Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Kotimaa

Lahden asema huumerikollisuuden keskuksena yhä vahva

Hämeen poliisi takavarikoi viime vuonna amfetamiinia yli 6 kiloa. Se on yli kaksi kertaa enemmän kuin edellisvuonna. Kuva: Poliisi

Huumerikollisuuden kasvu Lahdessa oli viime vuonna vahvaa. Kun poliisi toissa vuonna kirjasi 570 huumausainerikosta, viime vuonna niitä kirjattiin yli 730 kappaletta. Kasvua on peräti 30 prosenttia.

Koko Hämeen poliisilaitoksen alueella kasvua oli 23 prosenttia, mikä on huomattavasti yli koko maan keskiarvon (8 prosenttia).

Törkeiden huumausainerikosten kasvu oli vieläkin tuntuvampaa, 64 prosenttia. Koko maassa lisäystä oli vain 9,5 prosenttia.

Huumerikollisuuden lisääntyminen heijastuu myös takavarikoitujen huumeitten määrään. Kun Hämeessä takavarikoitiin toissa vuonna amfetamiinia hieman alle kolme kiloa, viime vuonna takavarikoitiin yli kuusi kiloa.

Kummassakin maakunnassa järjestäytyneitten rikollisryhmien merkitys huumausainerikollisuudessa on tuntuva.

Ampuma-aseet ja räjähteet liittyvät kiinteästi huumausainerikoksiin. Myös huumevelan perintä näkyy rikostilastoissa muun muassa kiristysrikoksina.

Hämeen poliisin vasta valmistuneet tilastot sisältävät myös ilonaiheita. Omaisuusrikosten määrä on laskenut ja niitten tutkinta-ajat lyhentyneet.

Myös liikennerikosten määrä laski yli 13 prosenttia. Poliisi on huolestunut erityisesti nuorten niin sanottujen huumerattien yleistymisestä: kasvua edellisvuodesta lähes neljännes. Perinteisten rattijuopumustapausten määrä on kasvanut vain vähän.

Poliisin kiinteät ja liikuteltavat valvontakamerat räpsivät kuvia viidenneksen enemmän kuin vuonna 2016.

Lue myös: Kovat aineet viihtyvät kimpassa - huumejuttuja tutkiessaan poliisi törmää usein myös räjähteisiin
 

Rikosilmoituksissa laskua, paitsi Lahdessa

Petosrikosten määrä kasvoi kolmanneksen. Selityksenä on nettipetosrikollisuuden yleistyminen. Vastaavasti poliisin onnistui kasvattaa haltuunsa saaman rikoshyödyn määrää.

Kaikkien Hämeen poliisille ilmoitettujen rikosten kokonaismäärä laski edellisvuodesta vajaat 4 prosenttia. Rikoslakirikoksia ilmoitettiin noin 5 prosenttia vähemmän.

Poliisilaitoksen johtoa huolettaa mahdollisuus siitä, että kansalaiset eivät tee rikosilmoitusta niin herkästi kuin aiemmin siksi, että heidän mielestään poliisipalvelujen saatavuus on heikentynyt.

Lahdessa poliisille ilmoitettujen rikosten määrä sen sijaan nousi peräti lähes neljänneksen edellisvuodesta. Kasvu selittyy osin huumerikollisuuden lisääntymisellä.

Rikoslakirikosten (ilman liikennerikoksia) selvitysaste parani edellisvuodesta yli 5 prosenttia. Myös tutkinta-ajat lyhenivät 10 prosenttia.

Poliisin toimintavalmiusaika kiireellisissä A-tehtävissä parani hieman ja oli 9,4 minuuttia.

Mikko Kivelä
mikko.kivela@ess.fi
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X