Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Kolumni: Ihminen voi auttaa vain itseään

Sormet ja varpaat olivat jäässä, ja puhelin pimeni saman tien, kirjoittaa Rosa Liksom.

Olin kirjailijavierailulla Mäntyharjun kirjastossa. Saavuin junalla ja ihailin okrankeltaiseksi maalattua upeaa, vanhaa rautatieaseman päärakennusta.

Yritin sisään, mutta ovet olivat lukossa. Kirjastonjohtaja kertoi, että asema oli ollut suljettuna jo vuosia. Kukaan ei ollut keksinyt sille mitään käyttöä.

Yleisöä alkoi saapua kirjastoon hyvissä ajoin. Paikalle kerääntyi niin paljon väkeä, etteivät kaikki mahtuneet sisään. Tunnelma oli silti leppoisa ja hyväntuulinen. Kerroin Everstinna-romaanistani ja luin siitä otteita.

Sitten tuli kysymysten ja kommenttien vuoro. Keskustelu oli harvinaisen laadukas ja monipuolinen. Oli hyvä lopettaa tilaisuus niin, että sekä kirjailija että yleisö olivat saaneet kokea jotakin erityistä.
 

Oli ilta. Elettiin maaliskuuta. Kirjastonhoitaja vei minut syrjäiselle ja pimeälle rautatieasemalle odottelemaan päivän viimeistä Helsinkiin menevää junaa. Nousin autosta ja tunsin, kuinka hyytävä pohjoistuuli puhalsi suoraan hameeni alle.

Junan tuloon oli kaksikymmentä minuuttia. Rauhoittelin itseäni, että minulla on riittävästi vaatetta. Asemalla ei ollut ketään muuta. Parkkipaikkakin oli tyhjä.

Kävelin laiturille ja huomasin valotaulun tekstin: juna on myöhässä. Aloin kävellä edestakaisin laiturilla ja miettiä mitä tekisin.

Päätin odotella, mutta kun viisitoista minuuttia myöhemmin sekä sormet että varpaat olivat jäässä, kaivoin puhelimen soittaakseni kirjastonhoitajalle ja kysyäkseni, onko lähistöllä mitään paikkaa, jonne voisin mennä lämmittelemään.


Kun avasin
puhelimeni, se pimeni saman tien. Pakkasta oli parikymmentä astetta, ja se mykisti laitteen.

Palelin jo kauttaaltani. Valotaulu kertoi, että juna oli kolmekymmentä minuuttia myöhässä. Kävelin ja kävelin. Sitten aseman viereen ilmestyi musta auto, joka jäi tyhjäkäynnille.

Olin helpottunut, kiiruhdin auton luo ja koputin ikkunaan. Siististi pukeutunut vanhempi herra punnitsi minua katseellaan pitkään.

Hän ilmeisesti päätteli, että olen jostakin muualta enkä kuulu hänen reviirilleen. Hän epäröi vielä hetken mutta raotti lopulta ikkunaa. Kerroin kuka olen, miksi olin Mäntyharjulla ja mihin olin menossa.

Juttelimme jonkin aikaa. Hänen vaimonsa oli tulossa junalla ja oli soittanut miehelleen, että juna on myöhässä.


Kerroin, että
olen aivan jäässä. Pyysin, voisinko tulla hetkeksi lämmittelemään hänen autoonsa. Mies katsoi minua ja hymyili leveästi. Et tule minun autooni. Kävele vain nopeammin edestakaisin, niin et välttämättä jäädy. Katsos, ihminen voi auttaa vain itseään.

Kolumnisti on kirjailija ja taiteilija.

Rosa Liksom
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi