Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

OAJ:n Luukkainen KSML:lle: Opettajarekisteriin ei koota opettajien rangaistuksia

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoo, että opettajarekisteri on tarpeellinen, mutta siitä ei tule rikos- tai moiterekisteriä. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto

Opettajan työssään saamia rangaistuksia ei koota suunnitteilla olevaan opettajarekisteriin, kertoo Keskisuomalainen. Opettajien ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen sanoo lehdelle, että opettajarekisteri on tarpeellinen, mutta siitä ei muodosteta rikos- tai moiterekisteriä.

Vielä marraskuussa Luukkainen piti STT:n haastattelussa harkinnan arvoisena, että rekisteristä ilmenisivät myös opettajien saamat huomautukset ja varoitukset.

Luukkaisen mukaan sen sijaan tarvitaan rekisteri, josta esimerkiksi vanhemmat pääsevät vaivatta tarkistamaan opettajan pätevyyden.

OAJ ja useat tutkimuslaitokset esittävät opetus- ja kulttuuriministeriölle selvityksen teettämistä opettajarekisterin käyttömahdollisuuksista. Ne katsovat, että opettajia koskevissa rekisteritiedoissa ja tietojen keräämisessä on tällä hetkellä merkittäviä puutteita.

STT
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X