Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Kysely: Joka kolmas suomalaisista pitää maakuntajakoa hyvänä pohjana sote-uudistukselle

Reilu kolmannes pitää nykyistä 18 maakunnan jakoa hyvänä perustana sote-uudistukselle, ja suunnilleen saman verran ajattelee pikemminkin päinvastoin. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ

Lähes puolelle suomalaisista on tärkeää, että oma maakunta on yksi maakunta- ja sote-uudistuksessa perustettavista maakunnista, kertoo Kunnallisalan kehittämissäätiön Kaksin kyselytutkimus.

Enemmistö tätä mieltä on keskustassa, joista 73 prosenttia vastaajista pitää asiaa tärkeänä. Vähiten asialla on merkitystä RKP:n ja vasemmistoliiton kannattajille.

Reilu kolmannes pitää nykyistä 18 maakunnan jakoa hyvänä perustana sote-uudistukselle, ja suunnilleen saman verran ajattelee pikemminkin päinvastoin. Kyselyyn vastanneista 27 prosenttia ei osannut kertoa kantaansa.

Keskustan kannattajista yli puolet antaisi maakunnille samanlaisen itsehallinnon kuin kunnilla. Kokoomuksen kannattajista taas 45 prosenttia vastustaa asiaa.

Tutkimuksen toteutti Kantar TNS. Aineisto koottiin internetpaneelissa toukokuussa 18–79-vuotiaiden keskuudessa. Haastatteluja tehtiin 6 193.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi