Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Kesätöitä entistä enemmän tarjolla - "Tuntuu pelottavalta, kun oikein mikään työkokemus ei riitä"

Kesätöiden haku aikaistuu jatkuvasti. Vielä saattaa kuitenkin onnistua.

Jyväskylässä opiskelevat Salla Salmela (vas.) ja Suvi Meskus eivät ole vielä onnistuneet saamaan kesätöitä. Kuva: Pekka Seppänen

Nousukausi näkyy jo kesätöiden määrässä. Kesätöitä arvioidaan olevan Suomessa tarjolla tänä vuonna hivenen enemmän kuin viime vuonna.

– Kohentunut taloustilanne vaikuttaa positiivisesti kesätyöpaikkoihin, erityisasiantuntija Ahti Avikainen työ- ja elinkeinoministeriöstä (TEM) arvioi.

Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) arvioi, että pelkästään sen jäsenyrityksillä on tänä vuonna noin 130 000 kesätyöpaikkaa, mikä on noin 10 000 viimevuotista enemmän.

– Jäsenyrityksistämme työpaikkoja lisääviä oli 18 prosenttia ja vähentäviä noin kuusi prosenttia, asiantuntija Mikko Räsänen EK:sta kertoo.

TEM ennustaa, että nousevia aloja kesätöiden tarjoajina ovat tällä hetkellä erityisesti matkailu- ja ravintolapalvelut. Parhaiten kesätöitä on TEMin mukaan tarjolla Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla. Heikoin työllisyystilanne on Pohjois-Karjalassa, Kaakkois-Suomessa, Lapissa, Kainuussa ja Keski-Suomessa.

Kuntiin työllistyy TEMin arvion mukaan perinteisesti noin 40 000 kesätyöntekijää, eikä kesätyöpaikkojen määrä ole kunnissa niin suhdanneherkkää.

Hakijoita hurjasti

Vaikka työpaikkoja on tarjolla hivenen enemmän, on hakijoita yhtä paikkaa kohden edelleen hurja määrä. S-ryhmä ilmoittaa olevansa eniten nuoria työllistävä yritysryhmä Suomessa ja aikoo tarjota ensi kesäksi noin 13 000 kesätyöpaikkaa. Määrä on on osapuilleen sama kuin viime vuonna, mutta noin tuhat enemmän kuin toissavuonna.

Henkilöstöjohtaja Susa Nikula kertoo, että perinteisesti kesätyötä on hakenut S-ryhmästä minimissään 80 000 halukasta. Pienen laskutoimituksen perusteella yhtä työpaikkaa S-ryhmästä hakee siis vähintään kuusi ihmistä. Metsäteollisuusjätti UPM puolestaan kertoo, että sen noin 1 000 paikkaa tavoittelee noin 10 000 hakijaa, mikä tekee suhdeluvuksi 10 hakijaa yhtä paikkaa kohden. K-ryhmän rekrytoinneista vastaava Visa Myllyntaus arvioi, että K-ryhmän kesätöitä on tarjolla noin 5 000 paikkaa.

"Mikään työkokemus ei riitä"

Jyväskylässä taidehistoriaa opiskelevat Salla Salmela ja Suvi Meskus ovat huomanneet, että kesätöitä on vaikea saada. Kummallakaan ei ole vielä tärpännyt

– Olen laittanut lukuisia hakemuksia kesätyöpaikkoihin, mutta varsinkin muita kuin siivoushommia on tosi vaikea saada, Salmela sanoo.

Meskus taas on kesällä museologian harjoittelussa, mutta toivoo sen ohelle saavansa myös varsinaisia töitä.

– Tuntuu pelottavalta, kun oikein mikään työkokemus ei riitä, Meskus toteaa.

Nikula arvioi, että kesätöiden hakuprosessi on vuosien saatossa aikaistunut.

– Valmistelutyö tehdään jo edellisen vuoden puolella ja haastatteluajat varataan kalenteriin jo tammikuussa. Varsinainen hakuaika on usein helmikuussa, mutta joissain paikoin jo tammikuussa pitää olla hereillä, Nikula opastaa.

Silti hän kannustaa, että vielä toukokuussa saattaa olla kesätyöpaikkoja jaossa.

Nikulan mukaan työnantaja ei nyrpistä nenäänsä, vaikka hakijan kesätyö-CV ei olisi pullollaan valtavaa työhistoriaa.

– Kaikki tietävät, että työpaikkoja on vähän, Nikula sanoo.

Hänen mukaansa positiivinen mieli, hyvät käytöstavat ja halu tehdä työtä riittävät, sillä työhön opastetaan paikan päällä.

Katri Nieminen / Uutissuomalainen
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi