Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa
Aino
Kattilakoski
aino.kattilakoski@ess.fi

Toimittaja valloitti Hälvälän supikot - nautinnollisuudesta voi olla monta mieltä

Kuva: Aku Isotalo

Jukolan viestin pääratamestari Juhani Jaskari lupasi Venloille ja veljeksille maagista suppamaastoa viikonlopuksi. Sitä rohkeille ja reippaille kisavieraille tarjoiltiinkin koko rahan edestä. Maaston nautinnollisuudesta taas voi jokaisella juoksijalla olla oma näkemyksensä.

Pääsin tutustumaan Hälvälän supikkoihin aamuöisestä metsästä käsin serkuista ja pikkuserkuista koostuvan sukujoukkueemme neljännellä osuudella.

Olen jo pitkään haaveillut yöosuuden juoksemisesta Jukolan viestissä, vaikka meriittini yösuunnistuksen puolelta eivät ole hääppöiset. Kävin kerran yösuunnistuksen iltarasteilla ennen kuin osallistuin yösuunnistuksen SM-kisoihin 16-vuotiaiden tyttöjen sarjassa. Lisätreeni olisi tullut tarpeeseen, sillä pummasin muistaakseni jokaista rastia K-pistettä myöden. Ylivoimainen viimeinen sija taskussa oli mukava matkustaa yön yli bussilla Haminasta Kokkolaan. Varsinaisen yösuunnistuksen pariin en ole sen koommin palannut.

Venlojen viestin seitsemän kertaa, Jukolan viestin kerran aiemmin juosseelle, suunnistusta juniorisarjoissa tavoitteellisesti harrastaneelle ihmiselle ajatus rennosta joukkueesta jossa ei ole suorituspaineita kuulosti ihanalta. Ajattelin voivani hölkkäillä ja nautiskella viestistä, luonnosta ja suunnistuksesta ensimmäistä kertaa elämässäni kaikessa rauhassa. Ajatus unohtui saadessani kartan käteeni. Kun huomasin, että jalka nouseekin kevyesti ja ensimmäiset rastivälit vaikuttavat helpoilta, painelin kolme kilometriä kutakuinkin täysillä ohitettuja paisteja laskien, taakseni letkaa keräten.

Dramaattisia haavereita

Alkumatkan kangasmaastosta en muista paljoa, sillä keskityin suoritukseeni niin tarkasti. Vaihtoalueella lähtökarsinassa joukkueemme edellistä viestinviejää odotellessa seurasin viestin kulkua näyttötauluilta ja huomasin kylmän hien nousevan pintaan huippusuunnistajien kommentoidessa ratoja todella vaikeiksi.

Radan helpohkon, kangaspohjaisen alkuosan jälkeen reitti siirtyi niihin paljonpuhuttuihin supikkoihin. Korkeuskäyrät lisääntyivät ja juoksijan jalassa alkoi tuntua painoa. Suppia ylös alas kavutessa huomasi nopeasti, mitä vaaroja suunnistajien jalkojen alla lymyili. Askeliaan sai seurata todella tarkasti. Ja dramaattisia haavereita kilpailun aikana nähtiinkin.

Esimerkiksi Tampereen pyrinnön ykkösjoukkueen avausosuudella juossut maajoukkuesuunnistaja Otto Simosas loukkasi nilkkansa osuuden alkuvaiheilla, mutta taisteli hammasta purren yli 10 kilometriä maaliin saakka 17 minuuttia kärjelle jääneenä.

Simosas kertoi maalissa kävelleensä matkalla, koska jalalla ei ajoittain pystynyt juosta ollenkaan. Hän olisi keskeyttänyt heti, jos olisi voinut, mutta ei halunnut koska joukkueessa odotti kuusi muuta miestä.

Ei, vaikka elokuun MM-kilpailut saattoivat nyt vaarantua.

Toisella osuudella Elias Kuukka laittoi kaiken peliin ja kellotti nopeimman osuusajan nostaen joukkuetta yli 200 sijoitusta. Eroa kärkeen kertyi kuitenkin liikaa voittoon asti noustakseen. Pyrintö oli lopputuloksissa silti 14:s.

Kuva: Aku Isotalo

Kahisevia pusikoita ja metsän ryskettä

Suunnistajat ovat todellisia sisupusseja, ja kiitän onneani, ettei minun tarvinnut lasketella kivisten suppien pohjille pimeässä. Matkan aikana mäkien kasvaessa, juoksijan vauhdin hiipuessa ja rastien vaikeutuessa ehdin havainnoimaan maastoakin. Kesäöisessä metsässä aamuyön auringonnousussa on jotakin sanoinkuvaamattoman kaunista ja kiehtovaa. Tuskin monillekaan tulisi mieleen lähteä samoilemaan metsään aamuneljältä ilman Jukolan viestiä.

Supat puolestaan olivat juuri niin suuria ja juuri niin kinkkisiä kuin etukäteen luvattiin. Supat olivat myös suurempia kuin ne joita olen ikinä elämässäni kohdannut, tasaiselta Keski-Pohjanmaalta kotoisin kun olen.

Suoriudun suunnistuksesta parhaiten omaa työtä tekemällä, enkä omatoimisesti ehdotellut yhteistyötä metsässä. Tiheissä pusikoissa oikeat supat olivat monilla ihmisillä kuitenkin hukassa ja metsässä raikasi rastikoodien huutelu. Autoin tietenkin kaikkia, jotka sitä pyysivät.

Jukolan yö on siisteintä mitä tiedän. Suomen suvi ja parhaimmillaan viikkoa ennen juhannusta oleva luonto. Pitkät letkat mäkiä kipuavia juoksijoita. Kahisevia pusikoita ja metsän ryskettä.

Silti kyseenalaistin läsnäoloni tapahtumassa moneen kertaan, niin tuskaiselta huonokuntoisen meno metsässä tuntui. Supat veivät mehut ainakin tästä naisesta. Niin kovasti, että suoritukseni ainoa virhe tapahtui toiseksi viimeisellä rastilla kenttäkuulutuksen pauhatessa. Oletukseni kartan laittamisesta taskuun ja viimeisten päänahkojen saamisesta kovalla loppukirillä ilmenivät vääriksi.

Jukolan viesti on onnistunut ylläpitämään tapahtuman henkeä Seitsemän veljeksen mukaisena. Tapahtumaa ei ole viety helppoihin polkujen täyttämiin maastoihin, vaan syvälle todellisiin suomalaisiin korpimetsiin.

Ensi vuonna tarjolla on perinteistä, vaativaa hämäläistä ja kivistä kalliomaastoa. Toivottavasti silloin saan tehdä comebackin yösuunnistuksen parissa. Aion harjoitella enemmän kuin kerran iltarasteilla.

Aino Kattilakoski
aino.kattilakoski@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi