Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Lahden järjestelmähäiriöstä poikkeustila: kirjasto otti käyttöön keltaiset laput, kaupunginsairaala kahdessa verkossa

Susanna Partanen etsi Jere Karvosen tarvitsemia kirjoja Googlen avulla. Kuva: Mirja Hussain

Lahden kaupungin tietojärjestelmien häiriöt näkyivät torstaina eri tavoin muun muassa terveydenhuollossa. Esimerkiksi Nastolan terveyskeskuksessa ei ollut mitään ongelmia, mutta kaupunginsairaalassa tilanne vaihteli eri puolilla taloa.

Erot johtuivat siitä, että toiminnat olivat kiinni eri verkoissa: toiset Lahden kaupungin, toiset Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän verkossa.

Kaupunginsairaalassa jouduttiin osa potilaista käännyttämään pois ja osaa pystyttiin hoitamaan vanhan potilastietojärjestelmän avulla. Päivystyksessä otettiin torstaina vastaan käytännössä vain selviä tapauksia, kuten flunssapotilaita ja silmätulehduksia.

Toisaalta laboratorion ajanvaraus toimi normaalisti, koska se toimii hyvinvointiyhtymän verkossa.Sari Aalto pääsi tutkimuksiin ennalta sovittuna päivänä, mutta tuntia myöhemmin.

Sari Aalto pääsi laboratorioon, vaikka varattu aika lykkääntyi hiukan. Kuva: Mirja Hussain

- Siitä tuli soitto aamulla kahdeksan jälkeen, hän kertoo.

Kirjastot toimivat Lahden kaupungin verkossa, joten vika ulottui Nastolaan asti.

Kirjasto poikkeustilassa

Lahden pääkirjastossa oli torstaina iltapäivällä jo näennäisesti totuttu poikkeustilaan. Lainaus- ja palautusautomaateilla ja yleisön tietokonepäätteillä oli laput "Pois käytöstä".

Kaikissa Lahden kirjastoissa oli sama tilanne: palautus ei onnistunut, mutta lainata pystyi virkailijoiden käyttämän varajärjestelmän ja viivakoodin avulla.

Lainasta ei kuitenkaan saanut tulostettu kuittia. Sen korvasi keltaiselle tarralapulle käsin kirjoitettu eräpäivä.

Kirjaston yleisöpäätteitä ei voinut käyttää. Kuva: Mirja Hussain

Varasto piilossa

Virkailijat eivät liioin pystyneet näkemään omia teosvalikoimiaan. Informaatikko Pia Palm käytti kiertotietä kysytyn kirjan hakuun:

- Katsotaan muiden kirjastojen järjestelmistä, mikä on kirjan luokitusnumero ja katsotaan, onko kirja hyllyssä. Jos ei ole, oletetaan, että se on lainassa.

Oma muisti ja ammattitaito oli myös kovassa käytössä.

Erikoiskirjastovirkailija Susanna Partanen etsi Jere Karvoselle klassikoita Google-haun avulla. Ongelma oli, ettei kukaan päässyt käsiksi kirjaston varastovalikoimiin.

Kirjastoon ei ollut saatu ylimääräistä väkeä ongelmista huolimatta. Lainatiskille muodostui jonoa.

- Asiakkaat ovat kyllä ymmärtäneet, vakuutti Partanen.

Lainan päivä

Ylimääräistä työtä on tiedossa, kun normaalitila palaa. Silloin on siirrettävä tiedot varajärjestelmästä varsinaiseen järjestelmään. Onneksi se ei vaadi käsin kirjoittamista.

Tragikoominen yhteensattuma oli, että Lahden kirjastojen käyttö takkusi Lainan päivänä, jolloin pääkirjastossa oli vielä ohjelmassa opastusta tietokoneen käytössä. Tosin ongelmia oli ollut jo edellisiltana.

Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi