Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Huumeidenkäyttö näyttää lisääntyneen, rikosten määrä jatkoi kasvuaan

Suomessa takavarikoidaan monista muista EU-maista poiketen enimmäkseen niin kutsuttuja perinteisiä huumausaineita kuten amfetamiinia. Lehtikuva/Handout/Tulli

Huumeidenkäyttö näyttää lisääntyneen Suomessa. Keskusrikospoliisi (KRP) kertoo, että huumausainerikosten määrä jatkoi viime vuonna kasvuaan edellisvuodesta.

Lainvalvontaviranomaisten tietoon tuli huumerikoksia hieman yli kymmenen prosenttia enemmän kuin 2016. Niitä kirjattiin vuonna 2017 yhteensä 27 795.

Törkeiden huumerikosten määrä kasvoi runsaat kahdeksan prosenttia, mutta niiden osalta vuosittainen vaihtelu on suurta. Kaikista huumerikoksista epäiltyjen yhteismäärä kasvoi viime vuonna kymmenisen prosenttia.

Keskusrikospoliisin mukaan huumerikosten määrässä kirjattu kasvu ei suoraan kerro huumerikollisuuden lisääntymisestä. Ilmi tulleet rikokset kuitenkin viittaavat huumeidenkäytön lisääntymiseen. Tätä päätelmää tukevat esimerkiksi suurten kaupunkien jätevesitutkimukset ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kyselytutkimukset.

KRP kertoo katsauksessaan, että Suomessa tutkitut isot huumerikosjutut osoittavat, kuinka huumekauppa on ammattimaista ja suurelta osin järjestäytyneiden rikollisryhmien käsissä. Suomalaisilla rikollisryhmillä on vahva asema kotimaan huumekaupassa ja ulkomaista suhteita etenkin Viroon ja Liettuaan.

Katsauksessa kerrotaan myös, että nettikaupasta on tullut merkittävä huumeiden hankinta- ja välityskanava.

Metamfetamiinia runsaasti keväästä 2016 lähtien

Suomen huumemarkkinoilla tavataan esimerkiksi marihuanaa, amfetamiinia, metamfetamiinia, ekstaasia ja huumeeksi luokiteltuja lääkevalmisteita. Täällä takavarikoidaan monista muista EU-maista poiketen enimmäkseen niin kutsuttuja perinteisiä huumausaineita.

Synteettisistä huumausaineista suosituimpia on pitkään ollut amfetamiini, jota salakuljetetaan Suomeen kymmenien kilojen kertaerissä. Metamfetamiinia KRP kertoo puolestaan esiintyneen keväästä 2016 lähtien hyvin runsaasti. THL:n tuoreimman kansallisen jätevesitutkimuksen mukaan sen käyttö väheni viime vuonna jonkin verran 2016 ennätysluvuista, mutta aineen käyttö on kuitenkin jäänyt selvästi aiempaa korkeammalle tasolle. Tutkimustuloksia tukevat poliisin ja Tullin takavarikot.

Niin ikään KRP kertoo, että kokaiini on muutaman viime vuoden aikana yleistynyt Suomessa. Subutex-tabletteja puolestaan salakuljetetaan paljon erityisesti Tallinnan-laivoilla Helsinkiin.

KRP:n perjantaina julkistama katsaus kertoo myös dopingrikoksista, joita tuli viime vuonna lainvalvontaviranomaisten tietoon edellisvuotista vähemmän. Aineiden takavarikkomäärät ovat kuitenkin vaihdelleet melko paljon vuodesta toiseen tutkintaoperaatioista riippuen. Dopingaineita tuovat sekä yksittäiset ihmiset että järjestäytyneet rikollisryhmät.

STT
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi