Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Nykyajan Suomi: Äiti joutui vaihtamaan ammattia voidakseen hoitaa lapsensa

Lapsiasiavaltuutetun mukaan lapsiperhepolitiikka edellyttää muutoksia, mikäli Suomelle halutaan vahva tulevaisuus. Äidit ja asiantuntijat kertovat, mikä äidit saa jaksamaan ja miten perhe- ja työelämä sovitetaan yhteen Suomessa.

Anri Vuori etsii tyttäriensä Sagan ja Erinin kanssa pihaltaan korvasieniä. Kuva: Katja Luoma

Kuusi tuntia ja 53 minuuttia. Sen verran äidit ovat yhdessä alle 10-vuotiaiden lastensa kanssa vuorokaudessa. Ainakin Tilastokeskuksen ajankäyttötutkimuksen mukaan.

– Eihän tuohon pysty, jos käy töissä, sanoo hollolalainen yksinhuoltaja Jenni Tiilikainen, 30.

Hänestä tuli 13 vuotta sitten teiniäiti. Hänestä ei saa sellaista kauhutarinaa, joita teiniäideistä kerrotaan: vahinkoraskaus, oma lapsuus jäi kokematta ja elämä sekaisin.

– Sain Veeran 17-vuotiaana. Hän oli, kuten molemmat lapset, tehty suunnitellusti. En ole koskaan katunut sitä millään tavalla.

Nyt hän on kuitenkin jälleen yhdessä elämänsä risteyskohdassa. Työ hoitoalalla kolmessa vuorossa ei sovi mitenkään yhteen perhe-elämän kanssa.

– Minulla on aina ollut töitä, ja tälläkin hetkellä minulla on vakituinen työpaikka, mutta työn luonne on vaikeuttanut perhe-elämää tosi paljon. Silloin kun lapset olivat päiväkoti-ikäisiä, elämä oli tosi helppoa. Menin töihin, kun piti mennä, ja vein lapset vuoropäiväkotiin. Nyt kun he ovat koulussa ja pääsevät sieltä iltapäivällä, en voi sanoa lapsille, että äiti tulee sitten kymmenen aikaan illalla kotiin, että lämmittäkää maksalaatikkoa.

Jenni Tiilikainen on vaihtamassa ammattia, että voi olla kouluikään kasvaneiden Veeran ja Viljamin kanssa kotona iltaisin ja viikonloppusin. Kuva: Katja Luoma

"Pakko lähteä opiskelemaan, koska en voi tehdä kolmivuorotyötä"

Eduskuntavaalien jälkeisenä äitienpäivänä kolme vuotta sitten lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila muistutti hallituksen muodostajia siitä, että työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on otettava vahvasti tavoitteeksi.

Vuonna 2016 hallituksen tasa-arvo-ohjelmaan tuo tavoite kirjattiin.

Tänä vuonna maaliskuussa eriarvoisuutta käsitellyt työryhmä luovutti raporttinsa pääministeri Juha Sipilälle (kesk.).

Työryhmä ehdotti tulonsiirtojen ja palveluiden yhtenäistämistä kannustavammaksi sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittamista eriarvoisuutta vähentäen.

Minun oli pakko lähteä opiskelemaan, koska en voi tehdä kolmivuorotyötä. Kahden lapsen äiti Jenni Tiilikainen

Vaatimuksia, selvityksiä ja tavoitteita siis riittää.

Sillä välin Tiilikainen oli joutunut tekemään oman ratkaisunsa. Hänen oli vaihdettava ammattia.

– Minun oli pakko lähteä opiskelemaan, koska en voi tehdä kolmivuorotyötä.

Hän on opiskellut vuodessa uuden ammatin ja valmistuu tänä keväänä rakennusmaalariksi koulutuskeskus Salpauksen aikuislinjalta. Enää puuttuu se työpaikka.

– Unelmani on, että saisin maalarina päivätyön ja illat ja viikonloput olisivat vapaat, Tiilikainen sanoo.

Lapsiasiavaltuutettu Kurttila tunnistaa Tiilikaisen ongelman.

– Pienten koululaisten pitäisi olla vuorohoidon piirissä. Sitä ei ole viime vuosina otettu huomioon. Yhden vanhemman perheet ovat siellä yhtenä teemana. Se olisi äitienpäiväteko, että ymmärrettäisiin lapsen tarvetta, että lapsi ei olisi yksin.

Ilta- ja yöaikaan tapahtuva vuorohoito on osassa kuntia ja kaupunkeja laajennettu koskemaan koululaisia, mikä auttaa juuri siihen, että vanhempi voi ottaa vastaan työtä.

Ongelma on kuitenkin se, että kunnat järjestävät vuorohoitoa hyvin epätasaisesti ja vaihtelevasti.

– Siihen on joutunut aivan viime aikoina kiinnittämään paljon huomiota. Se on noussut yhteiskunnassamme uudeksi teemaksi, nyt kun kauppojen aukioloja on laajennettu. Vuorohoidon järjestäminen on tärkeää vanhemmuuden jaksamisen ja myös työn vastaanottamisen kannalta, Kurttila sanoo.

Yksi pienten koululaisten vuorohoitoa tarjoava kunta on Uusikaupunki.

– Kaupunki on hienolla tavalla joutunut sen kysymyksen äärelle, että millä tavalla näitä pieniä koululaisia ja toisaalta työntekijöitä, vanhempia tuetaan. Muitakin kuntia on, mutta toivon tästä kansallista linjausta. Yhteiskunnan pitää reagoida, kun esimerkiksi kauppojen aukiolojen laajentaminen on tehty.

Saara Loikkanen palaa maanantaina töihin ja Ella menee perhepäivähoitoon. Kotielämä pitää kiireisenä jatkossakin. Kuva: Katja Luoma

"Äitien huoleen jaksamisestaan herättävä"

1-vuotiaan tyttären äiti, lahtelainen Saara Loikkanen, 26, on palaamassa maanantaina takaisin töihin.

Häntä odottaa vakituinen työsuhde kahvilatyöntekijänä.

Kotona hän joutuu tekemään lapsenhoidon hyvin pitkälti yksin, sillä hänen miehellään on etenevä lihassairaus.

– Onhan tämä todella raskasta, mutta sekin menee aina hetkittäin. Välillä on rankempaa ja välillä on vähän vähemmän rankempaa. Jos lapsi on hyvällä tuulella, se vaikuttaa myös itseen. Niinä heikkoinakaan hetkinä en vaihtaisi tätä yhtään mihinkään. Vielä ei olla oltu niin pahassa tilanteessa, että olisimme tarvinneet ulkopuolista apua.

– Mieheni antama henkinen tuki on minulle todella tärkeää tässä tilanteessa. Se apu on korvaamaton, se auttaa jaksamaan. Myös isovanhempien apu on tietysti korvaamatonta.

Lapsiasiavaltuutettu on tuonut esille myös äitien huolen jaksamisestaan.

Ainoastaan puolet äideistä kokee voivansa riittävän hyvin vuoden kuluttua lapsen syntymästä pystyäkseen yhdistämään työn ja perhe-elämän.

– Siihen on herättävä, hän viestitti kolmen vuoden takaisessa tiedotteessaan.

Loikkasen mukaan neuvolassa kysytään jaksamisesta.

– On siitä ollut puhettakin siellä, mutta ei sitä syvällisesti käsitellä. Olen sanonut siellä, että välillä on huonompia öitä, ja välillä on parempia öitä. Ei siellä nyt ehkä vähätellä, mutta siellä keskitytään ehkä enemmän siihen, jos sanoo jotain positiivista.

– Toisaalta se on niin, että kun siellä keskitytään positiiviseen puoleen, niin sitten itsekin alkaa ajatella, että itse asiassa voisihan tämä olla huonomminkin.

Neuvolatoiminnan ympärillä on juuri nyt paljon epävarmuutta

Tällä hetkellä neuvoloiden tulevaisuudesta käydään suurta keskustelua, kun eduskunnan päätettävänä on hallituksen esitys valinnanvapaudesta.

Esityksen mukaan maakunnat voivat ottaa asiakassetelit käyttöön.

Monien asiantuntijoiden arvioissa on aiheuttanut kysymyksiä, miten perheet tavoitetaan ja miten tullaan vastanneeksi perheiden tarpeisiin.

– Nyt on paljon epävarmuutta juuri äitiys- ja lastenneuvolatoiminnan ympärillä, mitä ei saisi olla, Kurttila sanoo.

Kasvatus- ja perheneuvonta sekä lapsiperheiden kotipalvelu eivät ole mainittavasti menneet eteen päin.

– On kehittämishankkeita, erilaisia laatua käsitteleviä järjestäjien ja valtion hankkeita, mutta suurta muutosta ei ole, että palvelua saisi enemmän.

Junnaaminen on johtanut siihen, että edelleen on tilanteita, joissa äiti olisi saamassa esimerkiksi terapiapalveluita, mutta kaupunki ei kustanna lapsiperheiden kotipalvelua, jotta äiti voisi käydä terapiassa säännönmukaisesti.

Anri Vuoren sekä Sagan ja Erinin yksi mielipuuhista on tutkia luontoa. Äiti tykkää juoda kahvinsa mieluiten kuumana. Kuva: Katja Luoma

Kaikille äideille neuvola ei ole enää ensisijainen tiedonlähde

Äitien teknologian käyttötapoja ja merkityksiä äideille tutkiva Suvi-Sadetta Kaarakainen sanoo, että kaikille äideille neuvola ei ole enää ensisijainen tiedonlähde.

– Neuvolat haluavat pitää oman auktoriteettinsa, että he ovat oikean tiedon ja tuen tarjoajia, vaikka äidit ehkä kokevat enemmän ja enemmän, että he haluavat itse hankkia tiedon ja tuen. He kokevat sen merkityksellisemmäksi itselleen.

Kaarakaisen tutkimuksissa äideiltä on tullut kommentteja, etteivät he halua tukeutua myöskään omien vanhempiensa tai sukulaistensa neuvoihin.

– Tiedon käsittely tuntuu olevan nyt yksilöllisempää. Halutaan oman perheen ja lapsen kautta arvioida niitä asioita, mitä tarvitaan. On tultu vähän kriittisemmiksi, mikä ei välttämättä ole huono asia.

Kaarakainen arvioi, ettei neuvolaa koeta näissä tapauksissa paikaksi, jossa voi tuoda vaikeita asioita esiin.

Kahden lapsen äiti, lahtelainen Anri Vuori, 32, ei koe asiaa näin.

– Lasten terveydenhoito ja -seuranta on ihan huipputasolle Suomessa. Meidän neuvolasysteemimme on ainutlaatuinen maailmassa. Neuvolahenkilökunta on ainakin meillä mielettömän upea. Usein tuntuu, että he lukevat minua kuin avointa kirjaa. Toivon, että vanhemmat uskaltavat avata siellä suunsa asioista, jotka tuntuvat ehkä itsestä selittämättömiltä.

Olemme itse itsemme pahimpia kritisoijia. Muulle maailmalle me riittäisimme paljon vähemmälläkin. Kahden lapsen äiti Anri Vuori

Vuori sanoo, että hän löysi itsensä lastensa kautta.

– Vaikeinta on suorittaa pärjäävän naisen roolit samaan aikaan: äiti, puoliso, työntekijä, tytär, ystävä. Koen hyvänä päätöksenä olla raitis äiti. Vasta sen myötä alkoi matka kohti omaa onnea, joka heijastuu muuhun perheeseen.

Vuoren mielestä äidit itse asettavat itselleen hyvin korkeita kriteereitä.

– Olemme itse itsemme pahimpia kritisoijia. Muulle maailmalle me riittäisimme paljon vähemmälläkin.

Häntä auttoi jaksamaan palaaminen töihin suunniteltua aiemmin.

– Menin töihin, kun nuorempi lapsista oli vuoden ikäinen. Olin suunnitellut, että haluan olla pidempään lasten kanssa kotona. Minusta kuitenkin tuntui, että kotona olo lasten kanssa oli todella kuluttavaa. Olin sopinut työnantajan kanssa, että palaan toukokuussa töihin. Soitin työnantajalle tammikuussa, että voinko tulla jo töihin.

– Se oli hyvä päätös. Töissä sai juoda aamukahvin kuumana, ja vaatteet pysyivät puhtaina ruokatahroista ja maitopukluista iltapäivään asti. Sitä kaipasin. Se muistutti, että minulle on missio myös kodin ulkopuolella. Mielestäni kontrastit elämässä tuovat tasapainon. Se, mikä on kotona, on täysin erilaista kuin mitä on töissä.

Lasten yhdenvertaisuus jää uudistuksessakin puolitiehen

Kurttilan mukaan viime vuosina on tehty hyviäkin uudistuksia.

Työmarkkinaosapuolten viime liittokierroksella osaan sopimuksista tuli tilapäisen hoitovapaan laajennus niin, että se koskee lapsia 12 ikävuoteen asti.

Tilapäistä hoitovapaata saa, kun lapsi sairastuu äkillisesti. Lain nojalla se koskee alle 10-vuotiaita lapsia.

Jos syntyvyys jatkuu matalana, Suomella ei ole vahvaa tulevaisuutta. Toimenpiteiden tarve on vain kasvanut. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila

– Nämä ovat erinomaisia uudistuksia. Kolikon toinen puoli on kuitenkin se, että kun ne koskevat nyt vain tiettyjä ryhmiä, lasten yhdenvertaisuus ei toteudu. Jaksamiseen ja vanhemmuuteen täytyy löytää kansallisia päätöksiä, jotka koskevat kaikkia.

Kolmen vuoden aikana varhaiskasvatuksen arvotus on Kurttilan mukaan noussut.

– Arvoa osataan antaa myös varhaiskasvatuksen ja neuvolatoiminnan suhteelle. Valitettavaa on edelleen se, että kunnat saava rajata varhaiskasvatusoikeutta. Siksi oikeus ei ole kaikilla lapsilla yhdenvertaisesti.

"Sosiaalisen median käyttö äideille oikeasti tärkeää"

Sosiaalisen median aikakausi on tutkija Suvi-Sadetta Kaarakaisen mukaan osaltaan kiristämässä hyväksyttäviä äitiyden rajoja.

– Painetta ja odotuksia tulee niin monelta suunnalta. Kaikilla on nyt mahdollisuus tuoda se julki, että ollaan äideistä jotain mieltä. Tutkimukseni alussa ajattelin, että mediateknologian vertaiskanavat olisivat vapauttaneet äitejä, mutta näyttää siltä, että kokonaisuudessaan hyväksyttävän äitiyden rajat ovat kiristyneet.

Kaarakaisen mielestä kasvatusalan ammattilaisten yksi absurdeimmista hokemista on, että äidit käyttävät liikaa älypuhelinta lastensa läsnä ollessa.

Hän muistuttaa, että verkko on ollut tärkeä paikka äideille internetin alkuajoista lähtien.

– Sosiaalisen median tarjoaman vertaistuen merkitys äitien jaksamiselle on vahva. Se on keino ylläpitää sosiaalisia suhteita pikkulapsivaiheessa. Äidit kokevat sen tärkeäksi jaksamisen kannalta.

Keskustelussa äitien kännykänkäytöstä unohdetaankin Kaarakaisen mukaan kokonaan äitien tarpeet.

– Sitä kommentoidaan yleensä vain ongelmalähtöisesti ja riskinä kaikelle. Usein siihen kuuluu myös kommentointi, että se on hyvä, jos äidit käyttävät älypuhelinta johonkin tärkeään kuten asioiden hoitamiseen. Siinä puheessa äitien sosiaaliset verkostot tai arjen jakaminen eivät kuulu tärkeään käyttöön, Kaarakainen sanoo.

Sosiaalisen median tarjoaman vertaistuen merkitys äitien jaksamiselle on vahva. Tutkija Suvi-Sadetta Kaarakainen

– Tämä keskustelu on noussut varsinkin viime vuosina. Missään muualla kuin äitien kesken ei käydä keskustelua siitä, kuinka tärkeää se on.

Esimerkkinä kielteisestä suhtautumisesta äitien kännykän käyttöön toimivat "some-vapaa neuvola" -kampanjat, joita on pidetty ainakin Raumalla 2015 ja Kouvolassa 2017. Niissä äitejä kehotettiin olemaan poissa älypuhelimiltaan, kun he tulevat neuvolan odotushuoneeseen.

– Siinä yritettiin ohjata siihen, että äidit leikkivät lasten kanssa tai jotenkin keskustelevat keskenään. Ajateltiin, etteivät äidit itse pysty arvioimaan, miten odotustilassa voi toimia.

Sosiaalisen median käyttöä koskevan keskustelun ongelmalähtöisyys kumpuaa Kaarakaisen mukaan äitiyden yhteiskunnallisesta merkityksestä. Heidän tehtävänään on kasvattaa yhteiskuntakelpoisia jälkeläisiä, joten siihen kohdistuu paljon valistuspuhetta ja ohjaamista.

– Siinä unohtuu äitien yksilöllisempi huomioiminen. Ne ovat sellaisia ihanteista lähteviä ongelmia, mitä tuodaan esiin, eikä niitä ehkä osata sijoittaa äitien jokapäiväiseen arkeen, miten siellä on mahdollista toimia.

Kaarakainen ei ole havainnut näiden kahden tapauksen jälkeen vastaavanlaista kampanjaa.

– Ehkä muut kunnat ovat ottaneet palautteesta opiksi, ettei se ole kovin hyvä idea.

Mirja Heikkilä on ylpeä kaikista neljästä tyttärestään, koska heistä tuli niin omatoimisia. Julia, Tiina ja Jasmin pääsivät kuvaan. Kuvasta puuttuu Sonja. Kuva: Katja Luoma

Läsnäoloa aina ja kaikkialla?

Kaarakaisen tutkimusten mukaan äidit kokevat syyllisyyttä sosiaalisen median käytöstään.

– Se on jatkuvaa neuvottelua siitä, mitä on hyväksyttävää tehdä. Somettelua pitää hirveästi selitellä ja tehdä hyväksyttäväksi.

Tyypillisiä käyttöä koskevia vastauksia ovat ”Käytän paljon äitiyspalstoja, mutta vain silloin, kun lapset nukkuvat” tai ”En kuitenkaan koe, että se olisi minulle ongelma”.

– On nykyajan ideaali, että äidin pitää olla jotenkin todella läsnä lapsensa kanssa joka paikassa ja koko ajan.

Asiaa suhteellistaa se, mitä orimattilalainen neljän aikuisen tyttären äiti Mirja Heikkilä, 53, sanoo lapsiajasta.

– He olivat paljon itsekseen, kun menin lypsylle. En voinut siitä lähteä katsomaan, että missä he menevät. Hirveä luotto oli siihen, että he pärjäävät siellä itsekseen, varsinkin sitten, kun kaksi isompaa osasivat katsoa pienempiä.

Yhdessäoloakin oli paljon, sillä lapset eivät olleet missään hoidossa.

– Heidän kanssaan tuli oltua vähän enemmän kuin tämä vajaat seitsemän tuntia. He pyörivät siellä töissä, auttoivat ja tekivät sen, mitä osasivat ja jaksoivat. He nukkuivat joskus jossain jauhosäkkien päällä ja missä milloinkin. He ovat nuolleet saappaiden pohjat ainakin kerran viikossa ja saaneet kiipeillä puissa ynnä muuta. Hirveän nuorena he itsenäistyivät, heistä tuli omatoimisia. He saivat vastuuta, kun emme olleet koko ajan perässä paimentamassa.

22-vuotiaana esikoisensa saaneelle Heikkilälle äidiksi tulo oli silloin itsestäänselvyys.

– En tiennyt silloin vielä, ettei se ole sitä.

Ensimmäinen hartaasti odotettu lapsenlapsi kuoli marraskuussa 2014.

– Se oli pahin mahdollinen, mitä tuoreille vanhemmille voi tapahtua, mutta on se pahinta myös mitä minulle on tapahtunut. Se on isovanhemmillekin ihan hirveä shokki. Ei sitä toivo kenellekään. Kyllä ne lapset saadaan, ei niitä vain tehdä. Tämä löi lopullisen niitin siihen.

Terveyttä hän on osannut arvostaa aina nuoremman, erittäin vaikeasti kehitysvammaisen siskonsa vuoksi.

– Se minua loukkasi niin kauheasti, kun näistä tytöistä jotkut eivät edes onnitelleet. Jotkut sanoivat vielä neljännen jälkeen, että teidän täytyy nyt se viides tehdä, että tulisi poika.

Kuva: Anssi Hietamaa

Väestökysymys on akuutti

Heikkilän kahden ensimmäisen ja kahden nuoremman lapsen välillä on 10 vuotta. Siinä välissä ehti yhteiskunnassa tapahtua muutos.

– Ensimmäisten lasten kanssa oli tosi vaikeaa, hankalaa ja raskasta, kun äitiysloma loppui jo, kun vauva oli vasta 3–4 kuukautta vanha. Siitä eteen päin piti luovia navetan ja vauvan kanssa. Sitten kun kaksi nuorinta syntyi, minulla oli jo täyspitkä äitiysloma. Se oli hirveä helpotus.

Vuonna 2017 syntyvyys Suomessa oli historian pienin. Heikkilä ei ihmettele sitä yhtään.

– Ymmärrän sen kyllä. Ensin käydään koulut, sitten mennään töihin ja yritetään tehdä uraa ja mahdollisesti opiskellaan lisää. Siinä on varmaan naisihmiselle haastetta, että rupeaako siihen vielä jotain lapsia värkkäämään. Se on jo aika paljon vaadittu.

Kurttila muistuttaa, että jos syntyvyys jatkuu matalana, Suomella ei ole vahvaa tulevaisuutta.

– Siksi koko väestökysymys on niin akuutti. Kaikilla perheitä tukevilla päätöksillä, joita täytyy nyt tehdä, on vaikutusta siihen, miten perheillä ja nuorilla aikuisilla on luottamusta rakentaa perhettä. Toimenpiteiden tarve on kolmen vuoden aikana vain kasvanut.

Äidit

Lähes 1,6 miljoonaa

Suomessa on 1 588 649 äitiä eli naista, joilla on biologisia lapsia tai ottolapsia. Viime vuonna ensimmäisen lapsensa synnytti 20 448 naista. Yhdellä äidillä oli vuonna 2016 keskimäärin 2,25 lasta.

Suomessa syntyi vuonna 2017 yhteensä 50 321 lasta, joista 24 647 oli tyttöjä ja 25 674 poikia. Naisten ikä ensimmäisen lapsen syntyessä oli keskimäärin 29,2 vuotta, kun kaikkien synnyttäjien keski-ikä oli 30,9 vuotta.

Vuonna 2016 ensisynnyttäjien osuus kaikista synnyttäjistä oli 42 prosenttia. Äidin keskimääräinen hoitoaika sairaalassa synnytyksen jälkeen oli 2,7 päivää. Suunniteltuja kotisynnytyksiä tapahtuu Suomessa vähän (45 kappaletta sekä vuonna 2015 että 2016). Matkalla sairaalaan sattuneiden synnytysten määrä sen sijaan on kasvussa: vuonna 2016 niitä tapahtui 92, kun vuonna 2015 luku oli 82.

Vuonna 2016 Suomeen adoptoitiin 73 ulkomailla syntynyttä lasta, joista 70 oli alle 18-vuotiaita. Eniten lapsia Suomeen adoptoitiin Etelä-Afrikasta (16), Thaimaasta (14) ja Kiinasta (12). Kotimaisia adoptioita tehtiin yhteensä 282, joista alle 18-vuotiaiden adoptioita oli 183.

Vuonna 2016 lapsiperheiden äitien työllisyysaste oli 74 prosenttia. Lapsettomien naisten työllisyysaste oli 77 prosenttia. Lasten ikä ja lukumäärä vaikuttavat äitien työllisyyteen. Alle yksivuotiaiden lasten äidit ovat useimmiten kotona hoitamassa lasta tai lapsia, mutta nuorimman lapsen ollessa 3–6-vuotias äitien työllisyysaste nousee lapsettomien naisten työllisyysasteen tasolle. Kun nuorin lapsi on 7–17-vuotias, äitien työllisyysaste nousee korkeimmilleen – 86 prosenttiin. Yhden tai kahden lapsen äideistä keskimäärin 76 prosenttia on työllisiä, kun taas vähintään kolmen lapsen äideistä työllisiä on 66 prosenttia. Äitien yleisin ammattiryhmä on sairaanhoitajat.

Teemu Leppänen
teemu.leppanen@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X