Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Orpo kiistää Aallon väitteet sote-tavoitteiden vesittymisestä

"Vapaavuoren kanssa ollaan rehdisti eri mieltä, mutta muuten ollaan samassa porukassa."

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo arvioi, ettei sote-uudistus tuo puoluekokoukseen suurta draamaa. Kuva: Vesa Moilanen

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo torjuu vihreiden puheenjohtajan Touko Aallon näkemyksen kokoomuksen sote-tavoitteiden vesittymisestä. Aalto kertoi Uutissuomalaisen haastattelussa perjantaina, että eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausunto vesittää kokoomuksen kaksi päätavoitetta sote-uudistukselle, valinnanvapauden ja menokurin.

– Lausunnon pohjalta on löydettävissä ratkaisu, joka takaa talouskehyksen pitämisen ja pystymme rakentamaan toimivan valinnanvapausjärjestelmän, mikä on meille tärkeää, Orpo sanoi Uutissuomalaiselle Turussa hetki ennen puoluekokouksen alkua.

Orpo kertoi, että hallituksen piirissä tehdään rauhallista ja perusteellista työtä ja laaditaan vastinetta perustuslakivaliokunnan lausuntoon, minkä jälkeen sosiaali- ja terveysvaliokunta lähtee tekemään omaa työtään.

– Vastine on otettava vakavasti. Siinä tuli paljon huomautettavaa.

Draamaa ei ole luvassa

Orpo arvioi, ettei sote- ja maakuntauudistus tule "ihan hirveästi" vaikuttamaan puoluekokouksen ilmapiiriin.

– Väki on aika rauhallista. Osa meistä on eri mieltä ja suurimmalle osalle se välittyy siten, että haluttaisiin ratkaisuja, Orpo sanoo.

Orpon mukaan enemmistö haluaa ratkaisua, joka tuo paremmat palvelut, juohevan hoitoon pääsyn ja säästöjen toteutumisen.

– Iso enemmistö haluaa tätä. Siksi en usko, että tästä saadaan valtavaa draamaa aikaan, mutta en halua pistää keskustelua veran alle. Siksi aloitteestani järjestetään sote-tilaisuus tänään ja salissa voidaan koko viikonlopun puhua sotesta.

Odotettu väittely

Orpo, kokoomuksesta reformiministeriryhmään kuuluva Antti Häkkänen sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa toimivat kansanedustajat Sari Sarkomaa ja Sari Raassin a vastaavat perjantai-iltana kokouspaikalla Logomossa tunnin ajan sote-kysymyksiin. Paikalle odotetaan myös sote- ja maakuntauudistusta voimakkaasti ryöpyttänyttä Helsingin pormestari Jan Vapaavuorta.

– Rehdisti eri mieltä, mutta muuten ollaan samassa porukassa, Orpo luonnehtii tulevaa väittelyä.

Sote on vain yksi asia

Orpo muistuttaa, että sote on vain yksi asia politiikan asia puoluekokouksessa, jossa on 1 300 ihmistä. Kokouksessa linjataan tulevia vaaleja ja seuraavaa eduskuntavaalikautta

– Uudistamme periaateohjelman ja pidämme linjapuheita. Se on se iso juttu, Orpo kertoo.

Ari Helminen / Uutissuomalainen
ari.helminen@uutissuomalainen.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Aiheet:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X