hänet hotelliin. Olen sen kertonut jo aiemmin käräjäoikeudessa (Aarnion huume- ja virkarikosjutussa). En kuollaksenikaan muista, oliko tämä ennen vai jälkeen tämän (murhatun Volkan) Ünsalin jutun. Murhajutun aikana se ei ollut.

Pystytkö kuvailemaan esittelytilannetta?

– Kuten käräjäoikeudessa kerroin, Aarnio soitti ja sanoi, että hän tarvitsee apua. Menin paikalle muistaakseni Herttoniemenrantaan ja siellä tapasin tämän niin sanotun Saaran. Sen hetken tietojen mukaan häneen kohdistui väkivallan uhkaa. Hän puhui entisestä poika- tai miesystävästä, joka häntä uhkasi. Hän tai Aarnio oli varannut hänelle hotellihuoneen hotelli Helkasta. Ja heitin hänet sinne.

Kummastuttiko tämä esittely?

– En minä miksikään esittelyksi sitä kokenut. Nämä väkivaltarikosyksikön asiat kuuluivat siihen aikaan meikäläisen rooteliin, niin sen takia Jari soitti minut paikalle tämmöistä uhka-arviota tekemään ja viemään hänet (Saaran) pois.

Rikospaikkatutkinta ja asunnon tutkiminen ruumiskoirilla oli tehty ennen tutkinnan virallista avaamista. Mistä oli kyse?

– En muista, miten ilmoituksia kirjattiin. Sen muistan, että katoamisilmoitus tehtiin vasta myöhemmin, kun rikospaikkatutkinnat käynnistettiin. Teimme muistaakseni oma-aloitteisesti katoamisilmoituksen ja saimme omaisilta Ruotsista katoamisilmoituksen myös joidenkin päivien jälkeen. Saimme vihjepuhelun (rikoksesta). Lisäksi huumerikosyksiköllä oli tutkinnassa törkeä huumausainerikos, jonka (epäiltyjen puhelin)kuunteluissa tuli ilmi seikkoja. Niiden perusteella oli syytä epäillä, että jotain vakavaa on tapahtunut. Tietoja yhdistettiin ja sen jälkeen käynnistettiin selvitys, onko jotain vakavaa henkirikosta tapahtunut.

Mikä käsitys sinulla on Aarnion toiminnasta nyt?

– Murhajuttuun liittyen ei tullut siinä vaiheessa pienintäkään epäilystä, että Aarniolla olisi jotain osuutta johonkin murhaan. Eikä myöskään (ex-jengipomo Keijo) Vilhusen osuudesta. Tutkimme hänen osuutensa niin hyvin kuin pystymme. Nythän ollaan ilmeisesti vähän eri tilanteessa, kun kaksi ihmistä on puhunut Vilhusen osuuden.

STT
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X