Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Olisinko voinut reagoida toisin? Tällaisen koulutuksen ajokieltoon joutunut käy läpi ennen kuin saa korttinsa takaisin

Heinäkuun alussa voimaan tuleva ajokorttiuudistus laittaa uudet ajokieltoon määrätyt kuljettajat asennekoulutukseen.

Ajo-opettaja Albert Toppinen odottelee vielä Trafin virallista ohjeistusta siitä, millaista pakollisesta asennekoulutuksesta on tulossa. Trafin määräysluonnon on parhaillaan lausuntokierroksella, mutta se tulee todennäköisesti voimaan heinäkuun alussa samaan aikaan ajokorttiuudistuksen kanssa. Kuva: Sami Kuusivirta

Etelä-Hämeen autokoulun johtaja Albert Toppinen odottelee Trafin ohjeita siitä, miten asenteiden muuttamiseen tähtäävää kurssitusta pitäisi järjestää.

Aikaa on vielä, sillä määräykset tulevat voimaan samaan aikaan ajokorttiuudistuksen kanssa heinäkuun alussa ja koskevat sen jälkeen kortin suorittaneita kuskeja.

– Moneen asiaan odotellaan vielä varmistusta siitä, millaista koulutusta meiltä odotetaan.

Hän suhtautuu epäillen siihen, että asennemuutos saataisiin aikaiseksi lyhyellä kurssituksella.

– Neljä tuntia ei riitä siihen, että asenteet muuttuvat.

Koulutuksen antamiseen vaaditaan autokoululupa, mutta Liikenteen turvallisuusvirasto voi hyväksyä koulutuksen antamiseen myös muita liikenneturvallisuusalan tai muun alan toimijoita.

Kesto neljä tuntia

Trafin määräysluonnoksen mukaan neljän tunnin koulutuksesta kaksi tuntia olisi kaikille yhteistä ryhmäkeskustelua ja perehdytyksiä. Loput kaksi tuntia olisivat kuljettajien omaa pohdintaa siitä, mikä johti liikennerikkomuksiin. Tarkoitus on myös laatia varautumissuunnitelma samantyyppisten tilanteiden varalle.

Koulutusta on valmisteltu Rikosseuraamuslaitoksen käyttämien vastaavien koulutusten sisältöjen perusteella.

– Tarkoituksena on, että uuden kuljettajan rikkomusseurantaan liittyvä koulutus on sisällöltään ja toimintamalleiltaan saman suuntainen käytössä olevien koulutusten ja valmennusten kanssa, johtava asiantuntija Tuire Simonen Trafista sanoo.

Trafin lausuntokierroksella olevan määräysluonnoksen mukaan koulutus kestäisi neljä tuntia ja sen tavoitteena on tunnistaa oman käyttäytymisen riskitekijöitä sekä pohtia ratkaisukeinoja riskikäyttäytymisen ehkäisemiksi. Kestoltaan kurssi olisi neljä tuntia ja sen voi suorittaa myös virtuaalisesti - kuitenkin niin, että osallistujien henkilöllisyys ja läsnäolo pystytään varmistamaan.

Koulutuksessa on käytävä läpi ainakin seuraavat osiot ja sisällöt.

Lue myös: Katsastuskäynnit vähenevät – ja luultavasti hylkäyksiä tulee aiempaa enemmän
 

Kuljettajana liikenteessä ja tekoihin johtaneet tekijät (1 tunti)

Osallistujan kuvaus omista taidoista ja toiminnasta kuljettajana, kuvaus rikoksiin/rikkomuksiin johtaneista olosuhteista ja tekijöistä ennen tekoa, kuvaus rikkomuksiin syyllistymisestä ja tuntemukset ja seuraukset teon jälkeen. Tässä osiossa huomioidaan kunkin osanottajan tekojen tyyppi ja olosuhteet yksilöllisesti. Osio voidaan suorittaa kirjallisesti valvottuna tai vuorovaikutteisena keskusteluna osallistujan ja kouluttajan välillä. Koulutuksen tarkoitus on, että osallistuja itse analysoi ja käy läpi edellä mainittuja seikkoja ja kouluttaja on läsnä ja tukee osallistujaa kirjallisesti tai suullisesti. Jos osio toteutetaan keskusteluna, sen on oltava kahdenkeskinen luottamuksellinen keskustelu osallistujan ja kouluttajan välillä.

Ryhmäkeskustelu kouluttajan johdolla piittaamattomuudesta liikenteessä osallistujien ensimmäisen tunnin alkutehtävien perusteella (2 tuntia)

Kouluttaja suunnittelee saamiensa alkutehtävien vastausten perusteella keskustelurungon relevanteista teemoista kuten esimerkiksi mitä tunteita omat teot ovat herättäneet itsessä ja läheisissä, mitä vaikutuksia teoilla ja rangaistuksella on ollut, mitä merkitystä liikenneturvallisuudella on ja miten siihen voi itse vaikuttaa. Alkutehtävät ovat vain kouluttajan käytettävissä ja luottamuksellisia. Lisäksi kouluttaja johdattaa osallistujat pohtimaan liikenneturvallisuuden myönteisiä puolia ja antaa tarvittaessa faktaperusteista liikenneturvallisuustietoa.

Vaihtoehtojen löytäminen (1 tunti)

Yksilöllisen suunnitelman laatiminen kirjoittaen tai yksilöopetuksena opettajan kanssa keskustellen: toimintatapojen löytäminen siihen, miten osallistuja voi itse ehkäistä, ettei jatkossa joudu riskitilanteisiin tai olosuhteisiin, jotka edistävät rikoksiin syyllistymistä. Osio voidaan suorittaa kirjallisesti valvottuna tai vuorovaikutteisena keskusteluna osallistujan ja kouluttajan välillä. Koulutuksen tarkoitus on, että osallistuja itse analysoi ja käy läpi edellä mainittuja seikkoja ja kouluttaja on läsnä ja tukee osallistujaa kirjallisesti tai suullisesti. Jos osio toteutetaan keskusteluna, sen on oltava kahdenkeskinen luottamuksellinen keskustelu osallistujan ja kouluttajan välillä.

Tarja Koljonen
tarja.koljonen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi