Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Yle: KymiRingin rahoituksesta on tihkunut lisää tietoa

Onko KymiRingin rahoitus varmistumassa vaadittavalla tavalla? Kuva: Sami Kuusivirta

KymiRing Oy:n hallitus on tehnyt omistajilleen esityksen Iittiin kaavaillun moottoriratahankkeen rahoituksesta ja pääomarakenteen vahvistamisesta. Asiasta uutisoi Yle.

Ylen mukaan yhtiössä osakkaana oleva Iitin kunta vastaanotti esityksen keskiviikkona. KymiRing pyytää kunnalta rahoitusta, mutta määrää ei toistaiseksi kerrota. Myöskään sitä ei kerrota, onko ulkopuolista rahoitusta järjestymässä.

Esitys tulee näillä näkyminen Iitin kunnanhallituksen käsittelyyn huhtikuussa.

ESS uutisoi viime marraskuussa, että yhtiön oli tarkoitus vuoden loppuun mennessä kertoa yksityisen rahoituksen järjestymisestä. Tammikuun lopussa uutisoitiin, että yhtiö on jättänyt valtionosuushakemuksen opetus- ja kulttuuriministeriöön.

Eduskunta myönsi viime kesänä KymiRingille 3,5 miljoonan euron valtionavustuksen. Rahan maksamisen ehtona on ollut, että hankkeen kokonaisrahoitus toteutuu.

Minna Krupka
minna.krupka@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Aiheet:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi