Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

HS: Vantaa haluaa tutkituttaa oman pysäköinninvalvontansa poliisilla

Kuvituskuva. Kuva: Sami Lettojärvi

Vantaan kaupungin pysäköinninvalvonta on toiminut niin tiukalla linjalla, että kaupunki haluaa poliisilta lausunnon oman pysäköinninvalvonnan toiminnasta. Aiheesta on tehty valtuustoaloite, joka sai puolelleen 52 valtuutettua 67:sta. Asiasta kertoi Helsingin Sanomat.

Kuohuntaa on aiheuttanut varsinkin pysäköinninvalvojien tulkinta maastopysäköinnistä.

– Ihmiset ovat saaneet pysäköintivirhemaksun, kun auton toisen puolen renkaat ovat sorapientareella, aloitteen tehnyt Mika Kasonen (kok.) kertoo HS:n haastattelussa.

Perusteena sakolle on ollut "pysäköintikielto puisto- ja viheralueella", mutta eri lakien välisistä ristiriidoista johtuen vastaavaa pysäköintiä voisi olla myös sakottamatta.

Vantaan talousarvioneuvotteluissa pysäköinninvalvonnalta poistettiin taloudelliset velvoitteet, mutta vantaalaisten valvonnasta tekemät valitukset eivät ole laantuneet.

Pysäköintivirheistä tehtyjen oikaisuvaatimusten määrä kasvoi Vantaalla runsaasti viime vuonna.

Saara Larkio
saara.larkio@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X