Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Listerioosi on vaaraksi erityisesti riskiryhmille - katso ohje tartunnan välttämiseksi

Unkarilaiset pakastevihannekset ovat aiheuttaneet epidemian.

Pakastevihannekset suositellaan keittämään kiehuvan kuumiksi listerioositartunnan varalta. Kuva: Agata Anttonen

Riskiryhmien pitäisi muistaa listeria-bakteerin aiheuttaman listerioositartunnan vaara myös kesällä, sanoo erikoistutkija Satu Murtopuro infektiotautien torjuntayksiköstä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).

THL ja Elintarviketurvallisuusvirasto (Evira) tiedottivat listerioosista heinäkuun alussa, sillä tartuntoja on ollut monissa Euroopan maissa. Listerioosi-epidemian ovat aiheuttaneet muun muassa yhdessä pakastuslaitoksessa Unkarissa pakatut listeria-bakteerin saastuttamat pakastevihannekset.

Tuotteita on markkinoilla myös Suomessa.

– Tiedossani on, että yritykset poistavat näitä tuotteita parhaillaan myynnistä, sanoi ylitarkastaja Annika Pihlajasaari Evirasta.

Selvitä kuumennus

Ruokapaikassa kannattaa varmistaa, onko esimerkiksi pakastevihannekset kuumennettu ennen salaattiin laittamista.

– Kunnolla kuumennettu ruoka on turvallista riskiryhmienkin kannalta, Satu Murtopuro opastaa.

THL:n ohjeen mukaan ruokien kuumennus kiehuvan kuumaksi tuhoaa listeriabakteerin. Raakana syötävät juurekset pitää pestä huolellisesti sekä ennen että jälkeen kuorimisen.

Kypsentämätön liha ja kala pitää säilyttää erillään vihanneksista, kypsennetyistä ruuista ja valmisruuista. Kädet, veitset ja leikkuulaudat on pestävä, kun niillä on käsitelty kypsentämättömiä elintarvikkeita.

Eviran mukaan listerioosi-tartunnan kannalta riskielintarvikkeita ovat pakastevihannesten ohella esimerkiksi graavatut tai kylmäsavustetut kalatuotteet, tyhjiöpakatut sillituotteet ja mäti, mikäli niitä ei kuumenneta ennen syömistä.

Listerioosiriski piilee myös pastöroimattomassa maidossa ja pehmeissä juustoissa kuten home-, kitti- ja tuorejuustoissa sekä lihaleikkeleissä, -suikaleissa, pateissa ja raa’assa kalassa.

Sairastuneiden kuolleisuus korkea

Listeria aiheuttaa listerioosia, joka on vaarallinen tartunta riskiryhmille kuten ikääntyneille, vastustuskyvyltään heikentyneille, raskaana oleville sekä vastasyntyneille. Terveet aikuiset ja lapset sairastuvat siihen harvoin, mutta riskiryhmille tartunta on vaarallinen. Tautiin kuolee keskimäärin joka neljäs sairastuneista.

Riskiryhmillä listerioosi voi aiheuttaa vaikean yleisinfektion tai aivokalvontulehduksen. Terveillä henkilöillä tartunnan oireita ovat vatsa- ja lihaskivut, pahoinvointi, kuume tai päänsärky.

Viime vuonna Suomessa oli THL:n mukaan 91 vakavaa listerioosi-tartuntaa.

– Se on hieman enemmän kuin aiemmin, arvioi Satu Murtopuro.

Sairastuneista yli puolet oli yli 74-vuotiaita.

Listeria on yleinen maaperässä ja vedessä elävä bakteeri.

Tanja Heikkinen

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa ESS Verkko Plus 3 kk
vain 7,90 €/kk (norm. 14,50 €)

Tilaa tästä

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X